Ruoka

Runebergintortun resepti ei olekaan Fredrika Runebergin kehittämä, vaan taustalla on luultavasti aivan toinen henkilö

Runebergintortuista on olemassa melkein yhtä monta versiota kuin on leipureita.

Hillolla vai mantelimassalla? Laskiaispullasta melkein jokaisella on mielipide, olipa pulla kotona leivottu, marketista ostettu tai kahvilassa nautittu.

Runebergintorttu herättää vähemmän intohimoja, vaikka koulukuntaeroja löytyy enemmän. Pitääkö taikinan olla kostea vai murenevan kuiva? Kumpi on parempi, matala vai korkea? Tuleeko mausteeksi punssia tai rommia? Vai ei lainkaan alkoholia? Käytetäänkö karvasmantelia, kuinka paljon kardemummaa? Entä piparimuruja?

Runebergintortut ilmestyivät marketteihin jo heti uuden vuoden jälkeen, mutta sesongin varsinainen huippu on Runebergin päivä, jota vietetään kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä eli 5. helmikuuta.

Yksi versio tortun syntytarinasta kuuluu niin, että runoilijan vaimo, kirjailija Fredrika Runeberg, kehitteli tortun miehelleen, joka oli kuulemma perso makealle. Asiaa on tutkittu, eikä resepti oikeastaan ole Fredrikan, vaan porvoolaisen kondiittori Lars Asteniuksen. Fredrikan vanhasta reseptikirjasta löytyy ”Runebergin leivoksen” ohje, joten luultavasti Runebergeilläkin tehtiin kotiversioita Asteniuksen tortusta.

Ikoninen torttu on juuri se leivonnainen, joka ostetaan useimmiten kaupasta tai nautitaan kahvilassa. Niiden tekemiseen tarvitaan erityinen muotti, kuten alumiininen lieriön mallinen muottirengas.

Runebergintorttujen tekemiseen voi käyttää myös isoja muffinivuokia, ja muffiniversioita näkyy nykyään kaupoissakin. Tyypillinen runebergintorttu seisoo kuitenkin suorassa ja on kapeampi ja korkeampi kuin mitä muffinivuoilla saa tehtyä.

Muffinien lisäksi runebergintortusta on kehitelty esimerkiksi kakkuja ja kääretorttuja. Porvoolaisesta ravintola Zum Beispielistä saa jopa runebergintortulta maistuvan jäätelöannoksen.

Helpompaa onkin löytää erilaisia versioita ja tulkintoja runebergintortusta kuin aitoa ja alkuperäistä.

Torttuja ei tarvitse kostuttaa alkoholilla, kuten punssilla tai rommilla. Markettitortuissakin maistuu yleensä joko sitrushedelmät tai karvasmanteliaromi. Torttuihin laitetaan joskus omenahilloakin, mutta nykyään vadelmahillo on yleisempi. Sokerikuorrutus voi olla valkoista tai hempeän vaaleanpunaista.

Moderni ja helppo versio runebergintortusta ei vaadi muotteja, sillä koko torttulevyn voi paistaa levynä pellillä. Levymallista on hyötyä paitsi paistamisessa myös tortun koristelussa. Reseptistä syntyy 100 suupalan kokoista torttua, mutta voit leikata levyn halutessasi myös isommiksi paloiksi.

Lieriömuoteilla tehdyissä tortuissa sekä kuorrutuksen että hillon on oltava tarpeeksi kiinteitä, jotta ne eivät valahda alas tortun päältä. Tasapintaisten palojen päältä kuorrutus ja hillo eivät karkaa.

Kirsikkana kakun päällä, tämä resepti on gluteeniton: torttuihin käytetään manteli- ja perunajauhoja.

Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katajanokan alta paljastui mysteerirakennelma: Vedessä on piilossa sata metriä holvikaarta, joka on kuin suoraan keskiajalta

    2. 2

      Kenenkään leikit eivät jää huomaamatta – Tällaista on lauttasaarelaisessa päiväkodissa, jossa osa ”erityisen ihanista” lapsista tarvitsee erityistä tukea

      Tilaajille
    3. 3

      Haavisto-päätös on poliittisen järjestelmän voitto: Keskiöön nousi asia, joka kertoo Suomesta paljon

    4. 4

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmiset ahdistuvat silloinkin, kun siinä ei ole järkeä, sanoo psykiatrian professori – Hän kertoo vastalääkkeen, joka auttaa, kun koronavirus tai terrori-iskut tunkeutuvat mieleen

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Osa ihmisistä kävelee ”istuma­kävelyä”, joka voi aiheuttaa kipuja niskassa asti – Fysio­terapeutti neuvoo kolme liikettä, joilla kävelystä tulee ryhdikästä ja sulavaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lähes joka toinen kiinalainen on nyt karanteenissa: HS:n kuvakooste näyttää aavekaupungeiksi muuttuneet metropolit

      Tilaajille
    3. 3

      Mies kasasi pihalleen romua, jätettä ja jopa puolikkaita junanvaunuja – Kuvat näyttävät, miten ympäristöä turmeltiin vuosien ajan

    4. 4

      Kauniista kodista tuli elämää suurempi statusviesti, ja siksi moni sulkee ovensa vierailta – Tätä on kotihäpeä

      Tilaajille
    5. 5

      Kansallispuiston kokoinen riita: Espoo aikoo jyrätä 2 000 hehtaaria arvokasta metsää, tilalle pientaloja

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    5. 5

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    6. Näytä lisää