Trendeistä piittaamaton suosikkiravintola porskuttaa eteläisessä Helsingissä – HS testasi, onko klassikoksi ylistetyn paikan taso entisellään

Eteläisen Helsingin nuori klassikko näyttää, tuoksuu ja maistuu koko lailla samalta kuin avautuessaan.

Vinkkeli on toiminut Pienen Roobertinkadun ja Korkeavuorenkadun kulmauksessa kuusi vuotta.

27.4. 19:00

Vinkkeli

★★★

Missä? Pieni Roobertinkatu 8.

Milloin? Ma 11.30–14, ti–pe 11.30–14 ja 17–24, la 17–24.

Paljonko? Alkuruuat 16–17 e, pääruuat 27–33 e, jäkiruuat 6–13 e. Neljä ruokalajia 58 e.

Vinkkeli on juuri sellainen ravintola, jota on kiva arvostaa. Tässä heilahtelevaisessa maailmassa se on seissyt järkähtämättä jo kuusi vuotta paikallaan, vakaana ja tasaisena kuin pohjalainen kaappikello.

Vinkkeli näyttää, tuoksuu ja maistuu koko lailla samalta kuin silloin, kun se avattiin vuonna 2016 etelähelsinkiläisen uusrenessanssitalon kulmahuoneistossa. Ravintoloitsijoilla on takanaan yhteinen menneisyys ravintola Savoyssa, ja se kyllä näkyy Vinkkelin muotioikuista ja trendeistä piittaamattomassa linjassa. Se linja on kerännyt paljon mainesanoja.

Konsepti nojautuu ranskalais-skandinaaviseen ajatteluun, mutta mukaan mahtui kahdella testikäynnillä vaikutteita eri puolilta maailmaa, tosin maltillisesti. Hulvattominta irrottelua edustivat raaka-ainepuolella jalapeño ja hummus.

Mitään tavattoman omaperäistä konseptissa ei toki sinänsä ole, pikemmin tämä tällainen on vahvaa valtavirtaa Helsingin paremmanpuoleisissa ravintoloissa.

Vuosien varrella olen yleensä poistunut Vinkkelistä tyytyväisenä, vaikka kohdalle ei olekaan osunut samanlaisia kulinaristisia huippuhetkiä kuin toukokuussa 2016 Helsingin Sanomien ravintolakriitikolle, joka kirjoitti arviossaan, että ”tämän uuden helsinkiläisravintolan illallinen saa hurmioon”.

Mutta Vinkkelin tyylikäs ja klassisen kaunis ravintolamiljöö on aina ilo silmälle ja harjaantuneiden työntekijöiden palvelu on ensiluokkaista. Tosin tällä kertaa illallisella henkilökunnalle sattui muutama lipsahdus, joista ehkä maininnan ansaitsee se, että vain toinen tarjoilijoista muisti maistattaa viiniä.

Ja sitten itse asiaan: kahdella testikäynnillä kävi niin, että parhaat maut löytyivät alkuruoista ja yllättäen keittiö onnistui säväyttämään varsinkin lounaalla.

Nimensä mukaisesti Vinkkeli toimii kulmahuoneistossa.

Lounaan alkupalaherkut olivat paahdettu portobello-sieni ja punajuurikeitto. Portobellon alla oli oivallinen tomaattikastike ja päällä sopivan hillittyä vuohenjuustoa sekä paahdettuja parsakaalinuppuja. Tarjoilijan esittelyn mukaan taustalla oli ajatus pizzasta, ja se ajatus kyllä toimi. Napakka, aavistuksen verran tummunut portobello ja sen höysteet muodostivat sävykkään kokonaisuuden, joka, aivan totta, toi etäisesti mieleen pizzan. Punajuurikeittoa oli terästetty muhevalla häränhännällä ja lopputulos oli syvällinen ja tasapainoinen. Hieno aloitus lounaalle!

Jatko sujuikin vaisummin. Hiillostettu siika kaipasi lisää suolaa, ja simpukkakastike oli valjua. Härän paahtopaisti punaviinikastikkeessa oli unettavan tavanomainen annos. Lähinnä hereillä piti se, että huolimattoman oloisesti leikatut siivut vaativat puruvoimaa. Parhaiten mieleen jäi tummaksi paahdettu ruusukaali.

Jälkiruoista punaherukkakiisseli oli pirteä ja kotoisa, mutta sen seuralainen, valkosuklaamousse, oli turhan makeaa.

Sokerisuolattu turska omena-retikkasalaatin kanssa käynnisti päivällisen pirteästi.

Päivälliselläkin alku oli makoisa. Sokerisuolattu turska omena-retikkasalaatin kera oli pirteä alkupala, jota jalapeñon palat terästivät kivasti. Broilerinmaksapatee puolestaan oli klassisista klassisin bistroruoka, jossa ei ollut moitteen sijaa. Makeahko sipulihilloke oli tietysti mitä osuvin lisuke.

Myös murean karitsanniskan parissa Vinkkelin keittiö operoi vahvuuksillaan. Mutkaton annos. Taitavasti valmistettu liha, täynnä makua. Nappilisukkeena rehevän maanläheinen juurespaistos macaire.

Sen sijaan kasvispääruuan kohdalla tuntui vahvasti siltä, että mukavuusalueelta oltiin kaukana. Grillattu portobello kuulostaa takuuvarmalta pääelementiltä, mutta jostain syystä sieni oli pilkottu ja upotettu sakeaan soosiin. Parsakaali-coleslaw oli maukas lisuke ja sinällään ehkä illan omaperäisin oivallus, mutta kun se pantiin samalle lautaselle sienimuhennoksen ja perunagnocchien kanssa, syntyi lastenruokamainen mössöannos.

Suklainen jälkiruoka oli varmaotteinen mutta tylsä.

Vinkkelin miljöö ja tunnelma ovat ilman muuta maineensa veroisia. Tällä kertaa ruuasta oli kuitenkin sen verran napisemista, että kokonaisuus jää kolmeen tähteen.

Klassinen ravintolamiljöö on ilo silmälle.

Vinkkelin tunnelmaa kehutaan laajasti.

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat