Ruoka

Martta vinkkaa: Tässä ovat suomalaisen juhlapöydän suosikkitarjottavat – ja näin varaat niitä sopivan määrän

Tarjoilujen määrään vaikuttaa yllättävän moni asia aina juhlien alkamisajankohdasta vieraiden kotipaikkakuntaan. Suolaisten herkkujen suosio on kasvanut.

Kevään ja kesän juhlatarjoiluiden ykkössääntö on selvä: ruokapöydän antimien pitää heijastella päivänsankarin omia mieltymyksiä.

Mutta minkälaiset herkut ovat erityisen suosittuja suomalaisissa juhlapöydissä? Tähän tietää vastauksen Marttojen kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen, jonka vastuualuetta ovat ruoka- ja ravitsemusasiat.

Hopsu-Neuvosen mukaan moni kevään juhlien vieras odottaa saavansa ruokapöydästä sellaisia makuelämyksiä, joihin arkena ei törmää. Tällaisia ovat esimerkiksi täytekakku ja voileipäkakku.

”Voileipäkakku on pitänyt pintansa. Sen näkee meidän kursseillammekin, jotka ovat suosittuja.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hopsu-Neuvonen arvelee, että voileipäkakun suosio johtuu sen muunneltavuudesta. Kakun voi täyttää maun mukaan esimerkiksi lihalla, kalalla tai kasviksilla, ja siitä saa tehtyä myös vaikkapa vegaanisen tai gluteenittoman version. Perinteisen, leipäviipaleista kootun kakun sijaan voi myös tehdä vaikkapa hyydytetyn voileipäkakun.

Nykypäivän juhlapöytään voileipäkakku muuntuu koristelun myötä. Voileipäkakut koristellaan Hopsu-Neuvosen mukaan nykyään varsin vallattomasti, kun aiemmin esimerkiksi kirsikkatomaatit aseteltiin kakun pinnalle jämpteihin riveihin.

”Voileipäkakuissa on ollut aiemmin säntillisempi koristelu. Nyt harrastetaan villimpää koristelua, jossa kakun päälle lähes heitetään esimerkiksi rucolaa tai muita salaatteja. Koristeista pitäisi kuitenkin nähdä, mikä on kakun päätäyte.”


Voileipäkakkujen lisäksi suomalaisten kevätjuhlapöytien kestosuosikkeja ovat ruokaisat salaatit, kuten pasta- tai perunasalaatit. Pasta ja peruna ovat edullisia pohjia salaateille, joiden muut raaka-aineet voi valita maun mukaan.

Hopsu-Neuvosen mukaan pasta- ja perunasalaatit kannattaa tehdä valmiiksi jääkaappiin päivää tai paria ennen juhlia, sillä se nopeuttaa juhlapäivän työtaakkaa. Lisäksi salaatit maustuvat entistä paremmiksi, jos ne tekee etukäteen. Jääkaapista valmista salaattia on myös nopea tuoda lisää tarjolle, jos se uhkaa loppua.

Kolmas kotimaisten juhlapöytien kestosuosikki on suolainen piirakka. Hopsu-Neuvosen mukaan viime vuosina erityisen suosittuja ovat olleet esimerkiksi parsa- ja parsakaalipiirakat.

”Piirakat ovat aikatehokkaita ja muuntelukykyisiä. Niitä voi myös paloitella pöytään tarjolle tarpeen mukaan.”

Hopsu-Neuvonen kehottaa suosimaan juhlapöydässä pieniä, cocktailtyyppisiä piirakkapaloja. Yhdestä uunipellin kokoisesta piirakasta saa jopa 30 pientä piirakkapalaa, ja pyöreästäkin piirakkavuoasta jopa 16 palaa.

”Vieraille kannattaa tarjota mieluummin kaksi pientä piirakkapalaa kuin yksi iso. Neliskanttisesta vuoasta saa leikattua kauniita paloja helpommin.”

Hopsu-Neuvonen muistuttaa, että piirakasta voi tehdä myös makean version kahvipöytään täytekakun seuraksi. Tosin nykyään juhlavieraat kaipaavat makeaa aiempaa vähemmän.

”Painotus on juhlissa siirtynyt suolaisen suuntaan. Makeaa menee nykyään vähemmän.”

Makeaan pöytään riittää periaatteessa täytekakku ja kenties jokin makea piirakka. Lisäksi Hopsu-Neuvonen kehottaa varaamaan pikkuleipiä tai keksejä, jotka tuntuvat maistuvan monille juhlavieraille.

”Pikkuleivät ja karjalanpiirakat maistuvat yleensä myös lapsille. Kaikki lapset eivät pidä täytekakuista tai voileipäkakuista. Lapsille kannattaa varata myös mehua, pillimehut ovat kova juttu!”

Aikuisten juomapuolella etenkin kahvi on tärkeä. Tietenkin, kun Suomessa ollaan. Hopsu-Neuvonen painottaa myös alkumaljan merkitystä.

”Alkumalja luo juhlan tunnelman ja kippistäessä saa katsekontaktin jokaiseen vieraaseen.”


Entä miten varmistaa se, että ruokaa on tarjolla sopiva määrä?

Tarkkojen ruokamäärien arvioiminen on hankalaa, Hopsu-Neuvonen myöntää, sillä siihen vaikuttaa moni tekijä. Muutamia nyrkkisääntöjä kuitenkin on.

Pitkämatkalaiset syövät yleensä enemmän kuin läheltä tulevat. Jos vieraslistalla on paljon nuoria miehiä, ruokaa saattaa niin ikään mennä enemmän. Ja mitä enemmän ruokalajeja on tarjolla, sitä vähemmän yksittäistä ruokaa tarvitsee varata.

Myös juhlien luonne vaikuttaa tarjoiluiden määrään. Jos kyseessä on ”piipahdusjuhla”, jossa vieraat vain käyvät, ei ruokaa tarvita niin paljon. Tämä koskee etenkin ylioppilasjuhlia, joissa vieraat saattavat pistäytyä monissa kemuissa saman päivän aikana. Samoin vaikuttaa juhlien kellonaika. Jos ne alkavat juuri lounaan jälkeen, eivät vieraat välttämättä ole kovin nälkäisiä.

Jos pelkäät ruuan loppuvan, Hopsu-Neuvonen suosittelee varaamaan varmuuden vuoksi esimerkiksi keitettyjä kananmunia ja pakastettuja cocktailpiirakoita.

”Keitetyt munat ovat kauniita. Lisäksi ne säilyvät hyvin ja ne kuorii nopeasti tarjolle. Piirakat taas ovat siitä näppäriä, että niitä voi lämmittää lisää tarpeen mukaan.”

Kananmunia voi lohkoa vaikkapa vihreän salaatin päälle. Hyvän kastikkeen kanssa näistä saa loihdittua kauniin salaatin juhlapöytään hetkessä.

Keitetyt munat voi myös halkaista ja täyttää ylimääräisellä voileipäkakun täytteellä. Niistä tekee nopeasti myös munavoin esimerkiksi cocktailpiirakoiden seuraksi.

Ruokahävikkiä voi torjua myös suosimalla sellaisia juhlatarjoiluja, jotka eivät pilaannu niin nopeasti. Esimerkiksi kaloja, äyriäisiä ja mätiä on syytä varata niukemmin kuin vaikkapa pastasalaattia.

Jos ruokaa jää kuitenkin yli, Hopsu-Neuvonen suosittelee tarjoamaan rääppiäisiä vaikka ystäville, naapureille tai työkavereille.

”Meilläkin osataan ylioppilasjuhlien aikaan aina odottaa, että jotain herkkuja tulee maanantaina myös työpaikalle.”
HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Näin varaat juhlapöydän suosikkiherkkuja vieraille:

 Voileipäkakkua 1½–2 cm:n pala tai 100 grammaa vierasta kohden.

 Ruokaisaa salaattia 150–200 g vierasta kohden.

 Suolaista piirakkaa 1–2 pientä palaa per vieras.

 Täytekakkua 1 viipale per vieras. Kuuden munan kakku riittää 20 hengelle. Lisäksi varataan 1–2 pikkuleipää vierasta kohti.

 Kuohuviinipullosta saa kuusi lasillista.

 Kahvia varataan 2–3 kupillista vierasta kohden.

Lähde: Martat

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Juhlat
  • Ruoka
  • Juhlareseptit
  • kevään juhlat
  • ylioppilasjuhlat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    3. 3

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    4. 4

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    5. 5

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    6. 6

      ”Ideologisesti” työtön Ossi Nyman aiheutti kohun kieltäytymällä ”typeristä” hommista – mutta entä jos työ on ihmisen oikeus eikä vain pakko?

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    9. 9

      Amfetamiinista tuli nopeasti Joukon lempihuume, ja sen jälkeen huuruista elämää kesti yli 20 vuotta – tällainen oli 1970-luvun huume-Helsinki

      Tilaajille
    10. 10

      Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo sai potkut Tähdet, tähdet -ohjelmasta häirintäkohun takia – Pyytää anteeksi ”typerää käytöstä” ja vetoaa omaan vauhtisokeuteensa

    4. 4

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Enää ei ole yhdentekevää, minkä näköisissä vaatteissa lapsi kulkee päiväkodissa”, sanoo menestyvän lastenvaatebrändin luonut Marjut Rahkola

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Poliisi otti neljä ihmistä kiinni mielen­osoituksissa Tampereella – uusnatseja ja poliisia kohti heitettiin paukkupommeja

    9. 9

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    10. 10

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Oppositiopoliitikko Navalnyi pääsi vapaaksi Venäjällä
    3. Miljoonien arvoinen Rodin-veistos lojui unohdettuna kaupungintalon nurkassa USA:ssa – 22-vuotiaan työntekijän löytöä ei aluksi otettu todesta
    4. Trump aikoo sallia John F. Kennedyn murhaa koskevien salattujen asiakirjojen julkaisun
    5. Korkeasaaren ilves­tarhan rakentaminen maksaa 470 000 euroa enemmän kuin alkuperäinen hinta, hintalappu nyt 1,2 miljoonaa
    6. Tänään televisiossa: Erinomainen dokumenttielokuva Greenpeace-järjestöstä ei vain hymistele saavutuksista, vaan kertoo myös riidoista
    7. Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”
    8. Tunti sitten
    9. Japani äänestää tänään, vaali­asetelma kuulostaa supersankari­elokuvalta: Huulipuna­ninja ja uneton ydinturma­mies haastavat Super Marion taifuunin keskellä
    10. Sääli, että niin moni jäi ulos hypetetyn pelimannin keikalta – Blind Boy Paxton soitti ja kertoi hyviä tarinoita Louisianan isovanhemmistaan
    11. Jättikuorolle tehty Affekt on monotoninen monumentti, mutta Leif Segerstam piti kaiken hallinnassaan
    12. Viikon kirjasuosituksissa Arundhati Royn odotettu uutuus, antiikin myyttejä ja 1990-luvun trillerimäinen Venäjä
    13. Näytä lisää