Ruoka

Juhlista kiinalaista uuttavuotta sähäköillä klassikkoruuilla

Sichuaninpippuri ja kuivatut chilit ovat kaakkoiskiinalaisen keittiön sielu.

Ensi maanantaina kiinalaisessa kalenterissa alkaa apinan vuosi, jota juhlitaan sähäköissä tunnelmissa. Tästä saamme kiittää hirviötä nimeltä Nian.

Kiinalaisen uudenvuoden vietto alkoi Shang-dynastian aikana (1800–1100 eaa). Silloin uskottiin, että meren alla tai vuoristossa piileskelevä Nian-hirviö tulee kerran vuodessa esiin syömään lapsia ja karjaa.

Hirviö pelkäsi punaista väriä ja kovia ääniä. Siksi ihmiset haalivat talojensa eteen punaisia asioita ja metelöivät. Yhä edelleen kiinalaiseen uudenvuodenviettoon kuuluvat punaiset asut ja lyhdyt sekä sähikäiset ja ilotulitteet.

Ensi maanantaina kiinalaisessa kalenterissa alkaa apinan vuosi. Helsingissä kiinalaista uuttavuotta vietetään kymmenettä kertaa, tällä kertaa uudenvuoden aattona sunnuntaina Kampin Narinkkatorilla, Keskuskadulla ja Töölönlahdella. Tiedossa on punaisia koristeita, lohikäärmetansseja, ilotulitusta ja tietysti ruokaa.

Hyvän kiinalaisen ruuan valmistaminen ei ole vaikeaa kotonakaan, kun vain malttaa hankkia pari kolme oleellisinta ainesta. Kaakkoiskiinalaisen Sichuanin maakunnan ruokalajit kuuluvat maan tunnetuimpiin. Mapo doufu, Shuizhu Yu -kala ja Kung Pao -kana ovat päässeet lukemattomien kiinalaisravintoloiden listoille ympäri maailman.

Sichuaninpippuri, kuivatut chilit ja fermentoitu chili-härkäpaputahna ovat Sichuanin keittiön sielu. Ruuat viimeistellään viipaloidulla kevätsipulilla ja chiliöljyllä.

Sichuaninpippurit eivät nimestään huolimatta kuulu pippureihin, joten niitä ei voi korvata tavallisilla pippureilla. Aitoa maustetta voi ostaa etnisistä marketeista. Niistä löytää myös fermentoitua chili-härkäpaputahnaa, joka antaa sichuanilaisruuille omaleimaisen sävyn. Chili-härkäpaputahnapurkin kyljessä lukee yleensä Pixian broad bean paste tai Pixian Douban.

Myös kuivatut siitakesienet kannattaa poimia matkaan samalla reissulla. Niitä tarvitaan Mapo doufuun. Perinteisesti tähän tofuruokaan käytetään myös possun jauhelihaa, mutta vegaaninen versio on vähintään yhtä maukas aromaattisine mausteineen ja sienineen.

Shuizhu Yu -kalaa kutsutaan myös nimellä “puuduttava kala”. Tunne kielen puutumisesta liittyy sichuaninpippurin ja kuivatun chilin määrään – tässä ruuassa niitä ei pihistellä. Miedompi, herkullisen pähkinäinen kanaruoka Kung Pao puolestaan on yksi kiinalaisen keittiön vankkumattomimmista klassikoista.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Kiina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    5. 5

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    6. 6

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    7. 7

      Kaksi irlanninterrieriä on maksanut emännälleen 16 500 euroa – Koirat määrittävät Elina Kokkosen koko päivärytmin

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen kääntää saduista roolit nurin – Tasa-arvoista kasvatusta korostava vanhempi törmää yhä ihmettelyyn

      Tilaajille
    9. 9

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    10. 10

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    6. 6

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää