Ruoka

Helsinkiläisravintola kokeilee kännykkäparkkia – palkintona alennusta viinistä

Jos asiakas jättää kännykän ruokailun ajaksi lukolliseen lokeroon, hän saa viinistä alennusta. Osaa ravintoloitsijoista on harmittanut, että asiakkaiden huomio keskittyy puhelimiin.

Tilaajille

Helsinkiläisravintola Lasipalatsi kokeilee ensi viikolla kännykkäparkkia. Jos asiakas jättää matkapuhelimen lukittavaan lokeroon ruokailun ajaksi, hän saa alennusta viinipullosta.

Lokeron käyttäjä saa mukaansa avaimen, joten hän pääsee halutessaan käsiksi puhelimeen. Tarjolla on myös erilaisia latureita, joilla puhelintaan voi ladata ruokailun aikana.

Kyse on chileläisen Castillo de Molina -viinitalon kampanjasta, jolla se paitsi kannustaa asiakkaita keskittymään ruokailusta nauttimiseen myös markkinoi omia tuotteitaan.

Viinitalo kertoo haluavansa tarjota "yksinkertaisen vaihtoehdon vahvistamaan läsnäolon ja nautiskelun kulttuuria". Etelä-Amerikassa ravintoloiden kännykkäparkit ovat olleet menestys, kertoo Tiina Heinonen talon viinejä maahantuovalta Pernod Ricard Finlandilta.

Ajatus kännykkäparkeista sai alkunsa reilu vuosi sitten, kun viinitalo havaitsi ravintola-asiakkaiden räpläävän puhelimiaan sen sijaan, että he olisivat keskittyneet nauttimaan ruuasta ja juomasta seurueen kanssa.

Kännyköistä on keskusteltu ravintola-alalla etenkin sen jälkeen, kun älypuhelimet yleistyivät ja ihmiset alkoivat käyttää niitä ravintoloissa. Osaa ravintoloitsijoista on harmittanut, että asiakkaiden huomio keskittyy puhelimiin.

Useat ravintolat maailmalla ovatkin joko kieltäneet matkapuhelimet ruokailun aikana tai keksineet kannustimia, jotka saisivat ihmiset unohtamaan puhelimensa ruokailun ajaksi.

Esimerkiksi eräs israelilaisravintoloitsija on luvannut antaa asiakkailleen 50 prosentin alennuksen laskusta, jos nämä sammuttavat kännykkänsä ruokailun ajaksi. Ibrahimin mukaan älypuhelimet ovat tuhonneet modernin ruokailukulttuurin.

Viime vuonna netissä kiersi myös nimettömän newyorkilaisravintoloitsijan kirjoitus siitä, miten ravintola-asiakkaiden käytös on muuttunut kymmenessä vuodessa: he tilaavat ja syövät hitaammin, koska aika kuluu kännyköiden parissa.

Suomessa on toistaiseksi tyydytty suosittelemaan kännyköiden käytön hillitsemistä. Esimerkiksi helsinkiläisravintola Savoyn sisääntulon kohdalla on lappu, jossa asiakkaita pyydetään välttämään matkapuhelimen käyttöä ravintolasalissa.

"Kehotus on ajalta, jolloin älypuhelimista ei ollut vielä hajuakaan, mutta toisaalta se on pätevä tähänkin päivään. Jotkut asiakkaat ovat kommentoineet, että onpa kiva muistutus", sanoo Savoyn ravintolapäällikkö Virpi Lipponen.

Hänen mukaansa Savoyn asiakkaat harvoin puhuvat ravintolassa puhelimeen, mutta vastailevat jonkin verran sähköposteihin ja ottavat kuvia annoksista ja ikkunan näkymistä.

"Ei se häiritse meidän päivittäistä työskentelyämme, mutta ei minua varsinaisesti haittaisi, jos kännyköitä käytettäisiin vähemmän."

Välimäki-ravintolan ravintolapäällikkö Ville Lyytisen mielestä asiakkaat osaavat käyttäytyä kännyköittensä kanssa hyvin.

"Hyvin moni aistii ravintolan tunnelmasta, että kännykkä on hyvä laittaa laukkuun tai taskuun. Ei sitä tarvitse erikseen sanoa. Emme kuitenkaan voi kieltää kännykän käyttöä, koska pitäähän ihmisten olla tavoitettavissa."

Lyytisen mielestä kuvien ottaminen ravintolan annoksista on positiivista.

"Jos ihmiset jakavat kuvia esimerkiksi Facebookissa, sehän on ravintolalle vain hyvä. Silloin joku muukin voi ajatella, että hei, minäkin haluan käydä syömässä tuon annoksen."

Lyytinen pitää kuitenkin fiksumpana, että päivityksiä Facebookiin tehdään vasta ruokailun jälkeen.

"Jos itse olisin pöytäseurueessa ja joku räpläisi puhelintaan, niin kyllä se alkaisi nyppiä, että eikös tässä pitänyt olla yhdessä syömässä."

Viime aikoina myös etikettioppaissa on otettu kantaa kännyköiden käyttöön ravintoloissa. Esimerkiksi toimittaja Mirva Saukkolan tuoreessa Etiketti-kirjassa linjataan, että pikaruokalassa lyhyt rutiinipuhelu tuskin häiritsee ketään, mutta Michelin-ravintolassa puhelin olisi syytä pitää äänettömällä. Saukkolan mielestä puhelin olisi myös kohteliasta sujauttaa illallisen ajaksi taskuun tai käsilaukkuun.

Lasipalatsin kännykkäparkki on käytössä 17.–18.10. sekä 23.10 ja 25.10. Lasipalatsin toimitusjohtaja Tiina Ropponen, kannattaisiko käytäntöä jatkaa kampanjan jälkeenkin?

"Voisihan se olla", hän sanoo.

Jos parkista tulisi pysyvämpi, se pitäisi kuitenkin Ropposen mukaan toteuttaa niin, ettei siitä tulisi henkilöstökuluja eikä se veisi paljoa tilaa. Nyt Lasipalatsiin tulevassa parkissa kaksi ihmistä markkinoi viinejä ja hoitaa kännyköitä erikseen rakennettavalla ständillä.

"Ehkä joku tarjoilija voisi hoitaa tällaista sivutyönään", Ropponen pohtii.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Ravintolat
  • Kännykät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    6. 6

      Asianajajaliitto pitää ”paimenkirjeiden” lähettelyä pelkän baarikeskustelunkin pohjalta hyväksyttävänä – ”Asianajajan velvollisuus numero yksi on lojaalius asiakasta kohtaan”

    7. 7

      Poliisi kiinnostui Sunny Car Centerin kadonneista miljoonista – Konkurssipesä: rahaa meni ”hupifirmalle” ja mausteyhtiölle

    8. 8

      Kaarina Hazard nauraa asianajajan välityksellä uhkailevalle miehelle #MeToo-keskustelussa – ”Kasvoton valta yrittää sabotoida naisten järjestäytymis­yritykset”

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää