Kansainväliset ruokamediat ennustavat tämän vuoden ruokatrendiksi solo diningia. Sen perusidea on nauttia päivällinen omassa seurassa ravintolassa, ilman kanssaruokailijoita.
Siihen viittaa myös ilmiön nimi. Suorempi käännös solo diningille olisi päivällisen syöminen yksin. Kenties on haluttu välttää yksin-sanaan mahdollisesti liittyvä negatiivinen kaiku.
Tosin videopalvelu Tiktokissa itsekseen päivällistä ravintolassa syövät käyttävät julkaisujensa merkitsemiseen DiningAlone-tunnistetta, samoin SoloDate-hashtagia. Jälkimmäinen hashtag jatkaa jo vuosia jatkuneen hyvinvointivillityksen sanomaa: ota hetki aikaa itsellesi ja nauti – tällä kertaa päivällisen merkeissä.
Eikä siinä mitään, totta kai saa tehdä mukavia asioita itsekseen. Kuitenkin tapa, jolla solo diningistä puhutaan, särähtää korvaan: Nyt ei tarvitse enää nolostella, ilmoitetaan Spoon University -ruokajulkaisussa. Tabu on rikottu, kertoo ruokalehti Delish. Nyt voi syödä ravintolassa itsekseen ilman, että siinä on mitään kummallista.
Tabu on sanana painava. Olemmeko niin tottuneita näkemään ystäväporukoita, pariskuntia ja erinäisiä ryhmiä ruokailemassa yhdessä, että yksin syömistä pidetään vähempiarvoisena, jopa häpeällisenä?
Se on surullista ja hieman outoa. Ihmisethän tekevät paljon isompia asioita yksin kuin syövät ravintolassa. Asuvat yksin, matkustavat, saavat lapsen. Luulisi, että itsekseen syöty ravintolapäivällinen ei olisi niin iso asia.
Kuitenkin se selkeästi on sitä, kun ilmiöstä ennustetaan trendiä.
Ehkä juju on juuri siinä.
Mitättömältä vaikuttavan asian avulla näkee syvälle.
Muistelen omia ruokailuhetkiäni ravintoloissa. Aamupalalla, lounaalla ja kahvilla olen käynyt itsekseni. Entä päivällisellä? Kyllä, mutta yllätyksekseni huomaan pohtivani paljon tarkemmin sitä, mikä niin sanotusti lasketaan. Patonki kahvilassa vai kokonainen ateria ravintolassa?
Teen pienen ajatusleikin. Miltä päivällisen itsekseen syöminen eri paikoissa voisi tuntua? Paikka ja ajankohta vaikuttaisivat paljon. Näen edessäni pöytiä ravintolan edustalla, kesän valoisan alkuillan ja huolettoman tunnelman. Ei ongelmaa, voisin hyvin syödä ilman seuraa.
”Normi siitä, että tietynlaisessa ravintolassa päivällistä syödään jonkun kanssa, istuu yllättävän tiukassa.
Syöminen itsekseen tunnelmallisesti valaistussa ravintolassa marraskuussa ei sitten tuntuisikaan enää niin luontevalta. Istuisin yksin valitsemassa ruokaa listalta, tilaisin juotavaa, tarjoilija toisi annoksen vain minulle. Ympärillä istuisi muita ruokailijoita jonkun seurassa.
Kahvilassa tai lounaspaikassa se ei haittaisi, silloin voisi huoletta istua itsekseen, ehkä katsella ikkunasta ulos tai selata puhelinta. Mutta tunnelmallisessa ravintolassa, jossa on tarjoilija ja ruokalista pöydässä, se tuntuisi kummalliselta. Samoin se, että vain istuisi ja söisi, oli ruoka miten hyvää tahansa.
Normi siitä, että tietynlaisessa ravintolassa päivällistä syödään jonkun kanssa, istuu yllättävän tiukassa. En voi väistää mietteitäni siitä, että tuntisin oloni itsekseni epämukavaksi. Kuin valon määrä ja paikan sisustus määrittelisivät sen, onko niissä itsekseen syöminen mukavaa vai ei.
Ajatus tuntuu naiivilta, kunnes hoksaan. Kulttuurinen kuvastomme on vahvasti tietynlaista: monissa valokuvissa, elokuvissa ja sarjoissa seurueet syövät tyytyväisinä yhdessä tunnelmallisesti valaistussa ravintolassa. Vastakohtana ovat hahmot, jotka on jätetty tai unohdettu ravintolapöytään, kun seuralainen on tehnyt oharit.
Juuri siinä on se aavistuksen kirpaiseva piste, johon itsekseen päivälliselle meneminen ravintolaan osuu: Näytänkö yksinäiseltä, olenko ulkopuolinen?
Yhdessä syömiseen ravintolassa liittyy kuin automaattisesti mielikuva kiinnostavista keskusteluista, hauskoista jutuista tai ainakin yhdessä jaetusta hetkestä.
Tätä vasten on helppo ymmärtää, miksi yksin syöminen muiden keskellä voi herättää apeutta – yhteisöllisyydestä jää ulkopuolelle. Ravintolassa, jossa tietää käyvän paljon ihmisiä itsekseen, tunne lievenisi luultavasti edes hiukan. Olisi samassa tilanteessa muiden ruokailijoiden kanssa.
Tästä näkökulmasta katsottuna solo dining -trendi on suorastaan nerokas! Toisaalta itsekseen syömisestä kertovissa listauksissa hehkutettiin myös sen hyviä puolia: saa rauhoittua ja keskittyä ruoan makuihin.
Toivottavasti kynnys päivällisen syöminen itsekseen ravintolassa ei muodostu kenellekään mahdottoman korkeaksi. Kunpa kaikki voisivat käydä ravintolassa kuten haluavat – yksin tai yhdessä.
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien ruokatoimittaja.
