Tori no kara-age, friteeratut kananpalat - Reseptit | HS.fi

Tori no kara-age, friteeratut kananpalat

Valmista friteerattua kanaa japanilaisittain marinoinalla broileri inkivääristä, valkosipulista, soijasta ja mirinistä valmistetussa kastikkeessa.

20.3.2014 2:00

4 annostavalmistusaika 20 min + marinointi

500 g broilerinrintafileitä tai vastaava määrä lihaa broilerinkoivista irrotettuna  Marinadi:1 rkl inkivääriä raastettuna1 iso valkosipulinkynsi½ dl soijakastiketta1 rkl miriniä½ tl sokeria Leivitykseen:1–2 dl perunajauhoja Uppopaistamiseen:noin 2–3 l rypsiöljyä Lisäksi:suolaasitruunalohkoja

 

 Pilko broilerinfileet tai koivista irrottamasi liha paloiksi esimerkiksi saksilla. Broilerinkoipiliha on rasvaisempaa ja maukkaampaa kuin rintafileiden liha.

 Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita broilerilihat marinadiin. Anna marinoitua vähintään neljän tunnin ajan tai yön yli.

 Nosta palat marinadista ja pyöräytä heti perunajauhoissa.

 Laita öljy kuumentumaan. Pidä kansi lähellä, sillä kuuma öljy syttyy helposti palamaan. Jos öljy syttyy, tukahduta palo kannella. Älä laita joukkooon vettä!

 Öljy on tarpeeksi kuumaa, kun joukkoon tiputtamasi leipäpala nousee heti pintaan ja alkaa ruskettua. Laita palat öljyyn kypsymään kahdessa tai kolmessa erässä kattilan suuruudesta riippuen. Kypsennä öljyssä kullankeltaiksi molemmin puolin.

 Nosta kypsät palat talouspaperin päälle ja kypsennä loput kananpalat. Mausta palat vielä suolalla.

 Tarjoa heti sitruunalohkojen ja riisin kera.

 

Resepti: Katja Bäcksbacka

Osaston uusimmat

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat