Radio ja TV    |   ELOKUVA

Sotapeliä harjoitusleirillä

Joel Schumacher teki pienen budjetin Vietnam-elokuvan

Tilaajille

Amerikkalaisessa nykyelokuvassa palataan aina silloin tällöin kahteen genreen. Toinen on aikoja sitten "kuollut" western ja toinen Vietnam-elokuvat.

Illalla esitettävä Tigerland (USA-Saksa, 2000) on viime aikoina alamaissa olleen Joel Schumacherin kunnianhimoinen elokuvatyö. Schumacher ohjasi Vietnam-aiheisen elokuvan pienellä rahoituksella ja 16 mm:n kevyellä kamerakalustolla. Ohjaaja halusi korostaa dokumentaarisuutta. Hänen esikuvansa olivat tanskalaiset dogma-elokuvat.

Tigerland alkaa syyskuussa 1971 Fort Polkissa, Lousianassa. Kapteeni puhuu ankaria sanoja miehille, joista tullaan kouluttamaan kovapäisiä sotilaita Vietnamin sotaan. Muuan koulutettava on Colin Farrellin tulkitsema antisankari Roland Bozz, jonka omapäinen käytös eräällä tavalla testaa sekä joukkueen että kouluttajien toimintatavat.

Elokuvan toinen kiinnostava henkilö on sotilas Jim Paxton ( Matthew Davis), Roland Bozzin vastakohta. Jim Paxton on selkeästi romanttinen haaveilija ja idealisti, joka aikoo käyttää Vietnamia kirjallisen inspiraationsa lähteenä.

Tigerlandin alkupuolta katsoessaan ei voi olla muistamatta Stanley Kubrickin 1980-luvun lopun tehokasta, äärimmäisen keskitettyä ja toteavaa Vietnam-elokuvaa Full Metal Jacket. Kubrickin "kaksiosaisessa" elokuvassa miehiä koulutetaan ensin sotaan. Toisella puoliskolla näytetään, miten he selviävät Vietnamin viidakoissa. Joel Schumacher on valinnut toisenlaisen ratkaisun, joten katsoja odottaa jännityksellä, mennäänkö tässä koskaan sotaan.

Tigerlandissa pelataan julmaa koulutus- ja sotapeliä. Elokuvan voi mieltää koulutusyksikköön rajattuna symbolistisena kuvauksena kansakunnasta, jota yritetään Vietnamin avulla vääntää sotaisuuden tielle.

Roland Bozzin hahmoon tiivistetään vastarinnan kapina. Tuhannet ja tuhannet nuoret amerikkalaiset ovat jo kuolleet Vietnamissa. Bozz ei halua osallistua sotapeliin, vaan kokoaa pienen ryhmän vastustamaan käskyjä ja määräyksiä.

Nelonen klo 21.05. Pit. 96 min.

Mikael Fränti

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    4. 4

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    5. 5

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    6. 6

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    7. 7

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    8. 8

      Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

    9. 9

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    10. 10

      Pekka Haavistolla ministerien suurin velka 530 000 euroa – ministereistä vauraimmalla Timo Harakalla 609 000 euron sijoitusomaisuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    9. 9

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    11. Näytä lisää