Radio ja TV    |   kanavalla

Ikärajoja nettivideoille

Tilaajille

Kirjoittaja on helsinkiläinen

Nettivideot ovat kivunneet hämmästyttävän nopeasti aikuisten sarjaan. Varma merkki siitä on vallanpitäjien halu säädellä niitä.

Viime viikolla parina päivänä yhteys Youtube-videopalveluun estettiin Turkista, koska joku oli julkaissut videon, jossa maan perustajaa Mustafa Kemal Atatürkia väitettiin homoksi. Samaan aikaan Ranskassa tuli voimaan laki, joka kieltää muita kuin toimittajia kuvaamasta ja julkaisemasta videoita väkivallasta. Tarkoitus on ehkäistä tuoretta villitystä, jossa läpsitään ohikulkijoita ja kuvataan tapaukset. Toimittajat ovat olleet huolissaan lain käytöstä sensuuriin.

Suomessa vastaavia rajoituksia ei ole näköpiirissä. Valtiolliselle elokuvatarkastukselle nettivideot ovat kuitenkin kiusallinen pähkinä.

Lapsille suunnatut ohjelmat tarkistetaan nykyään etukäteen ja niille määrätään sakkojen voimalla sitovat ikärajat. Vaikka nykylaki koskee jo useimpia netistä ladattavia videoita, niitä ei paljoa ilmoiteta tarkastettavaksi. Yhä suurempi osa lastenkin näkemästä materiaalista menee virallisten tarkastusten ohi.

Televisiota ja elokuvia pystyy vielä valvomaan ikärajoituksilla, nettiä ei. Verkon käyttäjien ikää ei pysty varmistamaan, eikä kukaan pysty valvomaan kaikkia tarjolla olevia nauhoituksia. Videoita myös katsellaan ulkomaisilta palvelimilta, joihin suomalaiset rajoitukset eivät pure.

Silti lienee vain ajan kysymys, että joku alkaa vaatia nettivideoita tavalla tai toisella kuriin. Parhaillaan elokuvatarkastamo ja opetusministeriö pohtivat, mitä nettivideoiden sääntelylle pitäisi tehdä.

Ei käy kateeksi vanhempia, jotka yrittävät suojella lapsiaan seksiä tai väkivaltaa sisältäviltä nettivideoilta. Tekniset esto-ohjelmat toimivat epävarmasti, ja netin täyskielto vastaisi nuorelle pysyvää kotiarestia.

Helppoa ratkaisua ei ole olemassa. Useimmat vanhemmille tarkoitetut ohjeet aiheeseen liittyen korostavat sitä, että lapsen kanssa pitää sopia pelisäännöistä ja lapseen pitää luottaa. Rivien välissä tuntuu lukevan: tekniikka tai valtio eivät auta, jos lapselle ei ole antaa aikaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Espoon ja Vantaan bussilinjoja saatetaan joutua katkaisemaan lumen takia – Espoossa yhä lähes 5 000 taloutta ilman sähköä

    7. 7

      Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

    8. 8

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    3. 3

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää