Maitotölkin kyljessä on totuus Ruotsalainen Max Andersson kutsuu töitään naiiviksi yhteiskuntakritiikiksi - Radio ja TV | HS.fi

Maitotölkin kyljessä on totuus Ruotsalainen Max Andersson kutsuu töitään naiiviksi yhteiskuntakritiikiksi

10.5.1995 3:00

Max Andersson: Pixy. Suom. Reija Nieminen ja Inna Aarniala, tekstaus Ilkka U. Pesämaa. Suuri Kurpitsa 1995. 70 s. 60 mk. Max Andersson: Vakuumneger. Tago Förlag 1994. 78 s. Max Anderssonin sarjakuva Pixy maalaa eteemme oudolla tavalla tutun maailman. Ihmiset ovat tunteettomia kuoria, joko kaikesta syrjään työnnettyjä rassukoita tai menestystä himoavia aivottomia hymyilijöitä. Manala ja elämä näyttävät molemmat samalta. Nousu yhteiskunnan tikapuilla on syöpä joka tuhoaa viimeisenkin inhimillisyyden. Juppibileissä "tulevaisuus on uusin muotihuume". Juhlijoiden ympärillä pyörii ahneita rahoja, jotka roiskivat ulosteitaan heidän puvuilleen. Anginan ja Treon abortoima Pixy soittaa vanhemmilleen yllättäen manalasta. Angina lukee hänelle puhelimessa Kafkaa ja Dostojevskia mutta uupuu urakkansa alle. Treo lähtee manalaan tappamaan häirikkösikiötä mutta tuokin sen elämän puolelle. Maailman moraalinen ohjenuora on oman navan tuijottaminen ja sen uskonnon ylipappi on maitotölkki. Niiden kylkitekstit ovat korvanneet pyhät kirjoitukset, oman ajattelun ja kansanperin- teen. Maitotölkki on uusi Mooseksen laintaulu, korkein puhuu niiden kautta. Pixy tappaa maitotölkkejä kirjoittavan makkarakioskin, sillä Shakespeareä mukaillen kukaan naisesta syntynyt ei olisi pysty- nyt sitä vahingoittamaan. Ruotsalaisen Max Anderssonin (s.1962) kuvat nousevat punkin rujosta estetiikasta yhdistäen siihen nykytaiteen vahvan ekspressionismin ja maailman mustuutta vastaavan jyrkän mustavalkoisen grafiikan. Piirroksista puuttuvat kokonaan sävyt, musta taistelee tilasta valkoisen kanssa. Vahinko, että suomalaisen Pixyn sivukokoa on pienennetty alkuperäisestä. Täydellisen hämmästyttävää on se, että tulos on visuaalisesti ja sisällöllisesti puhutteleva. Andersson onnistuu jollain tavalla välttämään sortumisen vanhoihin kliseisiin ja lapselliseen kaavamaisuuteen. Ehkä syy on rehellisyyden, se paistaa koko kerronnan läpi. Andersson on kutsunut töitään "naiiviksi yhteiskuntakritiikiksi". Naiivikin kritiikki voi olla osuvaa. Ruotsissa 1992 ilmestynyt Pixy on Anderssonin ensimmäinen sarjakuva-albumi. Aiemmin hän teki menestyneitä mutta outoja elokuvia. Esikoiselokuva One hundred years (1984) oli The Cure -yhtyeen musiikkin rytmitetty huikea piirrosanimaatio sotilasrotaksi päätyneestä koeputkilapsesta. Spikbebis (1987) taas näyttää 12 tuuman nauloja päähänsä iro- keesikampaukseksi iskevän miehen ja Lolita separerar (1989) on Anderssonin sanoin "kuuromykkä uusfeministinen splatter-komedia" jossa Lolita kastroi miehensä. Viime joulukuussa ilmestyi Ruotsissa Anderssonin toinen sarjakuva-albumi Vakuumneger. Se on koottu eri lehdissä ilmestyneistä lyhyistä sarjakuvista. Niiden maailma on Pixyn kaltainen. Ihmiset syövät huumeekseen puhelinluureja, joulupukki kerää lapset orjiksi leikkikalukaivoksiinsa ja pehmoleluihin pesiytyneet hyönteiset varastavat lasten ruumiita. Myös albumeiden tematiikka on sama. Anderssonin keskeinen kysymys on ihmisen identiteetti, olemassaolomme syy ja käytevoima. Useissa sarjakuvissa toistuvat vaihtoruumiit, sisällämme asuvat muut olennot, ihmisen ruumiin kierrätys ja kuolema. Ne nousevat kysymyksistä joihin ei löydy vastausta: keitä me olemme, mistä me tulemme ja minne me menemme? Anderssonin tyylitaju pitää aiheiden hurjuudesta huolimatta Vakuumnegerin tarinat veden pinnan yläpuolella, ne ovat erittäin luettavia. Albumi on grafiikaltaan Pixyä kehittyneempi ja monipuolisempi, eri tyylit lisäävät lukunautintoa. Huumori keventää albumia. Vakuumnegerissä on Anderssonin iltapäivälehti Aftonbladetissa julkaistuja maitotölkkien tekstejä parodioivia pilapiirroksia. "Tiesitkö, että ellet juo joka päivä maitoa niin Arla-jänö tulee ja ampuu sinua päähän tai toisinaan vatsaan." Piirrokset herättivät aikanaan Ruotsissa suuren kohun. Maito- tölkit olivat liian pyhä aihe parodioitavaksi, Aftonbladet joutui pahaan ryöpytykseen. Pixyn arvio maitotölkeistä yhteiskuntamme korkeimpana arvona ei ollutkaan silkkaa kuvittelua. Anderssonin mustien aiheiden ja mielistelemättömän piirros- työn ei pidä antaa pelästyttää. Hän on lahjakas ja hänellä on sanottavaa. Tekijän omin sanoin: "Ennenkuin ihminen oppii puhu- maan hän kirkuu." Ei riitä, että kuulee kirkunan. Sitä voi myös kuunnella. HEIKKI JOKINEN Arla-jänö tulee ja ampuu päähän

Luitko jo nämä?