Masterchef-finalisti otti haltuunsa helsinkiläisen klassikkoravintolan: puitteet säilyivät, mutta ruoka meni jopa liian uusiksi - Ruoka | HS.fi

Masterchef-finalisti otti haltuunsa helsinkiläisen klassikkoravintolan: puitteet säilyivät, mutta ruoka meni jopa liian uusiksi

Masterchef-finalisti uudisti yli 45 vuotta linjansa säilyttäneen Katajanokan klassikon.

Hämyisä, taiteen täyttämä Wellamo säilytti remontissa tunnelmansa.

1.12.2021 19:00

Wellamo

★★★

Missä? Vyökatu 9.

Milloin? Ti–la 17–23.

Paljonko? Alkuruuat 10–14 e, pääruuat 22–28 e, jälkiruuat 10 e, juustot 9 e. Neljän ruokalajin menu 49 e, viinit menulle 43 e.

Ravintola Wellamon salaperäinen sisäänkäynti on kaupungin viehkeimpiä, ja luojan kiitos, se on uusien omistajien käsissä säilynyt ennallaan. Sisätilojenkin kasvojenkohotus on hoidettu hienovaraisesti. Tunnelmassa on paljon samaa kuin Heta Brotheruksen vuonna 1975 perustamassa alkuperäisessä Wellamossa. Edelleen se on hämyisä ja elämää nähnyt bistro, jonka seinät ovat taidetta väärällään. Tosin taulut on vaihtuneet.

Uusi omistaja pyörittää muun muassa The Bull & the Firm -ravintolaa. Keittiömestarina ja keulakuvana on Masterchef -kokkikilpailun finalisti Dani Hänninen, jota paikan tarjoilijat hypettävät ”Dani sitä ja Dani tätä” -tyyppisillä kommenteilla.

Ruokalista on mennyt uusiksi. Poissa ovat bistroklassikot, kuten etanat, bouillabaisse ja vanha tavaramerkki: lammasruuat. Tilalle on tullut lista, jonka tarjonta ei annosten nimiä myöten juurikaan poikkea lukuisista verrokeistaan.

Vuonna 1975 perustetun ravintolan sisäänkäynti on Helsingin viehkeimpiä.

Uudet tekijät haluavat luoda oman linjansa. Mutta kun kyseessä on ikoninen paikka, voisi toivoa, että pitkä historia kulkisi mukana näkyvämmin, vaikkapa uusilla tulkinnoilla klassikoista. Erityisesti, kun nyt listan paras annos on ainoa kumarrus menneisyyteen: pelmenit.

Nyky-Wellamossa ne eivät ole lammastäytteisiä, vaan taikinanyyttien sisältä löytyy ankkaa ja nautaa. Pitkään haudutettu täyte on täynnä makua, ja varsinkin toisella käyntikerralla vienosti savustettu lihaliemi on niin mukaansatempaavaa, että lautanen tekee mieli nuolla.

Onkohan kyse alkukankeudesta, että samat annokset maistuvat yllättävänkin erilaisilta kahdella testikerralla? Ensimmäisellä käynnillä makujen tasapaino on välillä hukassa. Toisella kerralla säädöt ovat paremmin kohdillaan.

Alkuruokana confit-kypsennettyjä tomaatteja, lipstikkaa ja mantelikermaa.

Kuten usein, alkuruuat ovat listan parasta antia. Maa-artisokkaa & metsäsieniä on tartaletti, jonka pääraaka-aineet ovat toimiva makupari. Fermentoidut puolukat tuovat oivaa kirpeyttä, mutta juustoraaste tuntuu turhalta. Tartaletin kuori on kova ja turhan paksu. Se tekee syömisestä hankalaa.

Tomaatticonfit-annoksessa mantelikerma antaa levollisen pohjan tomaattien makupommitukselle. Lipstikka on luonnon oma aromivahvenne, ja paahdetut mantelit tuvat mukavaa rousketta.

Tarjolla on nykyravintoloiden listalla lähes pakollinen tartar. Wellamossa siihen on löydetty uutta jujua. Friteerattu lehtikaali toimii aina, mutta rakuunaemulsio on iloinen yllätys, joka nostaa tartarin keskiarvon yläpuolelle.

Pelmenit ovat kumarrus ravintolan historialle.

Pääruokien kohdalla säväyttäviä hetkiä koetaan vähemmän. Päivän kala on taitavasti paistettua kuhaa, mutta munakastike, tuo lohturuokien kardinaali, on pliisua. Kokonaisuus jää vaisuksi ja mauttomaksi.

Listan ainoa kasvispääruoka on hämmentävä luomus. Eri tavoin valmistetut myskikurpitsan osat maistuvat kyllä, mutta kaiken päälle on lätkäisty valtava kasa ruskistetusta voista tehtyä hollandaisekastiketta. Kahden ensimmäisen haarukallisen ajan tunnelma on vielä hyvä, mutta sen jälkeen iskee ällötys, joka kasvaa haluksi rientää rippituoliin anelemaan anteeksiantoa ja pelastusta sydäninfarktilta.

Ankkaa & selleriä -annoksessa ankan kypsyys on hyvä ja selleripyre samettista. Ensimmäisellä käyntikerralla kastike on turhan makeaa ja fermentoidut valkoherukat aivan liian äreitä. Toisella kerralla tulos on harmonisempi.

Annoksissa häiritsee välillä taipumus latoa lautaselle elementtejä ylen määrin. Jälkiruuissa se korostuu. Varsinkin mäntyä & mantelia -annos sortuu sekavuuteen. Mäntyjäätelö ja mäntygranita ovat ihanan metsäisiä, mutta pohjalle aseteltu mantelikakku on vettynyt mössöksi, jonka makukin jää arveluttamaan.

Wellamossa Dani Hänninen on päässyt ensimmäistä kertaa johtamaan omaa keittiötä. Tekniikat ovat hallussa ja yritystä piisaa, välillä liikaakin. Oma linja kaipaisi tarkentamista.

Ehkä kaikki kristallisoituu jo seuraavassa menussa. Taitoahan on.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat