Ruoka

Vappusiman tekeminen itse on helppoa, tee se näin

Toimi nyt, niin juoma ehtii vapuksi.

Taas on se aika vuodesta, kun kauppalistan tärkeimmät ostokset ovat tuorehiiva, sitruuna ja fariinisokeri. Kotitekoisessa simassa ei turhia aineita ole.

Sima valmistuu viileässä noin viikossa, joten nyt on aika laittaa töpinäksi.

Simaa voi maustaa vaikka inkiväärillä tai käyttämällä makeuttajana esimerkiksi hunajaa tai tavallista tummempia sokereita. Perinteinen sima on kuitenkin monen suosikki.

Perinteinen sima

5 l vettä

4 dl fariinisokeria

4 dl sokeria

2 luomusitruunaa

herneen kokoinen pala hiivaa

rusinoita



Kuumenna vesi kiehuvaksi. Lisää sokerit.

Pese sitruunat huolellisesti. Veistä kuoren keltaisesta osasta ohuita suikaleita. Poista valkoinen kuoriosa ja viipaloi sitruunat. Lisää kuorisuikaleet ja viipaleet nesteen joukkoon ja anna jäähtyä haaleaksi.

Liota hiivanokare nestetilkkaan ja sekoita juomaan. Anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.

Siivilöi ja pullota sima. Pudota jokaiseen pulloon rusinoita ja siirrä pullot kylmään. Sima valmistuu viileässä noin viikossa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Pyöräliitto vaatii vaarallisen kaapelisuojan kieltämistä: Viikonlopun vakavaa onnettomuutta kuvataan ”viimeiseksi niitiksi”

    2. 2

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    3. 3

      Juha Sipilä voi joutua vastentahtoisesti ottamaan valtionvarainministerin salkun – mutta ministeriksi saattaa nousta myös todellinen yllätysnimi päivänpolitiikan ulkopuolelta

      Tilaajille
    4. 4

      Antti Rinne harmistui hallitusneuvotteluista medialle vuotaneista tiedoista: ”Mistä te tiedätte, että deadline on 22?” Rinne tivasi toimittajalta kolmeen otteeseen

    5. 5

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    6. 6

      Multasormia vaanii yllättävä vaara: huolimaton mullan käsittely voi aiheuttaa keuhkokuumeen

    7. 7

      Texmex-ravintola Cantina West sulkee ovensa Helsingissä lähes 30 vuoden jälkeen

    8. 8

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    9. 9

      Brittimediat: Theresa May syrjäytetään ehkä jo lähipäivinä

    10. 10

      ”Tämä kohtaus pitäisi näyttää jokaisessa elokuvakoulussa” – Game of Thrones -fanin innostuneesta heitosta tuli netti-ilmiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    3. 3

      Itsemurhan tehneen taitoluistelijan pari kertoi olleensa kaksi vuotta seksuaalisen hyväksi­käytön uhri: ”Sitä tapahtui minulle, ja hän satutti monia tyttöjä”

    4. 4

      Kaksi pyöräilijää loukkaantui sairaala­kuntoon törmättyään järeään kaapeli­suojaan Töölössä

    5. 5

      HS:n tiedot: Tuleva hallitus lisäämässä pysyviä menoja miljardilla eurolla, luvassa mittavat valtion omaisuuden myynnit

    6. 6

      Tarantino osoittaa uudella elokuvallaan olevansa edelleen maailmanluokan viihdyttäjä

    7. 7

      Historiallisen hyvä uutinen: Helsingin liikenteessä kuoli joka vuosi kymmenittäin jalankulkijoita, mutta sitten muutama päätös muutti kaiken

      Tilaajille
    8. 8

      Suosittu italialaisravintola pakotetaan lähtemään tiloistaan Töölössä

    9. 9

      Halla-aho kommentoi Perus­suomalaisten nuorten mahdollista avustusten menetystä: Järjestössä on ihmisiä, jotka ovat väärässä puolueessa

    10. 10

      Australialais­agenttien testi sota­harjoituksessa ”muutti kaiken” – Reuters selvitti, miten epäilyt Huawein laitteiden tieto­turvasta alkujaan heräsivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    5. 5

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    6. 6

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    7. 7

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    9. 9

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    10. 10

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    11. Näytä lisää