Vilkaisu omaan jääkaappiini kertoo myös, mistä nykysyömisessä on kyse: enemmän kasviksia, enemmän kokolihaa - Ruoka | HS.fi

Vilkaisu omaan jääkaappiini kertoo myös, mistä nykysyömisessä on kyse: enemmän kasviksia, enemmän kokolihaa

Syömiseen etsitään nyt juuri omassa kehossa ja elämässä hyvältä tuntuvia ratkaisuja, kirjoittaa HS:n ruokatoimittaja Katja Bäcksbacka.

24.7.2018 2:00 | Päivitetty 24.7.2018 8:30

Hämmästyin, kun näin lihankulutuksesta kertovan taulukon, sillä kasvisruokapuhe on ollut Suomessa viime vuosina voimakasta.

Eikä puhetta ole yllä­pitänyt ainoas­taan media. Esimerkiksi elintarvike­yritysten uusista in­novaatioista suuri osa on liittynyt kasviksiin, julkisten palvelujen ruokalat puuhaavat innokkaasti kasvisruoka- ja jopa vegaaniruokapäiviä, ja toki myös sosiaalinen media on huutanut kasvisruoan puolesta. Moni sekasyöjä on tunnustautunut fleksitaristiksi, joustavaksi kasvissyöjäksi, joka valitsee esi­merkiksi työpaikkalounaaksi kasvisruokaa, vaikka muuten söisikin myös lihaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat