Hans Välimäki avaa kaksi uutta ravintolaa Helsingin keskustaan

Uudet ravintolat avataan syksyllä Korkeavuorenkadulle ja Ratakadulle.

Hans Välimäki kuvattuna vuonna 2020 avatussa Bistro Bardotissa.

Hans Välimäki avaa tiimeineen kaksi uutta ravintolaa. Korkeavuorenkadulle avataan italialaista ruokaa tarjoileva Bistro Gina ja Ratakadun ja Yrjönkadun kulmaan gastropubi The Rook, Ministry of Horns and Fins.

Ravintoloiden taustalla vaikuttavat Välimäen lisäksi Arto Rastas, Miika Lönn ja Maria Von Graevenitz-Välimäki.

Tiedotteen mukaan Bistro Gina tulee olemaan ”epämuodollinen bistro-brasserie, jossa tarjoillaan italialaisia klassikoita modernilla twistillä”. The Rookin tuleva tarjonta painottuu mereneläviin ja riistaan. Vaikutteita ja inspiraatiota on saatu brittiläisestä ruokakulttuurista, tiedotteessa kerrotaan. Paikan erikoisuus on salahuone, jonka sisäänkäynti on ravintolan kirjahyllyssä.

Italialainen ravintola avataan syyskuussa. The Rook avautuu myöhemmin syksyllä. Välimäen viimeisin lanseeraus on Bistro Bardot -ravintola, joka on toiminut Kluuvikadulla vuodesta 2020.

Juttua korjattu 9.5.2023 syksyllä avattavan gastropubin nimen osalta. Ravintolan koko nimi on The Rook, Ministry of Horns and Fins.

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat