Ruoka

Makeimman mansikan tunnistaa väristä ja lajista

Mansikat säilyvät parhaiten, kun niitä ei sulje pussiin.

Monella kesä alkaa siitä, kun puraisee makeaa suomalaista mansikkaa. Usein kyseinen mansikka on Polka-lajiketta.

Hollannista lähtöisin oleva Polka-mansikkalajike on Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salon mukaan viljellyin lajike Suomessa. Sen osuus kaikesta tuotannosta on noin 70 prosenttia.

Polka on mansikkalajikkeista makeimpia, mikä selittää sen suurta suosiota. Makeus ei kuitenkaan ole itsestään selvä asia.

”Säätila vaikuttaa paljon mansikan makeuteen. Se, onko ollut sateista ja viileää ennen sadonkorjuuta vai kuivia hellepäiviä, vaikuttaa mansikan makuun yllättävänkin paljon – enemmän kuin itse lajike. Kuivalla ja lämpimällä säällä mansikoista tulee makeampia”, Salo kertoo.

Kaupassa kypsän mansikan tunnistaa väristä. Valkopäinen tai muuten vaalea mansikka ei ole kypsä. Suomalaisten mansikoiden kohdalla tällaista ongelmaa ei kuitenkaan pitäisi olla.

”Suomessa mansikat kerätään ja toimitetaan kauppoihin kypsinä. Ne päätyvät pellolta lähes suoraan kuluttajan saataville. Mansikat jäähdytetään heti poimimisen jälkeen ja toimitetaan kauppaan. Tällä tavalla mansikalle saadaan hieman parempi säilyvyys ja enemmän myyntiaikaa”, Salo sanoo.

Mansikoita kuljettaessa esimerkiksi mökille tai kotiin tulee muistaa tärkeä seikka.

”Mansikoita ei kannata säilyttää suljetussa pussissa, sillä siinä ne eivät hengitä. Kaupassa mansikat ovat usein rasiassa tai laatikossa. Niitä ei kannatakaan laittaa pussiin, vaan kuljettaa sellaisenaan. Pitkä kuljetusmatkakaan ei pilaa marjoja, jos niitä ei pidä suorassa auringonvalossa.”

Kun mansikat lämpenevät liikaa, niiden säilyvyysaika lyhenee. Mitä viileämmässä mansikat saa kuljetettua, sitä paremmin ne säilyvät.

Kaikki mansikkalajikkeet sopivat Salon mukaan pakastukseen ja säilömiseen.

”Aikoinaan mansikat jaettiin säilöntä- ja tuoremarjoihin. Se oli aikakautta, jolloin teollisuus osti Suomesta mansikkaa ja teki niistä hilloja ja muita tuotteita. Tällaista jakoa ei enää ole. On katsottu, että on parempi käyttää lajikkeita, jotka sopivat sekä säilöttäväksi että tuoreena syötäväksi.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mansikkka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      19-vuotias mies sai elinkautisen tyttöystävänsä teippimurhasta – Oikeus: raaka, julma ja vakaasti harkittu teko

    8. 8

      Lapsen vanhemmat eroavat todennäköisemmin, jos äiti on vähän koulutettu – tutkimuksessa seurattiin yli 64 000 suomalaislapsen elämää

    9. 9

      Laaja geenitutkimus selvitti: Jokaisen ihonvärin juuret löytyvät Afrikasta, mutta kaikkein tummin iho kehittyi myöhemmin kuin vaalea

    10. 10

      Retkeilevä japanilaissiili on yli 100 000 seuraajallaan internetin uusi suosikki, ja erittäin hyvästä syystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää