Ruoka    |   Kirja

Värikästä vegeä esittelee kivoja Lähi-idän ruokia etenkin aamupalalle, mutta kirja kärsii reseptihakemiston puutteesta

Muhkea ja värikäs keittokirja suorastaan anelee avaamista.

Mikä?

Tässäpä kirja, joka oikein anelee avaamista: raskas, muhkea ja värikylläinen. Toimittaja Ninarose Maozin ja kuvaaja Robert Segerin Värikästä vegeä – Lähi-idän keittiö lupaa takakannen tekstissä tarjota selkeät ja kasvisvoittoiset ohjeet, joilla kokataan Lähi-idän ruokia. Kirjan teema on siis varsin trendikäs. Ja raaka-aineidenkin luvataan löytyvän suomalaisista kaupoista.

Maoz tuntee Israelin hyvin, sillä hän on asunut maassa kolmanneksen elämästään. Kirjan esipuheessa Maoz kertoo myös olleensa kiinnostunut ruuanlaitosta lapsesta asti. Opettajina ovat toimineet oma ja kavereiden äidit.

Kirjaan Maoz on jututtanut israelilaisia ystäviään, joista osa on ruuan ammattilaisia ja osa harrastajia. Kieli on eläväistä. Robert Segerin kuvissa Israel näyttäytyy iloisena ja ruoka hehkuu houkuttelevasti.

Toimiiko?

Pääpaino on kasvisruuassa, mutta joillekin resepteille tarjotaan vaihtoehtoinen lihaversio. Vegaanireseptejäkin on. Kasvisten lisäksi ohjeissa käytetään esimerkiksi kananmunia ja maitotuotteita.

Labneh tehtiin sekoittamalla turkkilaiseen jogurttiin suolaa ja valuttamalla seos jämäkämmäksi. Simppeli tuorejuusto toimi kirjan ohjeella tehdyn za’atar-mausteseoksen kanssa.

Hummuksessa tahinin määräksi oli ilmoitettu 250 grammaa, mikä on hurjan paljon. Ehkä tarkoitus oli käyttää miedompaa tahinia, mutta se olisi pitänyt kirjata reseptiin.

Vihreän shakshukan eli kananmunapannun kasviskimaraan kuului pinaattia, purjoa ja herkkusieniä. Kermaa tuli tähän versioon 2,5 desilitraa, mutta sekaan rikotut kananmunat ja vuohenjuustonokareet muuttivat keittomaisen shakshukan muhennosmaiseksi. Kermainen shakshuka oli ruokaisa ja täyttävä, mutta ainakaan tämä resepti ei ihan yltänyt tutun tomaattisen perusversion tasolle.

Paahdettu munakoiso kypsennettiin kokonaisena uunissa, revittiin kuoresta ja yhdistettiin kirsikkatomaattien ja yrttien kanssa. Hyvä ja helppo lisuke kävisi vaikka grilliruualle.

Laiskurin kakku muistutti tiramisua, sillä vuokaan kerrostettiin kahviin kastettujen keksien kanssa tuorejuusto-kermarahkaseosta. Kermarahkan löytäminen osoittautui isostakin kaupasta vaikeaksi, joten käytin maustettua vaniljarahkaa ja lusikallisen smetanaa. Onnistui.

Kirjan ohjeet ovat yksinkertaisia ja lyhyenpuoleisia, mikä houkuttelee kokeilemaan. Salaatteja, tahnoja ja mezejen tapaisia pikkuruokia on paljon, ja monen ruuan korostetaan sopivan brunssille, sillä Israelissa aamiaiset ovat isoja.

Reseptit toimivat pääasiassa hyvin, mutta Lähi-idän keittiö -alaotsikoidun kirjan teema ei ihan toteudu, sillä mukaan on jostain syystä otettu ohjeita muun muassa Georgiasta, Vietnamista ja Venezuelasta.

Myös reseptihakemisto sivunumeroineen olisi ollut tarpeen yli 400-sivuisessa kirjassa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    2. 2

      Ihosyöpäluomi on usein ”melko mitättömän näköinen”, kertoo ihotautilääkäri

    3. 3

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    4. 4

      Ensimmäistä kertaa Suomessa esiintynyt Christina Aguilera loihti Poriin spektaakkelin – Lady Marmaladen esittäjä on yhä aikamme tärkeimpiä popmuusikoita ja feministejä

    5. 5

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    6. 6

      Työvoimapula on syrjäseutujen vitsaus, Lieksassa ongelma haluttaisiin ratkaista lisäämällä työperäistä maahanmuuttoa

    7. 7

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    8. 8

      Weekend-festivaali siirtyi Hietaniemestä Suvilahteen, mutta riita viime vuonna tuhotusta hautausmaan kivi­muurista jatkuu yhä

    9. 9

      Helsingissä on alettu järjestää juhlia, joissa ahdistelu on harvinaisen selvästi kielletty: Järjestäjien mukaan tavallisissa yökerhoissa ei välttämättä ole ”turvallista”

    10. 10

      HS-analyysi: Miksi Iran jatkaa uhkapeliä Hormuzinsalmella?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stora Enson toimitusjohtaja varoittaa: ”Jokin Kiinan luvuissa ei täsmää”

    2. 2

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Rosa Meriläistä nöyryytettiin kansanedustajana julkisesti, ja niitä traumoja hän työstää vielä 15 vuoden jälkeen: ”Yritin kestää sen kaiken yksin”

      Tilaajille
    5. 5

      Sähkökaappien sotkeminen oli jatkuva ongelma Vantaalla, kunnes kaappeihin ilmestyi kiinalaisten rakastama Matti

    6. 6

      Käräjäoikeus määräsi fitnessmalli Sofia Belórfin vangittavaksi epäiltynä tuottamuksellisesta rahanpesusta

    7. 7

      Oodin vessojen ovista näkee läpi, henkilökunta kannustaa kuvaamaan siluettivideoita

    8. 8

      Kilpailukykysopimuksen odottamaton lasku: Valtio kustantaa yrityksille pysyvän satojen miljoonien eurojen maksualen

    9. 9

      Faceapp-sovelluksen vanhuusfiltteri on taas kaikkien kasvoilla – sen yksityisyyden­suojassa ei ole kuitenkaan mitään poikkeavaa, venäläisyydestä huolimatta

    10. 10

      Maire Aaltonen odotti lasta, kun hän joutui natsien keskitysleirille – Nälän, tautien ja julmuuksien keskellä hän synnytti tyttären

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    5. 5

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää