Reseptit    |   Resepti

Parasta edelleen -uunivuoka

Parasta edelleen -uunivuoan pohjana ovat paahdetut kasvikset. Niiden seuraksi vuokaan kaadetaan kypsää perunaa tai napakaksi jätettyä pastaa. Heitä joukkoon myös kalaa tai lihaa, makkara- tai kinkkukuutioita – pienikin määrä riittää. Kananmunia kotona yleensä on: riko niitä paistoksen päälle kypsennyksen loppuvaiheessa.

2 l
raakoja kasviksia kuutioiksi pilkottuna (esimerkiksi porkkanaa, munakoisoa, paprikaa, sipulia)
3–4 rkl
rypsi- tai oliiviöljyä
1½ l
kypsää perunaa pilkottuna tai napakaksi keitettyä kypsää pastaa
2 dl
kypsää proteiininlähdettä (esimerkiksi kalaa, broileria, jauhelihaa, nyhtökauraa, härkistä)
(1 dl
makua antavaa proteiininlähdettä, esimerkiksi savukinkkua, savukalkkunaa, savukalaa, savutofua, pekonia, mausteista makkaraa, sinihomejuustoa)
2 dl
maitoa
125 g
sulatejuustoa tai juustonkannikoita raastettuna
1 tl
suolaa
½ tl
mustapippuria
4–6
kananmunaa
 Lisää kasviskuutioihin öljy ja sekoita. Kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paahda 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, tai kunnes kasvikset ovat kauniisti paahtuneita.

 Yhdistä laakeassa uunivuoassa paahdetut kasvikset ja kypsät viipaloidut perunat tai napakaksi keitetty pasta. Pilko valitsemasi kypsä proteiininlähde ja lisää joukkoon. Lisää myös makua antava proteiininlähde (jos on).

 Kuumenna maito kattilassa ja sulata siihen sulatejuusto tai juustoraaste. Lisää suola ja mustapippuri. Kaada seos tasaisesti uunivuokaan. Laske uunin lämpö 200 asteeseen ja paista ruokaa noin 20 minuuttia.

 Ota vuoka uunista ja riko paistoksen pinnalle 4–6 kananmunaa. Jatka paistamista vielä 7–8 minuuttia, kunnes kananmunan valkuaiset ovat asettuneet, mutta keltuaiset ovat vielä pehmeitä.

Resepti: Laura Kaapro

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hävikkiruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    2. 2

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    3. 3

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    4. 4

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Kalifornian maastopalossa kadonneiden määrä nousi yli tuhanteen – Paikan päällä vieraillut presidentti Trump: ”Tämä on surullista”

    8. 8

      Katso ensi yönä taivaalle: siellä voi näkyä jopa kymmenen tähdenlentoa tunnissa

    9. 9

      Nämä perusasiat ymmärtämällä muutut mukavammaksi ihmiseksi

      Tilaajille
    10. 10

      Maailma, jonka pimeällä puolella sataa metallia – Tällaisia ovat avaruuden karmivimmat planeetat

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    8. 8

      Vuosi sitten kadonnut argentiinalainen sukellusvene löytyi 900 metrin syvyydestä – laivaston mukaan alus painui kasaan yli 40 ihmistä sisällään

    9. 9

      Maailma, jonka pimeällä puolella sataa metallia – Tällaisia ovat avaruuden karmivimmat planeetat

      Tilaajille
    10. 10

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    11. Näytä lisää