Brunssibaby eli hollantilainen suolainen pannukakku

Brunssibabyyn lastataan aamiaiselta lainattuja makuja, kuten paistettua kananmunaa, maukasta juustoa ja kinkkua. Kyytiin viipaloidaan vielä avokadoa ja komeus viimeistellään salaatilla.

Määrä4 pikkuannosta
ValmistusaikaValmistusaika: 30 min
  • 3

    kananmunaa

  • 1½ dl

    kevytmaitoa

  • ½ tl

    suolaa

  • 1½ dl

    vehnäjauhoja

  • 2 rkl

    voisulaa

Paistamiseen:

  • voita

Lisäksi:

  • 4

    paistettua kananmunaa

  • 2

    avokadoa

  • 8

    viipaletta maukasta juustoa, esimerkiksi Comté

  • 8

    pientä viipaletta palvikinkkua tai ohuenohutta kalkkunaleikkelettä

Tarjoiluun:

  • vuonankaalia, kevät- ja ruohosipulia, mustapippuria myllystä

■ Riko kananmunien rakenne kulhossa. Sekoita joukkoon maito ja suola. Lisää vehnäjauhot ja voisula. Sekoita tasaiseksi.

■ Laita uuni lämpiämään 225-asteiseksi. Jätä taikina turpoamaan uunin lämpenemisen ajaksi.

■ Paista pannukakut valurautapannussa, jonka kahvakin on uuninkestävä. Reseptistä tulee 4 pannukakkua, jos pannun halkaisija on 14 cm. Laita pannuun ½ rkl voita ja nosta pannu uuniin. Kun voi on saanut väriä, ota pannu uunista pois, levitä voi koko pohjan alalle ja kaada pannulle taikinaa. Nosta pannu takaisin uuniin. Paista noin 13 minuuttia eli siihen asti, kunnes pannukakku on kohonnut ja kauniisti ruskettunut.

■ Tee täyte pannukakkujen kypsyessä. Paista munat haluamaasi kypsyyteen pannulla. Leikkaa avokadot viipaleiksi.

■ Nosta kuumalle pannukakulle juustoa, kinkkua, paistettua kananmunaa ja avokadoa. Viimeistele vuonankaalilla ja hienonnetuilla sipuleilla. Rouhi päälle mustapippuria ja tarjoa heti.

Resepti: Sanna Kekäläinen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat