Ruoka

Pikkujoulun porsas maistuu aprikoosilta

Tilaajille

Kynttilänvalossa on tunnelmallista nauttia kotiruuasta ja hiljalleen virittäytyä jouluun. Pikkujouluateriassa on jouluisia elementtejä ja taatelikakku luo joulun tuoksun.

Runsas salaatti tuoreen leipäsen kera riittää ilta-ateriaksi, mutta samainen salaatti sopii pieninä annoksina myös päivällisen alkuruuaksi. Salaatin voit tehdä etukäteen, mutta tarjoa leipäset rapeina ja juuri paistettuina.

Porsaan ulkofileestä valmistettuja fileetaskuja ryydittää maukas kastike. Lihataskut voit halutessasi valmistella etukäteen ja jättää kypsentämistä vaille valmiiksi. Ruoka kypsyy puolessa tunnissa, samassa ajassa saat myös lisäkkeet valmistetuksi. Tarjoa lisänä tummaa riisiä ja höyrytettyä parsakaalia.

Jälkiruokana maistuvat sherryssä ja sokeriliemessä marinoituneet päärynät. Tarjoa ruoka kauniisti kirsikoilla ja kermavaahdolla koristeltuna. Herkullinen taatelikakku paranee vanhetessaan, joten sen voit leipoa reilusti etukäteen ennen joulua.

Katkarapusalaatti 1 pieni endiivisalaattikerä

½ oranssia paprikaa ½ tuoretta kurkkua 2 keitettyä munaa 1 dl mustia oliiveja 1 ps (n. 180 g) katkarapuja Kastike:

1 dl majoneesia

2 rkl makeaa valkoviiniä 1 rkl hummerifondia 2 rkl hienonnettua tilliä 1. Leikkaa salaatti, paprika ja kurkku ohuiksi suikaleiksi, lohko munat ja viipaloi oliivit.

2. Asettele raaka-aineet kerroksittain laakealle tarjoiluvadille ja ripottele päälle sulaneet katkaravut. Anna salaatin viilentyä jääkaapissa.

3. Sekoita majoneesiin muut aineet, tarkista maku ja lisää makuja tarvittaessa. Anna kastikkeen maustua pari tuntia ja tarjoa salaatin kanssa.

Yrttileipäset 1½ dl vehnäjauhoja

1 dl emmentaljuustoraastetta ½ tl suolaa 1 tl leivinjauhetta 1 dl hienonnettua persiljaa 1 muna 1 tlk smetanaa 1. Mittaa kulhoon kuivat aineet ja sekoita keskenään.

2. Lisää muna ja smetana ja sekoita nopeasti taikinaksi.

3. Nosta taikinasta kekoja leivinpaperin päälle uunipellille ja tasoita ne lusikalle noin puolen sentin vahvuisiksi levyiksi.

4. Kypsennä 250 asteessa 7-8 minuuttia. Tarjoa heti.

Porsaanfileetaskut 600 g porsaan ulkofileetä

40 g sinihomejuustoa 4 säilykeaprikoosin puolikasta 1 tl öljyä 1 dl vettä ½ dl kuivaa valkoviiniä ½-1 tl mustapippuria ½ lihaliemikuutiota ½ tlk smetanaa hienoksi hakattua persiljaa 1. Leikkaa filee neljään palaan. Halkaise palat niin, että ne jäävät yhdeltä sivulta kiinni.

2. Täytä palat sinihomejuustolla ja viipaloiduilla aprikooseilla. Kiinnitä tasku hammastikulla.

3. Kuumenna öljytilkka pannulla ja ruskista lihapalat molemmilta puolin. Kaada pannulle vesi ja viini ja pienennä lämpöä. Ripottele päälle liemikuutio ja mustapippuri. Peitä kannella ja hauduta noin 15 minuuttia.

4. Lisää smetana ja anna kiehua, kunnes liemi on haihtunut noin puoleen.

5. Ripottele päälle hienonnettua persiljaa.

Vihje: Porsaan sisäfileestä (600 g) syntyy pienempiä ja useampia taskuja.

Päärynät sherryssä 4 puolikypsää päärynää

2 dl vettä 2 rkl hunajaa 1 kanelitanko ½ sitruunan mehu 1 dl makeaa sherryä 1. Mittaa kattilaan vesi, hunaja, sitruunamehu ja lisää joukkoon kanelitanko. Kuumenna liemi kiehuvaksi.

2. Kuori päärynät ja lisää ne puolikkaina liemeen. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Anna päärynöiden jäähtyä keitinliemessä.

3. Nosta päärynät tarjoilukulhoihin ja keitä liemi puoleen, jäähdytä.

4. Lisää sherry keitinliemeen ja kaada päärynöiden päälle. Anna maustua mielellään seuraavaan päivään.

5. Koristele annokset värikkäillä kirsikoilla, mantelilastuilla ja kermavaahdolla ja tarjoa heti.

Taatelikakku 1 pkt taatelia

3 dl vettä 1½ dl sokeria 200 g margariinia tai voita 2 munaa 2 tl kanelia 2 rkl vaniljasokeria 1 tl leivinjauhetta 1 tl soodaa 3½ dl vehnäjauhoja 100 g rouhittua suklaata 1. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan ja lisää joukkoon paloiteltu taateli. Keitä seos tasaiseksi massaksi, varo pohjaan palamista.

2. Nosta kattila liedeltä ja lisää rasva, sekoita. Anna jäähtyä.

3. Lisää munat, rouhittu suklaa, ja toisiinsa sekoitetut kuivat aineet. Sekoita aineet keskenään ja kaada taikina isoon, voideltuun kakkuvuokaan.

4. Kypsennä kakkua 175-asteissa uunissa noin 1 tunti 15 minuuttia. Anna kakun hetki rauhoittua ennen kumoamista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Raportti: Sairaalasta voi tulla Afrikassa vankila jopa kuukausiksi, jos ei ole varaa maksaa laskuja – synnyttävät naiset erityisessä vaarassa

    9. 9

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    10. 10

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää