Ruoka    |   Kirja

Keittokirja lapsen mieleen

Sinä osaat – Pienen kokin keittokirja miellytti pääkohderyhmään kuuluvaa testaajaa eli lasta. Aikuisen näkökulmasta siihen jäi parannettavaa.

Mikä?

Sinä osaat – Pienen kokin keittokirja on suunnattu lasten ja aikuisten yhteiseen ruuanvalmistukseen. Sen resepteissä kerrotaan värikoodein, mikä työvaihe sopii pienellekin lapselle, ja mikä on jätettävä aikuiselle tai aikuisen valvonnassa puuhailevalle koululaiselle.


Reseptejä on kaikkiaan 155 kappaletta. Variaatiokin on iso: helpoimmillaan neuvotaan miten välipalaleipiin muotoillaan otuksen naama tai päärynästä tehdään viinirypäleillä siilin näköinen. Hankalimmista ohjeista voisi mainita marmeladit, joiden hyytyminen on usein arpapeliä, tai pataleipä, jossa aikuinenkin saa olla todella varovainen tulikuuman padan kanssa taiteillessaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kirjassa on vaihekuvia, jotka helpottavat pienen kokin puuhailua. Ne miellyttivät kanssani kokkailleen 8-vuotiaan silmää.

Markkinoilla oleviin uutuuskirjoihin verrattuna kirja jää kyllä kuvissa ja taitossa auttamattoman kotikutoiseksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Toimiiko?

8-vuotias valitsi kokeiluun kärpässienet, joiden viehätys perustui pelkästään hauskaan ulkonäköön: kananmunien päälle koverrettiin tomaattilakit, jotka pilkutettiin majoneesilla.

Toinen kokeiluruoka oli tuliset kanansiivet. Niihin valmistettiin maustekastike helposti tehosekoittimessa. Kastike oli maukas, mutta ikävästi niin löysää, että iso osa siitä valahti broilerin päältä leivinpaperille. Lasta tämä ei haitannut, sillä tulisuuskin miedontui samalla lapsen suuhun sopivaksi.

Parhaiten testissämme onnistuivat omenatortut: omenaviipaleita ladottiin valmiin lehtitaikinalevyn päälle ja siveltiin marmeladilla. Helppoa ja hyvää.

Kirjassa on kivoja ideoita ja se selvästi innosti lasta. Yksi hyvistä keksinnöistä on reseptihaun toteuttaminen pienillä ruokakuvilla: niistä 8-vuotias bongaili loputtomasti reseptejä, joita hän olisi halunnut kokeilla, ja kuvahaku helpotti myös reseptin löytämistä kirjasta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    2. 2

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    5. 5

      Oikeustieteilijät kehuvat perustuslakivaliokunnan sote-lausuntoa ja ihmettelevät hallituksen jääräpäisyyttä

    6. 6

      Kahdella Supon toiminnan laillisuutta valvoneella on itsellään virka suojelupoliisissa

    7. 7

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    8. 8

      Politiikan kulisseissa on käyty jo pitkään näkymätöntä taistelua: Valinta tunnin junan ja Lentoradan välillä määrää Suomen kasvun suunnan vuosikymmeniksi

    9. 9

      Toistuvat rahanpesuepäilyt koettelevat pankkeja, mutta Virolle ne ovat vieläkin kovempi kolaus

    10. 10

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    2. 2

      IS: Antti Rinne menetti sairauden vuoksi liikuntakykynsä – artikkelin yhteydessä ollut lääkärintodistus herätti ihmetystä

    3. 3

      ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry

      Tilaajille
    4. 4

      ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle

      Tilaajille
    5. 5

      Venäläiset hävittivät kaiken eteensä tulevan nykyisen Vantaan alueella 300 vuotta sitten – Keskeltä liikenteen melua löytyy kuitenkin vielä 1700-luvun aarre

    6. 6

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    7. 7

      Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa

    8. 8

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    9. 9

      Keihäänheittäjä Jarkko Kinnunen, 48, on kuollut

    10. 10

      Ihmiset sanovat arvostavansa puhdasta ruokaa, mutta tutkija Helena Siipi ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    2. 2

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    5. 5

      Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan

    6. 6

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    7. 7

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    8. 8

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    9. 9

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää