Ruoka

Kun ravintoloitsija Paola Chiodo muutti Suomeen, pasta tarkoitti rakettispagettia – Nyt hän näyttää, miten syntyy täydellinen pastataikina

Ravintoloitsija Paola Chiodo ehti kaupata jopa asfalttikoneita, kunnes tuorepasta vei mukanaan.

Paola Chiodo pyörittää kampea ja pastakoneesta pursuaa kauniita, litteitä nauhoja työpöydälle.

”Fettucine on suosituin pastamme”, sanoo Chiodo, 50, joka on todellinen pastabisneksen asiantuntija.

Hän omistaa italialaisen Vaelsa-ravintolan Helsingin Kauppatorin kupeessa. Ravintolaan kuuluu italialaisia herkkuja kaupitteleva puoti, ja Vaelsan tuorepastaa myydään myös muissa kaupoissa. Chiodo on seurannut suomalaisen pastakulttuurin kehittymistä 16-vuotiaasta asti, jolloin hän muutti Italiasta Suomeen. Vuonna 1982 metrien mittaisista pastahyllyistä saattoi vain haaveilla.

”Ei täällä oikeasti pastaa ollut, paitsi makaronia ja rakettispagettia. Oikea pasta piti hakea Stockalta.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Laadukas tuorepasta on ollut Vaelsan tavaramerkki alusta asti. Pastat tehdään jauhoista, kananmunasta ja vedestä, eikä niissä ole lisä- tai väriaineita. Chiodon mukaan hyvän tuorepastan tunnistaakin jo ulkonäöstä.

”Väristä näkee, millaista jauhoa on käytetty. Jos pasta on kauhean vaaleaa, siihen ei välttämättä ole käytetty pastaa varten tarkoitettua jauhoa.”

Myös huonon pastan tunnistaa heti. Varsin usein ravintolassa saa eteensä lautasellisen kumimaisia spagettinauhoja omituisena klimppinä.

”On edullisempaa käyttää halpaa kuivapastaa. Jotta sen saa nopeasti asiakkaalle, pasta esikeitetään. Esikeitettyä pastaa pidetään kylmässä, ja kun joku tilaa, se vain käytetään kiehuvassa vedessä. Tuorepastan kanssa tällaista ei voi tehdä, eikä tarvitsekaan, koska tuorepasta kiehuu minuutin tai kaksi.”


Ruokatrendien puolella 2010-luku on ollut terveellisyyden ja hyvinvoinnin aikaa. Se on tuonut valikoimaan esimerkiksi proteiinipastoja. Chiodolle tärkeintä on kuitenkin pastan maku.

”Teimme täysjyvä- ja spelttipastaa, joissa on enemmän proteiinia. Nyt ne on poistettu valikoimasta. Yksi kauppias sanoi tosi hyvin, että jos kerran haluat tehdä pastaa, niin miksi pitää tehdä jokin muu versio kuin oikea pasta? Jos syöt vaikka kerran viikossa pastaa, syö sitten se kunnon pasta.”

Tosin vegaanitrendin Chiodo on ottanut huomioon, sillä kaksi hänen tyttäristään on vegaaneja. Vaelsa on kehittänyt vegaanisia ravioleja, joiden täytteenä on chilitofua ja aurinkokuivattuja tomaatteja tai vegaanijuustoa ja pinaattia. Lisäksi Vaelsa myy gluteenitonta pastaa.

Chiodon omaan makuun sopivat simppelit pastakastikkeet, joissa on sopivasti luonnetta.

”Arrabiata on aivan ihanaa! Paahdan valkosipulia ja chiliä öljyssä ja lisään sekaan hyvän tomaattikastikkeen ja pastat.”


Chiodo varttui Cormanon kylässä Milanon kupeessa. Hänen isänsä oli italialainen ja äitinsä suomalais-venäläinen. Lapsia perheessä oli neljä.

”Äitini oli kotiäiti, mikä kuuluu Italiassa asiaan. Hän oli hyvä ruuanlaittaja mutta vähän kranttu, kuten minustakin tuli.”

Chiodon isä kuoli hänen ollessaan kolmivuotias.

”Äidin oli pakko alkaa tehdä töitä ja hän joutui luopumaan kahdesta lapsestaan.”

Äiti lähetti Chiodon veljet Helsinkiin tädin ja isoisän luokse 70-luvulla. Koulun jälkeen myös 16-vuotias Chiodo päätti lähteä Suomeen oppiakseen kieliä.

”Italiassa ei silloin paljon kielistä tiedetty, ja opettajat opettivat huonosti. Osasin ääntää ja puhua ranskaa ja englantia paremmin kuin opettajat.”

Chiodo aloitti Helsingin Suomalais-venäläisessä koulussa, mistä täti järjesti opiskelupaikan. Hän opiskeli venäjää, englantia, ranskaa ja tietenkin suomea. Chiodo suoritti ylioppilaskokeenkin, mutta valmistuminen jäi kahdesta kurssista kiinni, sillä isoisä kuoli juuri kirjoitusten aikaan.

”Menin myöhemmin pari kertaa iltalukioon, mutta opinnot jäivät töiden takia.”

Lukion jälkeen Chiodo palasi Italiaan töitä etsimään, mutta sitten hänen isoveljensä perusti firman, joka edusti yrityksiä Suomessa ja Italiassa sekä teki kauppaa Venäjälle. Veli houkutteli kielitaitoisen Chiodon mukaan yritykseen ja takaisin Suomeen. Yritys oli hänen bisneskoulunsa, jossa hän teki jopa asfalttikonekauppaa.

Bisnesmaailmassa pyöriminen ei ollut kadottanut Chiodon intohimoa ruokaan. Hän alkoi haaveilla omasta sokerileipomosta. Lopulta sopiva tila löytyi Annankadulta vuonna 2008.

”Ilmassa alkoi kuitenkin olla laman merkkejä, ja mietin, että ainakin itse hylkäisin ensimmäisenä kaikki herkut. Olimme mieheni kanssa viettäneet vuoden matkustellen ulkomailla, ja huomasin, että joka paikassa oli pastaravintoloita.”

Chiodo perusti ravintola Vaelsan Annankadulle 2009. Ravintolassa tehtiin itse tuorepastaa joka aamu pienellä pastakoneella.

Muutama vuosi myöhemmin Chiodon kauppiastuttavat tiedustelivat, voisiko Vaelsa järjestää tuorepastaansa myyntiin myös kauppoihin. Chiodo päätti kokeilla.

”Toiminta paisui ja teimme pastaa öisin.”

Chiodo huomasi, että tuorepastalle riitti kysyntää niin paljon, että hän osti Pasta Factoryn keväällä 2014. Vuotta myöhemmin Vaelsa muutti laajennettuna versiona Pohjoisesplanadille.

Italialainen keittiö on ikisuosikki, mutta viime aikoina – pitkän Aasia-buumin jälkeen – sen suosio tuntuu vain kasvavan. Pelkästään Helsinkiin on avattu Tenhon, Pizzariumin ja Fornitalyn kaltaisia trendipizzerioita. Chiodokin muutti Vaelsan alakerran pizzeriaksi, jossa kokkaavat koulutetut pizzakokit.

Mutta miksi suomalaiset tuntuvat rakastavan italialaista ruokaa niin paljon?

”En osaa sanoa, miksi suomalaiset ovat niin ihastuneita italialaiseen ruokaan ja ylipäätänsä Italiaan. Se on tietysti tosi imarteleva juttu. Onko se sitten siitä, kun 70-luvulla suomalaiset naiset toivat italialaisia miehiä Euroopan-matkoiltaan?”, Chiodo naurahtaa.
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    5. 5

      Masturbointia, hameen alta kuvaamista, seksiä lainsäädäntöapua vastaan – EU-parlamentti kuohuu seksuaalisen häirinnän syytöksistä, meppijoukko vaatii selvitystä mediapaljastusten jälkeen

    6. 6

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    7. 7

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    8. 8

      Ravintolan henkilökunta kieltäytyi tarjoilemasta romaneille Malmilla – hovioikeus tuomitsi syrjinnästä ja määräsi maksamaan 800 euron kärsimyskorvaukset

    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    9. 9

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    10. 10

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    9. 9

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää