Radio ja TV    |   Reality

Sorvin ääressä äijäillään

Käsityöläisistä kertovassa tosi-tv:ssä sukupuoliroolit ovat erityisen kankeita.

Harva tv-genre on yhtä kiinnostunut työtä tekevästä ihmisestä kuin tosi-tv. Ammattiryhmiä seuraavan realityn alalajeja piisaa, mutta yhden suosituimmista muodostavat käsityöläis­ammateille omistetut formaatit. Viime vuosina on Suomenkin televisioon tullut kiihtyvällä tahdilla sarjoja, joissa rakennetaan, remontoidaan, viritetään ja tuunataan.

Suosiota on edesauttanut jo vuosituhannen lopulla virinnyt lifestyle-ohjelmien buumi. Sen myötä haalaritöistä on karissut liika duunarimaisuus ja niistä on tullut jopa trendikkäitä.

Myös aiheen muunneltavuus sopii hyvin televisioon: käsityöläisyyttä edustavat niin Latelan autonrassaajat kuin Miami Inkin tatuointitaiteilijatkin.

Kutosella hiljattain alkanut Baarimestarit (2015) on tyyppiesimerkki kädentaitoja vaalivasta tositelevisiosta. Discovery Channelin sarja seuraa chicagolaista Heineman Bar Companya, joka valmistaa tilauksesta baaritiskejä tai vaikka koko baarin sisustuksen, jos niin halutaan. Aina asiakkaana ei ole edes ravintolayrittäjä, vaan joskus unelmien kapakka halutaan omaan kotiin.

Sarjan alkuperäinen nimi Epic Bar Builds kertookin kaiken sen tyylilajista: kyse ei ole tavallisesta raksaamisesta tai strömsöläisen näppärästä nikkaroinnista vaan katsojan tajunnan räjäyttämiseen tähtäävästä manööveristä.

Avainsana on yksilöllisyyttä korostava kustomointi – samaan tapaan kuin vaikkapa prätkänrakennussarjojen johtotähdessä American Chopperissa.

Pelkkä työn dokumentointi on käsityösarjoissa lopulta pienessä osassa, ja menestyneimmissä formaateissa huomion varastaakin henkilökemia. Usein se tarkoittaa verstailla kokoontuvien äijäporukoiden suunpieksentää. Työtä kuvaavassa tosi-tv:ssä sukupuoliroolit ovatkin poikkeuksellisen kankeita: Baarimestareissakin ydinryhmän ainoan naisen mukana oloa perustellaan esittämällä tämä yhtenä jätkistä.

Myös Baarimestarit kuljettaa varsinaisen työnteon rinnalla muita tarinoita. Amerikkalaisrealitylle ominaisesti sen kes­kiössä on oman itsensä herrana töitä paiskiva yrittäjä Aaron Heineman, joka ryhmineen urakoi vaikka kellon ympäri, jos tarve vaatii. Ja usein vaatii, sillä lajityyppiin on sisäänrakennettu jännitteen luominen liian kireillä aikatauluilla ja mahdottomilta tuntuvilla tehtävillä.

Joskus varsinainen draama alkaa kuitenkin vasta kameroiden sammuttua. Niin kävi myös Baarimestarien tapauksessa. Heineman Bar Company ajautui kuvausten päätyttyä vaikeuksiin, kun asiakas haastoi firman oikeuteen tekemättä jääneistä töistä. Viime vuonna yritys joutui lyömään lapun luukulle.

Baarimestarit Kutosella klo 19.00.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • tosi-tv

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    4. 4

      Nobel-palkittu Ican-järjestö: Miljoonia tappava ydintuho on yhden kiukunpuuskan päässä

    5. 5

      Turvallisuus­kysymyksissä kuuluu Venäjältä kummia: ”Tilanne Itämerellä on lauennut ja eniten tilanteeseen on vaikuttanut Suomen ja Ruotsin kanta”, julistaa valtion radiokanava

    6. 6

      Lionel Messin nolasi vastustajat kahdella askeleella ja teki eurooppalaista jalkapallohistoriaa

    7. 7

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    8. 8

      Brexit-äänestäjille luvatut säästöt muuttuivat jo suuriksi kuluiksi, koska reaalitalous kärsii

      Tilaajille
    9. 9

      Kaija Saariahon miljoonalahjoitus takaa Musiikkitalolle urut

    10. 10

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    3. 3

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    4. 4

      Näin sotesta tuli sekundaa, ja isot yritykset voittavat – professori Heikki Hiilamo kirjoittaa puheenvuorossaan, että Suomeen on tulossa nykyistä huonompi terveydenhoito

      Tilaajille
    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Olga Romanoffista kaavailtiin prinssi Charlesin puolisoa – Tsaarin jälkeläinen ja suomalaista sukua oleva ruhtinatar esittelee nyt kotinsa ja sanoo: ”Kukaan ei välitä titteleistä pätkääkään!”

      Tilaajille
    7. 7

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    8. 8

      ”Osakas laittoi kätensä hameeni alle” – Juristialan naiset kertovat kourimisesta, vähättelystä sekä syrjinnästä, ja vaativat häirinnälle loppua

    9. 9

      Washingtonissa ei nykyään keskustella kuin yhdestä asiasta, kuinka kauan tämä voi jatkua? – Presidentti Trumpille on kuitenkin vaikeaa antaa potkut

    10. 10

      Maailmalla leviää ”sydäntäsärkevä” video nälkään sulalla maalla nääntyvästä jääkarhusta – National Geographicin kuvaaja kertoo itkeneensä kuvatessaan eläimen kärsimystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää