Reseptit    |   Resepti

Kinuskinen unelmatorttu

Entisaikojen suosikkirulla unelmatorttu päivittyy nykyaikaan suolakinuskitäytteellä ja suklaisella päällyksellä.

10 palaa

valmistusaika 25 min + 50 min

Pohja:

3
kananmunaa
¾ dl
sokeria
½ dl
perunajauhoja
1 rkl
vehnäjauhoja
3 rkl
kaakaojauhoja
1 tl
leivinjauhetta

  Täyte:

150 g
huoneenlämpöistä voita
1 dl
tomusokeria
2 rkl + 3 rkl
paksua kinuskikastiketta (esimerkiksi Törsleffs dulche de leche)
½ tl hiutalesuolaa

  Suklaakuorrutus:

150 g
tummaa suklaata
1 dl
kuohukermaa

  Koristeluun:

paloiteltuja toffeekarkkeja, (suola)pähkinöitä
 Tee pohja. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet. Siivilöi ne munavaahtoon. Kaada leivinpaperilla päällystetylle pellille.

 Paista 225-asteisessa uunissa 5–7 minuuttia. Kumoa levy leivinpaperille, johon on ripoteltu sokeria. Irrota levyn pohjassa oleva leivinpaperi. Anna jäähtyä.

 Tee täyte. Vatkaa voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää tomusokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Mausta kinuskikastike suolalla. Lisää 2 rkl kinuskikastiketta voi-sokeriseokseen. Sekoita hyvin. Levitä jäähtyneelle pohjalle. Lisää täytteen päälle vielä kinuskikastiketta ohuina raitoina. Kääri rullalle. Nosta jääkaappiin siksi aikaa, kun teet kuorrutuksen.

 Tee suklaakuorrutus. Paloittele suklaa. Lämmitä kerma kattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää suklaa. Sekoittele, kunnes suklaa sulaa. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

 Levitä suklaakuorrutus rullalle. Koristele karkeilla ja pähkinöillä.

Vinkki: Tarjoa tortun kanssa hedelmiä tai marjoja.

Resepti: Sanna Kekäläinen
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Työhaalareissa ei pitäisi olla mitään asiaa juniin ja busseihin, sanoo työmies Juhani Kaappola Keravalta – Mitä vastaavat VR ja HSL?

    2. 2

      Elmu, Kallio-liike ja Block party haluavat ostaa kaupungilta tsaarinaikaisen makasiinin eurolla keikkapaikaksi

    3. 3

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    4. 4

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    5. 5

      Monen olkapäässä on tapahtunut salakavala muutos, joka voi altistaa vammoille – Fysioterapeutti näyttää kolme liikettä, joilla testaat olkanivelen liikkuvuuden

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    2. 2

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    3. 3

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    4. 4

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    5. 5

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää