Ruoka

Ismo Sipeläinen pääsee tiistaina uransa tiukimpaan taistoon – kokkien maailmanmestaruuskilpailussa menestyksen määrittelevät 15 lautasta ja valtava lihavati

Ismo Sipeläinen aikoo päästä kolmen parhaan joukkoon ensi viikolla Torinossa pidettävässä Bocuse d’Orin karsintakilvassa.

Kun Ismo Sipeläinen, 27, ensi tiistaina aloittaa urakkansa Bocuse d’Or -kilvassa, suomalaiskokille kannattaa nostaa peukalot pystyyn.

Sillä vaikka Sipeläisellä on rautaiset kisahermot ja roppakaupalla kilpailukokemusta, tilanne on jännittävä. Torinossa ensi maanantaina ja tiistaina pidettävästä Bocuse d’Orin Euroopan karsintakilpailusta odotetaan nimittäin äärimmäisen tasaista.

Kaikkiaan 20 kokkia assistentteineen tavoittelee paikkaa Bocuse d’Orin finaaliin, joka pidetään Ranskan Lyonissa tammikuussa 2019. Torinon karsinnasta sinne pääsee vain kymmenen parasta.

”Laskimme, että mukana on 14 maata, jolla on hyvät mahdollisuudet päästä kymmenen joukkoon”, sanoo Sipeläinen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kovia eurooppalaisia ruokamaita tulee siis jäämään finaalin ulkopuolellekin.

Bocuse d’Or -kilpailu on Ismo Sipeläiselle hyvin tuttu jo lähes kymmenen vuoden ajalta. Ensin hän oli kilpailussa tiskiapulaisena, vuosina 2010–11 Matti Jämsénin assistenttina ja myöhemmin osa valmentavaa tiimiä.

Sipeläinen työskentelee keittiössä huomattavan tyynesti. Miehen tavaramerkiksi muodostuneet vahalla kiharretut viiksetkään eivät juuri heilu.

Sipeläinen nimeääkin isoimmaksi vahvuudekseen rauhallisuuden.

”En stressaa keittiössä.”

Into kilpailla saattaa juontaa juurensa kokin nuoruudesta. Sipeläinen oli vielä 16-vuotiaana varsin hyvä jääkiekkoilija. Hän muutti jääkiekon perässä kotoa Sammatista Hämeenlinnaan ja pelasi HPK:n junioreissa kokkiopiskeluiden ensimmäisen vuoden.

Sitten jääkiekko hiljalleen jäi ja opiskelupaikka vaihtui Helsinkiin Ravintolakoulu Perhoon.

”Vaihdoin siis NHL:n taalamiljoonat keittiöiden euroihin”, hän virnistää.

”Jääkiekon loppumisesta jäi kuitenkin ehkä jonkinlainen tyhjiö, jota yritin paikata kilpailemalla keittiössä.”

Kouluajoista alkanut kilpaileminen on jatkunut koko Sipeläisen työuran ajan.

”Joka vuosi on ollut yksi tai kaksi kilpailua. Ei ole oikeastaan enää jäljellä kokkikilpailuja, joihin en olisi osallistunut”, Sipeläinen toteaa.

Tammikuussa kuolleen, ranskalaisen keittiömestarin Paul Bocusen mukaan nimetty Bocuse d’Or on kokkikilpailuista arvostetuin. Sen voittamiseen tarvitaan ainakin äärimmilleen viilattua keittotaitoa ja valtavasti treeniä. Paras suomalaissijoitus finaalista on neljäs tila.

”Kilpailua voi verrata ravintolan avaamiseen, kaiken on oltava tiptop. Tämä ravintola on auki vain yhtenä päivänä ja heti pitäisi saada kolme tähteä.”

Torinon karsintakilpailussa Sipeläisen tavoite on ”saada pysti” eli sijoittua kolmen parhaan joukkoon.

Torinossa kilpailijoiden on tehtävä 15 lautasannosta sekä isolle vadille aseteltava liharuoka. Pääraaka-aineina lautasannoksessa ovat kananmuna sekä piemontelainen voimakkaan makuinen Castelmagno DOP -juusto. Lihavadilla pääraaka-aineet ovat valtavan kokoinen piemontelainen naudanfilee, paikallinen, lähinnä keittoruokiin sopiva riisi ja vasikan kateenkorva.

Jokaisella kilpailijalla on assistentti, joka tekee noin puolet annosten komponenteista, eli yleensä lisäkkeet.

Sipeläisen assistenttina toimii Johan Kurkela, 21, joka myös on hyvin kokenut kilpailija.

Tiukimman hetken kilvassa Sipeläinen uskoo kokevansa heti aamusta, kun hän saa käsiinsä pääraaka-aineet.

”Se, millaisia raaka-aineet ovat juuri sinä aamuna, vaikuttaa työskentelyyn eniten. Onko juusto leikattavaa vai pehmeää tai ovatko kananmunat ylipinkeitä vai leviävätkö keltuaiset heti kun munan rikkoo...”

Aikaa lautasannoksien sekä lihavadin tekemiseen on tasan 5 tuntia ja 35 minuuttia. Jokainen työvaihe on harjoiteltu minuutilleen, jotta ruoka valmistuu määräajassa. Myöhästymisestä saa miinuspisteitä.

”Olemme viettäneet niin paljon aikaa kisakeittiössä ja tehneet ruokaa kellon kanssa, että aikataulussa pysyminen ei ole ongelma.”

Pisteitä tuomaristo antaa mausta, ulkonäöstä, teknisestä osaamisesta ja keittiötyöskentelystä. Näiden lisäksi ruuassa on oltava jokin kansallinen vivahde. Sipeläinen on napannut kisamenuunsa ideoita muun muassa hiilloksella kypsennetystä perunasta, jonka uudenlainen toteutus löytyy lihavadin lisäkkeestä, sekä ruispiirakasta, joka on muuttunut lautasannoksen pieneksi, kauniiksi ruistacoa muistuttavaksi alkupalaksi.

Kuvia tai tarkkoja tietoja annoksista ei voi julkaista ennen h-hetkeä, sillä tiedoista voisi olla muiden maiden kilpailijoille liikaa hyötyä.

Sipeläinen on kuitenkin tyytyväinen ruokiinsa.

”Kilpailussa ihan jokainen tekee virheitä, niin minäkin. Ratkaisevaa on se, missä kohdassa ne virheet tekee.”

Ismo Sipeläinen kokkaa Torinossa toisena kilpailupäivänä eli 12.6. klo 11–16.35 (Suomen aikaa). Tulokset kerrotaan klo 19. Kilpailun livelähetyksiä voi seurata osoitteessa www.bocusedor.com

Alla oleva video on Suomen edustajan Ismo Sipeläisen esittelyvideo Bocuse d’Orin Euroopan karsintakilvassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Kokkikilpailut
  • bocuse d'or
  • Katja Bäcksbacka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Täällä Trump yöpyi Helsingissä – harvinaiset kuvat varjellusta Valtion vierastalosta

    3. 3

      Putinin hampaisiin Helsingin huippu­kokouksessa joutunut yhdysvaltalainen sijoittaja HS:lle: ”Olemme löytäneet Putinin hallinnon akilleen­kantapään”

    4. 4

      Kiistelty laki määrittää Israelin juutalaisten kansallis­valtioksi – EU huolestui, Turkilta jyrkkä lausunto

    5. 5

      Säähän luvassa käänne koko maassa: Ukkosia, rankkasateita ja jopa kaupunki­tulvia

    6. 6

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    7. 7

      Me tarvitsemme hyvää pornoa

    8. 8

      Facebookin Zuckerberg joutui holokaustikommenttinsa takia arvosteluryöpyn kohteeksi ja päätyi selittämään lausuntoaan

    9. 9

      Kerrostaloasunto tuhoutui tulipalossa Espoon Kivenlahdessa, syttymissyy epäselvä

    10. 10

      Trump sanoi ”aggressiivisten montenegrolaisten” voivan aloittaa maailman­sodan – ”Yhdysvaltain historian oudoin presidentti”, sanoo parlamentin ex-johtaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    2. 2

      Kuka näitä lavuaareja oikein suunnittelee? Liisa Marsion upouuden kodin allas on niin pieni, ettei edes käsien peseminen onnistu

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    4. 4

      Kuumista öistä tulee viikon­loppuna vielä ”trooppisempia” – Näillä keinoilla saat unta tukalassa asunnossa

    5. 5

      Erkko Välimäki, 50, haluaa isäksi – lapsen synnyttää ukrainalainen nainen, joka luopuu oikeuksista lapseen jo etukäteen

      Tilaajille
    6. 6

      Täällä Trump yöpyi Helsingissä – harvinaiset kuvat varjellusta Valtion vierastalosta

    7. 7

      Donald Trump antoi raivoa herättäneelle kommentilleen niin hämmentävän selityksen, ettei internet voinut muuta kuin keksiä siitä toinen toistaan tylympiä vitsejä

    8. 8

      Epäilty rattijuoppo pakeni poliisia ja kolaroi, kolme ihmistä kuoli Mänty­harjussa – Tuhoisat takaa-ajot ovat hyvin harvinaisia, sanoo poliisi­ylitarkastaja

    9. 9

      Trump sanoi ”aggressiivisten montenegrolaisten” voivan aloittaa maailman­sodan – ”Yhdysvaltain historian oudoin presidentti”, sanoo parlamentin ex-johtaja

    10. 10

      Heidi Juvonen on ollut pian vuoden ostamatta mitään turhaa, vaikka hänellä on kolme alaikäistä lasta ja kaksi kissaa – Näin se onnistui

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Republikaani­senaattori John McCain: Helsingin huippu­kokous oli hirvittävä virhe – lue HS:n seuranta Trumpin ja Putinin tapaamisen käänteistä

    2. 2

      Tällainen on Suomi: Kun Trump ja Putin olivat poistuneet, presidentti Niinistö lähti terassille kuin kuka tahansa

    3. 3

      Trump tuhosi Helsingin huippukokouksen yhdellä iskulla – amerikkalaiset tyrmistyivät Trumpin ”antautumisesta” Venäjän presidentille

    4. 4

      Donald ja Melania Trumpin saattue saapui Kalastaja­torpalle suuren väkijoukon saattelemana – lue HS:n seuranta sunnuntain tapahtumista

    5. 5

      Suomen hipsterein paikka on pieni kylä Nokian hylkäämässä Salossa – ”Elämäntilanteeni on niin hyvä, ettei siitä melkein kehtaa puhua”

    6. 6

      Los Angeles Timesin toimittaja tuli Helsinkiin raportoimaan huippukokouksesta, mutta rakastuikin julkiseen liikenteeseen – ”Suomi on voittanut minut puolelleen”

    7. 7

      Jäämies Ötzi kuoli täysin vatsoin, mutta nykyihmistä hänen viimeinen ateriansa voi hirvittää

    8. 8

      This is Finland: After Trump and Putin leave, the president heads across the street for a drink

    9. 9

      Trump teki etikettimokan ja saattoi kuningatar Elisabetin kiusalliseen tilanteeseen Britanniassa

    10. 10

      ”Ostin kaksi kuumemittaria ja söin elohopeat niistä” – tutkija selvittää laittoman abortin teettäneiden naisten kohtaloita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää