Radio ja TV

Taas on mukava eksyä mysteereihin

Lostin neljännen kauden alkujaksot ovat sarjan parhaimmistoa

Tilaajille

DRAAMASARJA.

Lost on taas täällä, ja mukava sanoa, aidosti voimissaan.

Suosittu mysteerisarja haukkasi rantahiekkaa kolmannen kauden alussa. Kerronta hidastui, eikä ratkeava mysteeri - raottuva mysteeri -rytmi kulkenut riittävällä liukkaudella.

Mutta tekijät tiukensivat tahtia kauden loppua kohti. Päätösjakso oli jo yksinkertaisesti nerokas.

Uskaltaisin jopa väittää, että se on hienoimpia näkemiäni tapoja muuttaa suositun sarjan peruskonseptia radikaalisti, silti säilyttäen sen olennaisen hengen.

Kolmen kauden ja 72 jakson ajan Lostin katsojat olivat seuranneet Oceanic 815 -lennolta selviytyneiden tarinaa Tyynenmeren saarella. Nelisenkymmentä selviytynyttä olivat ratkoneet saaren outoja mysteerejä, tapelleet saarella asuvien salaperäisten "Toisten" kanssa ja ihmetelleet mitä Dharma Initiative -projekti oikein haki saarelta.

Samaan aikaan kun jokaisessa jaksossa vietiin tapahtumia eteenpäin jonkun henkilön kautta, avattiin takautumien kautta henkilön menneisyyttä.

Näin kudottiin tihentyvää verkkoa, jossa henkilöt ja saaren salaisuudet liittyvät toisiinsa.

Kolmannen kauden päätösjakson lopussa paljastui, että selviytyneiden epävirallisen johtajan, lääkäri Jack Shepardin ( Matthew Fox) "takautumat" viimeisessä jaksossa olivatkin välähdyksiä tulevaisuudesta.

Jack oli pelastunut saarelta, mutta hän ei ollut tyytyväinen kohtaloonsa. Sekakäyttäjäksi luhistunut johtaja itki Kate Austinille ( Evangeline Lilly), että heidän ei olisi pitänyt lähteä. Heidän pitäisi mennä takaisin saarelle.

Neljännen kauden alkujaksot ovat käyttäneet samaa kerrontakeinoa. Nykyhetkeä peilataan tulevaisuutta ennakoivien kohtausten kautta, kuroutuen kohti silmukkaa, jossa tulevaisuus ja nykyhetki kohtaavat.

Käänne on yksinkertaisuudessaan nerokas.

Juuri kun Lost oli painumassa formaattinsa toistuvuuteen, se rikottiin ajan akselin kääntämisellä.

Juuri kun sarja oli väsymässä yksisuuntaisuuteensa, aina eteenpäin siirrettyyn kysymykseen pelastuksesta ja sen mahdollisuudesta, vastaus annettiin.

Lostille ominaiseen tapaan, kysymyksen painon alta vapautuva energia muunnetaan tusinaksi uudeksi kysymykseksi. Miksi pelastus olisikin kaksiteräinen miekka? Ketkä halusivat että he pääsevät pois, ketkä että he jäävät saarelle? Kuka on hyvä, kuka paha, kuka mielisairas?

Tänään alkava neljäs kausi tarjoaa huikealla vauhdilla etenevän, jännittävän ja kiehtovan monisyisen juonen.

Neljännen kauden alkujaksot ovat olleet sarjan parhaimmistoa. Tuhlailevasti on annettu vastauksia uusiin kysymyksiin sekä vanhoihin mysteereihin.

Jos ei malta odottaa, Nelonen tarjoaa esimerkillisesti Yhdysvalloissa näytettävät Lostin jaksot verkossa Hot from the Us -palvelussa vain viikko Yhdysvaltojen alkuperäisen esitysajan jälkeen.

Eli tänään verkkoon pitäisi napsahtaa jo neljännen kauden kuudes jakso. Juuri näin pitää kamppailla niistä katsojista, jotka haluavat jaksonsa verkosta mahdollisimman pian.

Nelonen näyttää jaksot televisiossa kuuden viikon viiveellä. Kun Yhdysvalloissa sarja menee kohta neljän viikon tauolle, ero kaventuu vain kahteen viikkoon.

Matto on vedetty katsojien alta näin tehokkaasti, ja voi luottavaisin mielin odottaa, että mitä tahansa voi tapahtua.

Lostia nähdään vielä yhteensä kolme kautta, laskutavasta riippuen viitisenkymmentä jaksoa. Aikamoista.

Jussi Ahlroth

Lostin kolmen ensimmäisen kauden tiivistelmä 8 minuutissa 15 sekunnissa

www.nelonen.fi/lost/815/

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää