Radio ja TV    |   Dokumentti

Mitä jihadistien koulussa opitaan?

Palkittu dokumentti kurkistaa Pakistanin koraanikouluihin.

Joulukuussa 2014 talibanit hyökkäsivät Peshawarissa kouluun ja tappoivat yli 140 ihmistä, enimmäkseen lapsia. Se oli yksi äärikohta Pakistanin armeijan ja ääriryhmien taisteluissa, joissa on kuollut kymmeniä tuhansia. Yli miljoona on joutunut sisäiseen maanpakoon.

Palkittu dokumentti Jihadistien koulu (Among the Believers, Pakistan/USA 2015) antaa harvinaisen syvän kuvan sekavasta tilanteesta, joka muistuttaa sisällissotaa.

Hankkeen pani alulle intialainen dokumenttiohjaaja Hemal Trivedi. Hän menetti ystävänsä Mumbain terrori-iskussa 2008 ja päätti alkaa selvittää tilannetta Pakistanissa, josta terroristit tulivat. Hän huomasi, että myös suurin osa pakistanilaisista on uhreja.

Trivedi alkoi kuvata dokumenttia 2009. Matkan varrella toiseksi ohjaajaksi tuli pakistanilainen Mohammed Ali Naqvi. Tuottajana on amerikkalainen Jonathan Goodman Levitt.

Liikkeelle lähdetään Islamabadin Punaisen moskeijan koraanikoulusta. Sitä johtaa pää­imaami Abdul Aziz, jonka tavoitteena on saattaa islamilaisen sharia-lain alle Pakistan ja koko maailma.

Kaikkiaan Punainen moskeija hallinnoin 30 koraanikoulua ympäri maata. Yhteensä eri koraanikouluja on Pakistanissa jopa 30 000. Niitä epäillään terroristien kehdoiksi.

Trivedi ja Naqvi ovat päässeet sisälle aiheeseen tavalla, joka olisi kaiketi mahdoton länsimaisille elokuvantekijöille tai toimittajille. He käyvät Punaisessa moskeijassa ja haastattelevat Abdul Azizia ilmeisesti useita kertoja. Vastavoimaksi asettuu ydinfyysikko ja ihmisoikeusaktivisti Pervez Hoodbhoy, joka vastustaa koraanikouluja.

Ehkä valaisevimpia dokumentin henkilöitä ovat lapset. Heti alussa pikkupoika latelee kiihkeästi ulkomuistista jihadistien sotaisaa saarnaa.

Enemmän tilaa saavat varhaisteini-ikäiset tyttö ja poika – Zarina ja Talha. Zarina on paennut koraanikoulusta. Talha opiskelee Punaisessa moskeijassa.

Köyhät vanhemmat panevat lapsensa koraanikouluun, koska ne tarjoavat ilmaiseksi ­ruoan, majoituksen, vaatteet, terveydenhuollon ja opetuksen.

Talhan kertoman mukaan lapset herätetään ennen auringonnousua ja sitten päntätään koraania iltayhdeksään. Mitään muuta ei opeteta. Zarinan mukaan ruokaakin saa niukasti. Talha toteaa, että uurastus palkitaan paratiisissa.

Myös koraanikoulujen historiaan kurkistetaan. Punaisen moskeijan rakensi Pakistanin valtio vuonna 1966. Yhdysvallat ja Saudi-Arabia rahoittivat koraanikouluja 1980-luvulla, koska ne hankkivat taistelijoita Afganistaniin, jota Neuvostoliitto miehitti.

Tässäpä taas kitkerän ironinen muistutus siitä, kuinka vihollisten viholliset voivat olla ystäviä, mutta käydä hankaliksi, kun historia vetelee rintamalinjoja uusiksi.

Dokumenttiprojekti: Jihadistien koulu TV1:ssä klo 21.30.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Dokumenttielokuvat
  • jihad
  • Pakistan

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    2. 2

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    3. 3

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    4. 4

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Vanhempien ”koulushoppailua” näkyy Helsingissäkin – alueiden eriarvoistumista ei ole kyetty täysin torjumaan

    7. 7

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Björn Wahlroos: Uusi perustuslaki vei hallituksen valtaa, presidentin valtaoikeuksien lisäämistä tulisi vakavasti harkita – nykyinen järjestelmä ”vaikuttanut maan poliittiseen lamaannukseen”

    10. 10

      Yle: Noin sata turvapaikanhakijaa on liittynyt helluntaiseurakuntiin Satakunnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    7. 7

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    8. 8

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    9. 9

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    10. 10

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Venetsian maraton päättyi skandaaliin: Paikallisen juoksuseuran edustaja voitti, kun kärkijuoksijat ohjattiin väärään suuntaan
    3. Räikkönen nousi kolmanneksi USA:n gp:ssä, kun laittoman ohituksen tehnyt Verstappen sai aikasakon – miesten kohtaaminen takahuoneessa meni virnistelyksi
    4. Kärpät tanssii jäällä Mamban tahdissa – joukkueen päävalmentaja laulaa poikabändissä, jonka esikuva on Backstreet Boys
    5. Lauri Markkanen iski toisessa NBA-pelissään tupla-tuplan – ”Hänellä on mahdollisuus tulla todella, todella isoksi tässä liigassa”
    6. Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät Tilaajille
    7. Justin Timberlake tähdittää Super Bowlia – edellinen esiintyminen muistetaan Janet Jacksonin rinnan pullahtamisesta
    8. ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa Tilaajille
    9. Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi
    10. Näin Tuntemattomasta sotilaasta tehty scifi-versio kääntää kansallisklassikon roolit nurinpäin, ja tällä tavalla Rokka käy siinä tarpeettomaksi
    11. Yle: Noin sata turvapaikanhakijaa on liittynyt helluntaiseurakuntiin Satakunnassa
    12. Näytä lisää