”Pöytään kannettiin toinen toistaan onnistuneempia annoksia” – töölöläis­ravintolan uudistus toimii

Töölöläinen korttelipaikka vaihtoi osoitetta ja kasvoi kahden kerroksen ravintolaksi, jonka alakerrassa syödään pitkän kaavan fine dining -ruokaa.

Aiemmin Arkadiankadulla toiminut Young Hearts -ravintola on siirtynyt Töölöntorin kulmille.

Young Hearts

★★★★

Missä? Runeberginkatu 55.

Milloin? Ke–pe 17–, la 16–.

Paljonko? Yhdeksän ruokalajin menu 72 e, neljän ruokalajin menu 49 e.

Muistellaan aluksi menneitä.

Ensimmäinen versio Young Hearts -ravintolasta avasi ovensa Etu-Töölössä runsas neljä vuotta sitten. Kirjoitin tuolloin tulokkaasta ja olin innoissani: “Uusi tähti on syttynyt Helsingin ravintolataivaalle.”

Koko kortteliravintola-aikansa Young Heartsin taso pysyi korkealla. Viime vuonna keittiötä mestaroiva Patrik Lindström halusi kuitenkin jotain suurisuuntaisempaa. Nuori sydän lakkasi sykkimästä Arkadiankadulla, ja uusi, samanniminen paikka avautui Töölöntorin kulmille.

Uusi Young Hearts ei ole pieni ja sympaattinen korttelipaikka. Toiminta on laajentunut kahteen kerrokseen. Yläkerrassa on arkisempi bistrotyyppinen tila, jossa voi tilata annoksia Young Heartsin lisäksi Tokyo 55 -sushibaarin listalta.

Alakerta kurkottelee fine diningin suuntaan ja sen konsepti on varsinkin epävarman taloustilanteen huomioon ottaen uskalias. Tarjolla on pelkästään kahta menukokonaisuutta. Pitkä kaava pitää sisällään yhdeksän ruokalajia ja lyhyempi neljä. Että asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, lyhyempää versiota tarjotaan vain keskiviikkoisin ja torstaisin sekä perjantaina kello 17 ja lauantaina kello 16 ja 17.

Ravintolan ja ehkä myös maapallon kannalta ratkaisu on hyvä. Keittiö pystyy arvioimaan raaka-aineiden määrät ja hävikkiä pitäisi syntyä niukasti.

Menut vaihtuvat parin kuukauden välein ja kaksi testikäyntiä osuivat onnekkaasti saumakohtaan, joten maisteltavaksi päätyi kaksi tyystin erilaista kokonaisuutta.

Ja olipa hyvä, että niin kävi.

Irene Bonavente valmistelee alkupala-annosta.

Young Hearts - ravintolan katukerroksen salissa voi tilata myös Tokio55-sushibaarin annoksia.

Ensimmäisen käynnin jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi jäi pieni pettymys. Muistissa olivat omaperäiset raaka-aineiden yhdistelmät ja kekseliäät maut, joissa loikittiin hurmaavasti tyylilajeista ja eri keittiöiden vaikutteista toisiin. Samaa irtonaisuutta ei ensimmäisestä yhdeksän ruokalajin kimarasta löytynyt kuin parista annoksesta.

Toinen niistä oli oikeastaan kahden annoksen yhdistelmä. Young Heartsissa myös leipä ja levite lasketaan ruokalajiksi, mutta molemmilla käyntikerroilla ne olivat suorastaan illan kohokohtia. Ensimmäisellä käynnillä tarjottu sipulivoi oli ihanaa, ja kun noudatti tarjoilijan vinkkiä ja sipaisi hapanjuurileivän päälle levitteen lisäksi taatelilla elävöitettyä kananmaksapateeta, makupommi oli valmis.

Toinen kohokohta oli kalapääruoka, jonka pääraaka-aine oli skrei eli vaellusturska. Annoksessa eli hienosti vanhan Young Heartsin henki hieman sofistikoidummassa muodossa. Vahvat maut, turska, maa-artisokka, viherpippuri ja vermuttikastike, soittivat suloisesti yhteistä säveltä.

Kolme tähteä, ajattelin hieman apeana ensimmäisen käyntikerran jälkeen ja muistelin annoksia, jotka olivat heruttaneet minulta neljä tähteä neljä vuotta sitten.

Sitten vaihtui menu ja meno sen mukana.

Ehkäpä keväisemmät raaka-aineet olivat inspiroineet keittiötä, sillä pöytään kannettiin toinen toistaan onnistuneempia annoksia. Ilon aiheita löytyi niin kekseliäistä rakenteista (tuulihattu, jonka sisällä piilottelee härkätartar) kuin ilahduttavista yhdistelmistä (valkoinen parsa, kampasimpukka ja portviini).

Pisimmän korren vetivät pääruuat. Lindström on tavannut olla kotonaan aasialaisten vivahteiden parissa, ja taimen tom yam -henkisessä kastikkeessa oli melkoinen makujen ilotulitus. Tosin minun annoksessani taimenen kypsyysaste oli hyväksyttävän rajoilla. Seuralaisellani se oli täydellinen.

Toinen pääruoka oli “pippuripihvi”, jossa lainausmerkit olivatkin paikallaan. Pippurikastikkeessa maistuivat viher- rose- ja sichuaninpippuri, jotka yhdessä fermentoitujen papujen kanssa pompauttivat klassikkoannoksen uusiin ulottuvuuksiin.

Aasialaishenkinen taimenannos oli makujen ilotulitus.

Lopuksi vielä hyviä ja huonoja uutisia.

Huonot ensin. Ravintola ilmoittaa nettisivuillaan, etteivät he pysty tarjoamaan menukokonaisuutta vegaanisena. Se ei kuulosta nykyajalta.

Hyvää oli se, että palvelu oli asiantuntevaa, mutta myös persoonallista ja rentoa.

Vaikka kaksi menua olivatkin eritasoisia, nykyisyys ratkaisee. Young Hearts saa neljä tähteä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat