Kolme herkullista ruokaa pääsiäis­pöytään – Muutakin kuin perinteistä lammasta

Pääsiäinen on vuoden ruokajuhlista parhain! Pitkiin pyhiin mahtuu monta herkullista ruokahetkeä, joten kokeile perinteisen paistin sijaan kokonaista sitruunakanaa, mehevää munakoisopaistosta tai karitsanjauhelihasta tehtyä kulhoruokaa.

Pääsiäisen ruoissa voi käyttää reilusti mausteita ja yrttejä.

Perinteisen pääsiäislampaan rinnalle tai tilalle on monenlaisia herkullisia vaihtoehtoja. Esimerkiksi jauhelihan ei tarvitse olla vain arkiruokaa. Tuttu arjen apuri taipuu myös juhlavampiin herkkuihin, kun sen höystää runsaalla kädellä mausteita, yrttejä ja juustoa.

Mausteinen karitsanjauheliha-bowl on omiaan pääsiäiseen, rentoihin illanistujaisiin tai niihin hetkiin, kun arkeen kaipaa aavistuksen kultareunaa. Kulhoon keitetään riisi valkosipulin ja mausteiden kanssa.

Jauheliha taipuu myös juhlavampiin herkkuihin.

Päälle ladotaan kunnon keko karitsanjauhelihaa. Viimeisestä silauksesta huolehtii makoisa trio eli pinjansiemenet, granaattiomenansiemenet ja tsatsiki.

Ota käyttöön myös yhden vuoan taktiikka – kypsennä kana ja perunat samassa astiassa uunin lämpimässä syleilyssä.

Italialaisittain valmistetun kanan salaisuus on sisään työnnetyt valkosipulit ja sitruunat. Osta ruokaa varten pieni sitruuna tai minikokoisia snack-sitruunoita, pistele pintaan reikiä ja laita ne kanan sisään. Sitruuna mehevöityy kokonaisena uunikypsennyksen aikana.

Muista kuitenkin tärkeä seikka: Älä leikkaa sitruunaa puolikkaaksi tai viipaleiksi, sillä muuten se tuo kitkerää makua.

Osta ruokaa varten pieni sitruuna tai minikokoisia snack-sitruunoita.

Valkosipulit saavat puolestaan olla mahdollisimman suuria ja pulskia, sillä ne kypsyvät kuorensa sisällä pehmeiksi. Sisus puristetaan perunoille mahtavaksi makulisäksi.

Jos olet italialaisen parmigiana di melanzanen ystävä, tykästyt taatusti tähän munakoisopaistokseen.

Parmesaanin sijaan munakoisojen seuralaiseksi sommitellaan fetaa ja mausteiden kanssa otetaan reilummat mitat käyttöön.

Paistoksen proteiinilisäksi paistetaan chilillä höystettyjä kikherneitä. Jos kaipaat lautaselle vielä jotakin ruokaisampaa lisäkettä, niin keitä kylkeen kuskusia tai vaikkapa kreikkalaista, riisinmuotoista orzo-pastaa.

HS:n reseptiarkistosta löytyy lisää pääsiäiseen sopivia reseptejä:

Karitsapyöryköitä, tomaattikastiketta ja pastaa

Kreikkalaiset lammas-fetakääröt

Appelsiini-fenkolibroileri

Siirappiset karitsankareet

Karamellisoidut kasvikset ja helmikuskus

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat