4 annosta
valmistusaika 25 min
1 pkt (300 g)
kylmäsavutofua
300 g
tagliatellea tai muuta nauhapastaa
2
valkosipulinkynttä
½ dl
ruohosipulia silputtuna
1 rkl
soijakastiketta
1 tl
nestemäistä savuaromia
3 rkl
rypsiöljyä
2½ dl
kaurakermaa
mustapippuria myllystä
kourallinen tuoreita salvianlehtiä silputtuna
■ Kääräise savutofu muutaman talouspaperikerroksen sisälle ja laita painon alle valumaan vähintään vartiksi.
■ Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa viipaleiksi, silppua ruohosipuli.
■ Leikkaa savutofu esimerkiksi juustohöylällä viipaleiksi ja murra viipaleet pienemmiksi paloiksi. Jos tofu murenee liikaa, voit leikata sen ohuiksi viipaleet myös veitsellä.
■ Sekoita yhteen soijakastike, savuaromi ja 1 rkl öljyä. Kuumenna paistinpannu ja paista tofut kahdessa erässä. Paista tofupaloja hetki kuumalla, kuivalla paistinpannulla. Lisää sitten 1 rkl öljyä ja jatka paistamista muutaman minuutin ajan tai siihen asti, kunnes tofu on kauniisti ruskistunut. Nosta pannu liedeltä, sekoita soijakastikeseos joukkoon ja siirrä tofut sivuun.
■ Kuumenna pannu uudelleen, lisää 1 rkl öljyä ja kuullota valkosipuleita hetki. Lisää tofu pannulle ja kuumenna se uudelleen. (Jos haluat, jätä tässä vaiheessa muutama tofupala sivuun ja lisää ne lopuksi valmiiden annosten päälle.)
■ Lisää pannulle kaurakerma ja anna kuumentua. Nosta sitten pannu liedeltä. Mausta mustapippurilla ja silputulla ruohosipulilla. Sekoita kastike pastan joukkoon. Lisää salvianlehdet ja annostele pasta lautasille.
Resepti: Elina Innanen