Maailman paras pannukakku

Tasaisempi pannukakkutaikina syntyy, kun ainekset lisätään hieman eri järjestyksessä kuin monissa muissa pannukakkuresepteissä. Tämä pannukakku paistetaan suoraan uunipellillä ilman leivinpaperia.

19.1. 2:00
Määrä8 annosta
Valmistusaika60 min
  • 5 dl

    vehnäjauhoja

  • 1 ¼ dl

    sokeria

  • 1 ½ tl

    suolaa

  • 1 ½ tl

    leivinjauhetta

  • 2 tl

    vaniljasokeria

  • 1 l

    maitoa

  • 3

    kananmunaa

  • 75 g

    voita

■ Mittaa kaikki kuivat aineet kulhoon ja sekoita vispilällä tasaiseksi.

■ Lisää joukkoon noin puolet maidosta ja sekoita seos tasaiseksi.

■ Lisää kananmunat ja sekoita hyvin.

■ Kaada joukkoon loput maidosta ja sekoita taikina tasaiseksi.

■ Jätä taikina turpoamaan puoleksi tunniksi. Kun taikina on turvonnut, lämmitä uuni 200 asteeseen.

■ Pilko voi muutamaan palaan ja laita voipalat korkeareunaiselle uunipellille. Nosta pelti uuniin ja anna voin sulaa.

■ Kun voi on sulanut, nosta pelti hetkeksi ulos uunista. Kaada suurin osa sulaneesta voista taikinan joukkoon. Sekoita hyvin.

■ Levitä loput voista tasaisesti uunipellille esimerkiksi pullasudilla.

■ Kaada taikina pellille ja nosta pelti takaisin uuniin.

■ Paista pannukakkua uunissa noin 30–40 minuuttia, tai kunnes se on hyytynyt ja on kauniin värinen.

Resepti: Kaisa Johansson

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?

Osaston luetuimmat