Ruoka    |   Kolumni

Hehkutus uudesta ravintolasta ei aina tarkoita maukasta ruokaa

Olen jo muutamaan kertaan joutunut toteamaan, että paljon julkisuutta saaneessa ravintolassa on kaikki kohdallaan, paitsi se tärkein – annokset, kirjoittaa Emmi-Liia Sjöholm kolumnissaan.

On huikeaa, että Helsingin ravintolatarjonta kasvaa kovaa vauhtia. Kaukana ovat ne ajat, jolloin ihmiset pääsivät valittamaan, ettei pääkaupungissamme tapahdu mitään.

Uusin trendi tuntuu olevan se, että ravintolalla on näkyvä keulahahmo. Hän houkuttelee tunnettuudellaan asiakkaat paikalle, mutta taustalla saattaa hääriä isompikin ravintolaketju.

Konsepti mietitään tarkkaan, ja ruokalista räätälöidään miljöön tunnelmaan sopivaksi. Sitten käynnistetään somepöhinä. Usein ravintolat saavat faneja jo ennen avajaisiaan. He jakavat ilosanomaa uudesta kortteliravintolasta ja houkuttelevat muitakin paikalle. Markkinointia parhaimmillaan.

Harmi vain, että ruoka laahaa usein pari askelta hypen perässä. Olen jo muutamaan kertaan joutunut toteamaan, että ravintolassa on kaikki kohdallaan, paitsi se tärkein – annokset. Harvoin ruoka pahaa on, muttei välttämättä kaiken sen puheen arvoista: hinta-laatusuhde on vain okei. Tylsintä on, jos ruokalistalla lukee yhtä ja annos on toista. Kerran kantarellisalaatistani puuttui kantarellit. Hyvää se oli, muttei sitä, mitä tilasin. Jos minulle tulee olo, että olisin tehnyt samalla rahalla paremman annoksen itse, lähden pettyneenä kotiin.

Olen nimittäin syönyt aivan taivaallisia annoksia roimasti edullisemminkin. Nämä paikat eivät ehkä läpäise trendikkäintä seulaa, mutta ruoka sen sijaan on loistavaa.

Aika usein kovimpien trendipaikkojen tarjonta on toisaalta myös parantunut ajan kanssa. Avajaisviikolla annoksia ei ole ehkä vielä ehditty viimeistellä tai sitten muutoksia tehdään asiakkaiden palautteiden perusteella.

Oikeastaan pahempaa onkin se, jos ravintolan taso laskee. Pari kertaa olen miettinyt, satsataanko alkutaipaleeseen arvostelujen vuoksi enemmän. Jos keulahahmolla on kiire avaamaan uutta ravintolaa, saattaa edellinen paikka jäädä niin sanotusti heitteille. Juoksevat kulut pakottavat tekemään taloudellisempia ratkaisuja, ja joka vuorolle ei riitä taitavaa baristaa.

Lopulta kaupungin paras aamupala on kitkerä ja palaneelta maidolta maistuva muisto vain. Olenpa saanut kerran hypetetystä paikasta ruokamyrkytyksenkin ja soittaessani vastauksen: ”Ei meiltä voi saada ruokamyrkytystä.”

Moni helsinkiläinen kulttipaikka on sulkenut ovensa uusien ravintoloiden tieltä. Valkoiset pöytäliinat ovat vaihtuneet tiililadottuihin kaakeleihin. Toivon, että valikoimaan jää edelleen ravintoloita, joiden laatuun voi luottaa vuodesta toiseen. Olivat ne sitten uusia tai vanhoja klassikoita.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Emmi-Liia Sjöholmin kolumnit
  • Kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      Kansanedustajaa suudeltiin silmään, rintoja kommentoitiin istuntosalissa – seksuaalista häirintää esiintyy myös politiikassa, vaikka eduskunta on entistä sivistyneempi paikka

    4. 4

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    5. 5

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    6. 6

      Nämä asiat langattoman verkon tietoturva-aukosta pitää nyt tietää: Päivitä tietokoneesi ja modeemisi ohjelmistot heti kun vain mahdollista

    7. 7

      Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

    8. 8

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    9. 9

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    10. 10

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää