Ruoka

Ota rennosti ja kokkaa koko ateria yhdellä pellillä – tässä viisi reseptiä niihin iltoihin, kun nakit ja ranskalaiset eivät enää maistu

Paahdettuja kasviksia ja vuohenjuustoa, jämiä jääkaapin uumenista vai juhlavaa sitruunabroileria maa-artisokan kanssa? Yhden pellin ruoka sopii jokaiseen tilanteeseen!

Pilko ainekset, levitä uunipellille ja paista. Peltiruoka pelastaa, kun kokkaus ei huvita, sillä koko ateria valmistuu näppärästi yhdellä pellillä, eikä lisukkeiden kanssa tarvitse erikseen kikkailla.

Tässä Ruokatorstain reseptikimarassa on viisi hyväksi havaittua yhden pellin ohjetta, jotka maistuvat niin arkena kuin viikonloppunakin. Nappaa helpot reseptit talteen, kun kaipaat laiskan päivän peltiruuaksi jotain muuta kuin nakkeja ja pakasteranskalaisia.


Paahdetut kasvikset vuohenjuuston ja granaattiomenan kanssa

Tässä reseptissä pellille ladotaan bataattilantteja, parsakaalia ja kikherneitä. Parsakaali saa hyvän maun, kun se hieman kärähtää, joten laita se uuniin samaan aikaan bataattien kanssa, kikherneiden vuoro on hieman myöhemmin. Lopuksi pelti vielä viimeistellään vuohenjuustonokareilla ja granaattiomenan siemenillä. Syö sellaisenaan tai esimerkiksi broilerin lisukkeena!

Reseptin saat tästä.


Parasta edelleen -uunivuoka

Onko kaapissa ruuantähteitä? Pelasta ne tällä peltiherkulla! Parasta edelleen -uunivuoan pohjana ovat paahdetut kasvikset, joiden seuraksi vuokaan pannaan kypsää perunaa tai pastaa ja mahdollisesti lihan, kalan tai vaikka tofun tähteitä. Mukaan mahtuvat myös juustonkannikat. Kypsennyksen loppuvaiheessa vuoka viimeistellään vielä kananmunilla.

Reseptin saat tästä.


Yrtti-sitruunapaahdettua broileria ja maa-artisokkaa

Ota ilo irti maa-artisokasta, joka on nyt parhaimmillaan, ja paahda se pellillä broilerinkoipien kanssa. Tässä ohjeessa on sen verran lisätyötä, että maa-artisokkia pitää keittää 10 minuuttia ennen pellille latomista, mutta keittämisen aikana ehtii valmistella sitruunalla ja yrteillä silatun maustekastikkeen broilerille.

Reseptin saat tästä.


Rento hapankaali-makkarapelti

Tässäpä mainio iltapala saunan päälle! Mausta hapankaali siirapilla ja paista pintaan pientä rapeutta. Lisää pieniä braatvursteja, ja nauti yksinkertainen mutta herkullinen hapankaalimelti sinappisen ranskankermakastikkeen kanssa.

Reseptin saat tästä.


Tacomaustettu broileripelti

Jos viikonloppuna maistuisi texmex, mutta nachopelti ei tällä kertaa inspiroi, kokeile tätä broileri-kasvispeltiä, joka saa makua tacomausteesta. Texmex-tunnelman takaavat reilu määrä cheddarjuustoa ja ronskisti annosteltu tuore korianteri.

Reseptin saat tästä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Ruuanlaitto
  • Teemu Leminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Myös maailman vaikutusvaltaisin lehti hehkuttaa Oodi-kirjastoa – ”Torille!” arkkitehti Antti Nousjoki iloitsee

    2. 2

      Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

    3. 3

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    4. 4

      Venäjä lennätti kaksi strategista pommittajaa Venezuelaan

    5. 5

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    6. 6

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    7. 7

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    8. 8

      Helsingin Koskelantiellä syttyi maanantai-iltana räjähdysmäinen tulipalo: Silmin­näkijöiden mukaan lieskat löivät voimalla ikkunasta ja kaupungin­osa oli täynnä savua

    9. 9

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    10. 10

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    3. 3

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    5. 5

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    6. 6

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    7. 7

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    8. 8

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    9. 9

      Johanna Puro on viime kuukaudet paimentanut poliisia tutkimaan poikansa pyörän varkautta – ”Eikö poliisi itse osaa siirtää tiedostoa muistitikulle?”

    10. 10

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Espoon keskuksen terveysasemalla

    11. Näytä lisää