Reseptit    |   Resepti

Omenamuru

Murupinta ja sen alla meheväksi hautuneita omenalohkoja. Ota jäätelö esiin ja tarjoa silloin, kun paistos on vielä lämmin.

700 g
hapokkaita omenoita
3 rkl
hillosokeria
¾ tl
kanelia
ripaus muskottia
nokare voita
5–6
kermatoffeekarkkia (tai ½ dl fariinisokeria)

  Murutaikina:

75 g
voita
1½ dl
kaurahiutaleita
1 dl
vehnäjauhoja
1½ dl
mantelilastuja
½ dl
sokeria
 Laita uuni kuumenemaan 200-asteiseksi. Kuori omenat, poista siemenkodat. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi kulhoon.

 Sekoita joukkoon hillosokeri, kaneli ja ripaus muskottia.

 Voitele halkaisijaltaan noin 20-senttinen uunivuoka voilla. Kaada vuokaan omenaviipaleet. Pilko karkit pariin osaan ja levitä ne omenoiden päälle (voit käyttää myös fariinisokeria). Nosta vuoka uuniin 15 minuutiksi.

 Tee sillä aikaa pintaan tuleva murutaikina. Leikkaa voi kuutioiksi kulhoon. Mittaa joukkoon muut aineet. Nypi ainekset käsin taikinaksi.

 Kun omenat ovat olleet uunissa noin 15 minuuttia, nosta vuoka hetkeksi pöydälle ja levitä murutaikina omenoiden päälle. Laita vuoka takaisin uuniin noin 30 minuutiksi, eli niin kauaksi aikaa, kunnes pinta on saanut hieman ruskeaa väriä. Tarjoa lämpimänä jäätelön kanssa.

Resepti: Katja Bäcksbacka

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jälkiruuat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    2. 2

      Meksikon ruumisrekka­skandaali paisuu – vainajia onkin yli kolmesataa

    3. 3

      Mies lähti junasta väkisin hätäpoistumistien kautta keskellä keskiviikkoillan junakaaosta

    4. 4

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    5. 5

      Oikeus määräsi Marine Le Penin psykiatrille – Populistijohtajaa uhkaa jopa kolmen vuoden vankeus Isis-kuviin liittyvässä tutkinnassa

    6. 6

      Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

    7. 7

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    8. 8

      Miten yhden laitteen hajoaminen voi rampauttaa koko Etelä-Suomen junaliikenteen? Massiivinen ongelma, selittää Liikennevirasto

    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat soraäänistä huolimatta tukea Soinille – HS seuraa eduskunnan tapahtumia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    3. 3

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    4. 4

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    7. 7

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    8. 8

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    10. 10

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat soraäänistä huolimatta tukea Soinille – HS seuraa eduskunnan tapahtumia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää