Omenacrumble

Jäikö paketin pohjalle muutamia keksejä? Murustele ne ne omenaisen paistoksen pinnalle. Crumble on mahtava niihin tilanteisiin, kun tekisi jotain makeaa mieli, muttei oikein huvittaisi leipoa piirakkaa. Paistokseen lastataan pohjalle omenapalat, jotka hunnutetaan sokerista, jauhoista ja keksimuruista tehdyllä seoksella.

Määrä6 annosta
Valmistusaikanoin 1 h
  • 1½ l

    happamahkoja omenoita viipaleina tai lohkoina

  • 1 dl

    fariinisokeria

  • 1½ tl

    kanelia

  • 2 rkl

    sitruunamehua

Crumble:

  • 3 dl

    vehnäjauhoja

  • 1 dl

    sokeria

  • 1½ dl

    murskattuja keksejä, esimerkiksi Pirkka speculaas tai Lotus Biscoff

  • 175 g

    voita

Vuoan voiteluun:

  • voita

Lisäksi:

  • vaniljajäätelöä tai paksua vaniljakastiketta

■ Kuori omenat halutessasi. Kuutioi tai viipaloi omenat. Sekoita omenoiden joukkoon sokeri, kaneli ja sitruunamehu. Kaada seos voideltuun uunivuokaan.

■ Tee murupäällys. Nypi jauhot, sokeri ja keksimurut kuutioidun voin joukkoon. Levitä seos omenoiden päälle.

■ Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 40 minuuttia tai siihen asti, kunnes päällys on kauniin ruskea ja omenat tuntuvat pehmeiltä. Tarjoa jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Resepti: Sanna Kekäläinen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat