Ruoka    |   Joulun viinit

Maukkaat viinit tekevät jouluateriasta juhlavan – katso tästä viinit joulupöytään

Alku- ja pääruuille sekä makeille herkuille kannattaa valita omat viinit, jotta aterian maut pääsevät oikeuksiinsa.

Viinillä on merkittävä asema kristinuskossa. Jo sen takia joulupöydän juomat kannattaa valita niin, että ne nostavat jollain tavalla arjen yläpuolelle. Usein juhlavuuteen riittää jo se, että hankkii hiukan parempia versioita tutuista viinityypeistä.

Viinien henkisen puolen lisäksi on tietysti hyvä kiinnittää huomiota viinien maallisiin ominaisuuksiin eli niiden makuihin, erityisesti suhteessa jouluruokiin. Jos nämä eivät kohtaa, saattaa jouluateria vesittyä. Yhdellä viinillä tuskin pärjää koko jouluateriaa, sillä yleensä pöytään on katettu iso määrä erilaisia makuja. Alkuruuille, pääruuille ja makeille annoksille kannattaakin valita eri viinit.

Perinteisesti kalat hallitsevat joulun alkuruokapöytää. Jos tarjolla on esimerkiksi maustekaloja ja kylmäsavulohta, voi näille passelin yhteisen viinin löytäminen olla haastavaa, sen verran erilaisia ne ovat. Maustekalojen etikka, mausteet ja suola vaativat viiniltä tiettyjä ominaisuuksia, ja lohen savuisuus on aivan toisen tyyppinen haaste.

Onneksi meillä on kuitenkin puolikuivia tai -makeita rieslingejä, joiden hapot ja sokeri antavat vastinetta niin suolalle, mausteille kuin rasvaiselle savullekin. Grans-Fassian Catherina Riesling 2015 (17,89 e) Moselista on erinomainen puolikuiva vaihtoehto kalapöytään. Hiukan hedelmäisemmän ja makeamman maun antaa australialainen Plan B Riesling 2016 (14,48 e). Vegaanin alkuruuille käy hyvin viileänä tarjottu puolimakea Gisselbrecht Gewurztraminer Tradition 2015 (13,90 e).

Yksi suosituimmista viineistä kinkulle on ranskalainen Chateauneuf-du-Pape. Alkossa on saatavilla peräti kaksikymmentä viiniä tältä alueelta. Niiden hinnat liikkuvat 15 ja 43 euron välillä. Näiden viinien täyteläinen, mausteinen ja kohtuullisten tanniinien sävyttämä maku siivittää kinkkua lisäkkeineen erinomaisen herkullisesti. Nämä viinit sietävät myös kohtuullista savun makua.

Hyvin suosittu Amarone on vieläkin täyteläisempi ja pehmeämpi viini, ja sekin sopii hyvin joulun pääruuille lämmittävän luonteensa ansiosta. Alkossa on peräti 36 erilaista Amaronea alkaen 25 euron hintatasosta. Tommasi Amarone della Valpolicella Classico 2012 (39,50 e) käy myös vegaanille.

Joulun suklaisten jälkiruokien viinivalinta on helppo: se on portviini. Varsinkin, kun se käy vallan erinomaisesti myös joulupöydässä suositulle sinihomejuustolle. Portviineissäkin kannattaa sijoittaa hiukan parempiin laatuihin.

Late Bottled Vintage Portit ovat vielä hyvin kohtuuhintaisia: Halvin puolikas pullo on alle 10 euroa ja kallein Smith Woodhouse Late Bottled Vintage Port 2003 25,90 euroa. Se on kohtuuhinta hyvin ikääntyneestä ja kypsyneestä portviinistä.

Marjaisten jälkiruokien kanssa portviiniä mielenkiintoisempi vaihtoehto ovat vaaleat makeat viinit. Tässä voi tukeutua hyvin klassiseen vaihtoehtoon eli Tokajiin. Jo edullisin vaihtoehto St. Stephan's Crown Tokaji Aszú 5 puttonyos 2007 (19,99 e) on säkenöivän makuinen marjaisten jälkiruokien kera. Vegaanille loistokas makea viini on puolikkaassa pullossa myytävä Esterházy Beerenauslese 2012 (17,15 e). Se on tilaustuote, joten varaudu neljän päivän toimitusaikaan.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Viiniarviot
  • Ruoka
  • Viinit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    4. 4

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    5. 5

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    6. 6

      Jenna Lehtonen tekee ulkomaanmatkan lähes joka kuukausi, Pirkko Schildt on käynyt 113 maassa – Miksi osa meistä tahtoo olla jatkuvasti liikkeessä?

      Tilaajille
    7. 7

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    10. 10

      Autoja tuhoutui tulipaloissa Vantaalla – paloja epäillään tahallaan sytytetyiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    7. 7

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    8. 8

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    9. 9

      Säveltäjä Toni Edelmann on kuollut

    10. 10

      Facebookin Messenger haluaa, että tunnemme itsemme hylätyiksi – Tämän takia nähtyyn viestiin vastaamatta jättäminen satuttaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää