Klassisen tyttöromaanin viides elokuvaversio on tulvillaan kodikkuutta ja lämpöä - Radio ja TV | HS.fi

Klassisen tyttöromaanin viides elokuvaversio on tulvillaan kodikkuutta ja lämpöä

4.3.1995 2:00

Pikku Naisia (Little Women) ohjaus Gillian Armstrong, käsikirjoitus Robin Swicord, kuvaus Geoffrey Simpson, pääosissa Winona Ryder, Susan Sarandon, Trini Alvarado, Samantha Mathis, Claire Danes. Tuotanto Denise DiNovi .

Yhdysvalloissa jouluna ohjelmistoon tullut australialaisen naisohjaajan Gillian Armstrongin muunnelma 125 vuotta sitten ilmestyneestä klassisesta tyttöromaanista Pikku Naisia (President 1, Forum 6) on kirjan viides tuleminen elokuvaksi, ja paras. Aiemmista versioista on hyvässä maineessa 1933 valmistunut George Cukorin ohjaus, jossa Katharine Hepburn oli riehakas kirjailijanalku Jo. Mutta Armstrongin versio on täysipainoisempi, rikkaampi ja aikuisempi. Hän tekee oikeutta kirjan todelliselle sisällölle karsimalla tyttökirjamaista sivistelyä mutta tuomatta tulkintaa kuitenkaan liian pitkälle nykyaikaan. Pikku Naisia on kaunis kuin antiikkinen joulukuusenkoriste. Siinä on patinaa, traditiota, siroutta ja kestävyyttä. Armstrong on sen verran feministi kuin kuka tahansa nykyaikainen, järkevä nainen, mutta hän käyttää modernia naistietoisuutta hienotunteisesti. Hän tähdentää Marchin perheen tyttöjen kohtaloista sellaisia lainalaisuuksia, jotka Louisa May Alcott itsekin voisi tunnistaa ja tunnustaa. Swicordin käsikirjoitus kuljettaa siskoksia pitemmälle aikuisuuteen kuin se kirja, jonka nimi on Pikku Naisia , mutta Alcottin muista kirjoista tutulla tavalla. Suuri osa niistä tapahtumista, jotka ovat riuduttaneet Pikku Naisten lukijoita, kerrotaan niin ripeästi, että ne tuntuvat alkulämmittelyltä. Sitä ne ovatkin. Niiden aikana tutustutaan varattoman säätyläisperheen neljään tyttöön, heidän leikkeihinsä, heidän haaveisiinsa ja heidän kotinsa lämpimään ilmapiiriin. Armstrongin ohjaus rauhoittuu ja alkaa lämmetä vasta kun tytöistä on tulossa naisia ja he joutuvat tekemään omia ratkaisuja kasvatuksensa pohjalta. Rakastettavinta Armstrongin elokuvassa on kokonaisuus sinänsä, sen lämmin eheys. Yksikään näyttelijä ei yksin tee unohtumatonta vaikutusta. Winona Ryder ei ole erityisen mielenkiintoinen tarinan kertojan Jon roolissa. Susan Sarandon esittää myhäillen rouva Marchia, josta on tehty kovin vapaamielinen ja moderni tyttöjen kasvattaja. Lavastaja, puvustaja ja kuvaaja ovat tehneet hienoa työtä rakentaessaan sisällisodan aikaista Amerikkaa, mutta Armstrong ei päästä rekvisiittaa hallitsemaan tarinan henkeä. Tärkeintä Pikku Naisissa on ihmisten vuorovaikutus ja se elää ja vaikuttaa elokuvassa kaiken aikaa. HELENA YLÄNEN

Luitko jo nämä?