Ruoka    |   Kokeile tätä

Mustekalaa saa jo monista marketeistakin – Näin teet siitä herkullisen ja murean aterian kotikeittiössä

Tartu rohkeasti lonkeroon, sillä mustekala on mainettaan helpompi valmistaa.

Se tapahtui salakavalasti – lonkerot ovat uineet kuin varkain kauppojen kalatiskeille, ravintoloiden listoille ja sosiaaliseen mediaan.

Onko mielikuvasi mustekalasta sitkeä tai kumimainen? Huoli pois. Näillä neuvoilla mustekala muuttuu mureaksi kotioloissakin.

Suomessa kaupoissa myytävä mustekala on yleensä tuoreena pakastettua. Ja mustekalan kohdalla jäädytys on plussaa, sillä pakastaminen pehmentää nilviäisen sitkeyttä.

Maltti on valttia: anna mustekalan sulaa kaikessa rauhassa jääkaapissa noin vuorokauden ajan. Jos aikaa ruoanvalmistukseen on vähän, laita mustekala siivilään ja valuta sen päälle kylmää vettä.

Pakasteen ehdoton plussapuoli on myös helppous. Ne myydään valmiiksi puhdistettuina, joten mustekala on vaivaton keittää sulatuksen jälkeen. Osta mustekalaa noin 400 grammaa per henkilö, sillä se kutistuu kypsennettäessä.

Jos ostat tuoretta mustekalaa, ota nenä avuksi. Mustekala ei saisi haista kalaisalta, sillä silloin se on jo alkanut pilaantua.

Näin kypsennät mustekalan

Kypsennä mustekala keittämällä. 1–1½ kg:n painoisen mustekalan keittäminen vie 1–1½ tuntia. Tee keittämisen aikana veitsitesti. Kun terävä kärki painuu vaivattomasti paksuun kohtaan lonkeroa, mustekala on kypsä.

Italialaiset vannovat viinin ja korkin nimeen. He nakkaavat keitinliemeen veden sijaan viiniä ja avatun pullon korkin, sillä perinnetiedon mukaan se poistaa sitkeyttä. Kreikkalaiset puolestaan hakkaavat mustekalaansa kallioon (tai keittiön työtasoon) sitkeyden vähentämiseksi.

Monessa ohjeessa neuvotaan kastamaan mustekala ensin kolme kertaa nopeasti kiehuvaan veteen ennen sen keittämistä. Tämän uskotaan auttavan siihen, että lonkerot säilyvät kauniin kiharaisina keittämisen aikana.

Keittämisen jälkeen hiero talouspaperilla nahkaa pois lonkeroista. Paista halutessasi kaunis väri pintaan pannulla tai grillissä.

Mustekalan makupariksi on monta vaihtoehtoa. Mustekala rakastaa etenkin yrttejä ja sitruunaisia makuja.

Espanjalaiset tarjoavat lonkerot usein paahdettujen perunoiden kanssa tai tapastyyliin paprikajauheella maustettuna.

Korealainen mustekalaherkku, nakji-bokkeum, maistuu inkivääriltä ja seesamiöljyltä. Japanissa lonkerot koristavat sushia tai niistä tehdään lihapullien tyylisiä takoyaki-mustekalapalloja.

Lissabonilaisessa Time Out -ravintolakompleksissa lonkero tarjoillaan grillattuna hot dogissa.

Juttuun on tehty korjaus 27.1. 2020 klo 9.59. Mustekala on nilviäinen, ei äyriäinen kuten jutussa alkujaan mainittiin.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Influenssaan kuolee Suomessakin joka vuosi satoja ihmisiä – Onko koronavirus influenssaa tappavampi?

    2. 2

      Vantaan kokoomusvaikuttaja Tapani Mäkinen maksoi kummitädille velkansa 100 ja 200 euron seteleinä, käteisen olivat samana päivänä nostaneet Sjöblomin veljekset

    3. 3

      Töölönlahdelle rakennetaan tulvaportti – Finlandia-talo ja muut arvorakennukset vaarassa

    4. 4

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    5. 5

      Kuka on raiskaus­väitteisiin yhdistetty Peter Nygård ja miten hän keräsi satojen miljoonien varallisuutensa?

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ole leidi, he sanoivat” -video lähti viraaliksi, sillä siinä sanotaan ääneen ne sadat vaatimukset joita naiset saavat kuulla päivittäin – ja se on upeaa

    2. 2

      Onko koronavirus lähestymässä käänne­kohtaansa? Suomalais­professori uskoo tämän viikon olevan ratkaiseva

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Suomalaismies kertoo tilanteesta koronaviruksen eristämässä hotellissa Teneriffalla: ”Oven alta oli tullut ilmoitus, että hotelli on suljettu”

    5. 5

      Hotelli Tornin 11. kerroksessa oli huone, jonne asiakkailla ei ollut asiaa – Sinne piilotettua kätköä suojeltiin salaisella hälytysnapilla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää