Radio ja TV

Kunnalliset palvelut menivät alennusmyyntiin

Tilaajille

Asiaohjelma.

Yksityistämisen koettelemat -ohjelma puuttuu ajankohtaiseen aiheeseen, kunnallisten palvelujen kilpailuttamiseen ja yksityistämiseen. Puolessa tunnissa ehditään kuitenkin vain raapaista tärkeää aihetta ja hieman alustaa keskustelua.

Ohjelman kaksi konkreettista esimerkkiä onnistuvat jo lyhyessä ajassa havainnollistamaan, mitkä ovat yksityistämisen kompastuskivet. Palvelujen kilpailuttamisen motiivi on säästää rahaa. Mutta saako vähemmällä rahalla laatua?

Tuoreen selvityksen mukaan vanhustenhoito on todella retuperällä. Hoitajia on liian vähän ja vanhusten kohtelu epäinhimillistä. Mistä siis halutaan säästää - koulutuksesta, vanhustenhoidosta, terveyspalveluista? Kilpailuttaminen ja palvelujen ulkoistaminen ovat päivän trendejä, mutta kuka määrittelee vaikkapa vanhustenhoidon laadun?

Tammikuussa Karjaa, Tammisaari ja Pohja yhdistyivät Raaseporin kaupungiksi. Viisikymmentä vanhusta joutui vaihtamaan kotia. Uudessa palvelutalossa heille ei ollut aluksi tarjolla edes sänkyjä.

Muutto uuteen palvelutaloon ei välttämättä jäänyt viimeiseksi. Kun raha ratkaisee, aina voi ilmaantua uusi yrittäjä, joka tarjoaa palvelujaan vieläkin halvemmalla tai toisaalta sama vanha jatkaa huonollakin laadullaan.

Kunnan palvelujen kilpailuttaminen on luonut epävarmuutta tulevaisuudesta. Mutta kunnat voisivat halutessaan vaatia rahoilleen laadukastakin vastinetta. Ohjelman toinen esimerkki ulkoistamisesta on kouluruokailu. Kruunupyyssä herättiin vaatimaan terveellistä ja hyvää kouluruokaa.

Studiossa kunnallisten palvelujen ulkoistamisesta keskustelevat Raaaseporin perusturvajohtaja Arne Nummenmaa, kouluttaja Carl-Johan Nordberg, entinen kuntaliiton johtaja Christel von Martens sekä kansanedustaja Mikaela Nylander (rkp).

Jonna Nupponen vetää hillittyä studiokeskustelua.

Onneksi edes von Martens kehtaa vaatia hallituspuolueen edustajalta Nylanderilta selvitystä, mikä tässä nykyisessä tilanteessa on kuntalaisten kannalta niin onnistunutta.

Uusinta 12.9. klo 16.25.

Arja Aho

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää