Taikina:
3 dl
vehnäjauhoja
2 rkl
tomusokeria
75 g
kylmää voita
2 rkl
ranskankermaa
Täyte:
500 g
kiinteitä ja hapahkoja omenoita
3 rkl
rommia
1 tl
vaniljauutetta
2 dl
sokeria
125 g
voita
■ Mittaa kaikki taikinan ainekset kulhoon. Sekoita voimakkaasti sähkövatkaimella tai monitoimikoneella, kunnes taikina on tasaista. Kääri taikina tuorekelmuun ja nosta jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi.
■ Pese omenat, poista siemenkodat. Leikkaa omenat neljään osaan lohkoiksi ja lohkot halutessasi viipaleiksi. Sekoita kulhossa rommi ja vaniljauute.
■ Mittaa sokeri uunin kestävälle paistinpannulle (halkaisija 22 cm). Nosta pannu liedelle, kuumenna ja anna sokerin sulaa. Kääntele pannua sulatuksen aikana. Kun sokeri on muuttunut kullanruskeaksi, nosta pannu liedeltä. Lisää joukkoon voikuutiot ja rommiliemi. Sekoita voimakkaasti, jotta liemestä tulee tasaista.
■ Aseta omenalohkot pannulle kupera puoli pannua vasten.
■ Kauli taikina pannun kokoiseksi ja nosta kaulimen avulla omenalohkojen päälle. Painele taikina tiiviisti omenoiden ja reunojen väliin.
■ Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 25–30 minuuttia, kunnes taikina on hieman ruskistunut ja kypsä.
■ Kumoa torttu lämpimänä: aseta tarjoilulautanen pannun päälle kanneksi ja kiepauta torttu ylösalaisin lautaselle.
■ Tarjoa piirakan kanssa vaniljajäätelöä.
Resepti: Suvi Rüster