Sunnuntai

Musta kaivos

Tässä on Talvivaaran malmia. Se sisältää nikkeliä, sinkkiä, uraania ja kysymyksen Kainuun kohtalosta. Miten kaivos muuttui syrjäseudun pelastajasta sylkykupiksi? Sunnuntai D 2–D 6

Tilaajille

Yksi euro. Se oli koko kauppasumma.

Oli 27. helmikuuta 2004, kello kahden ja kolmen välillä iltapäivällä. Kaivosinsinööri Pekka Perä kaivoi taskustaan euron kolikon ja ojensi sen Outokummun edustajalle metalliyhtiön pääkonttorissa Espoon Niittykummussa.

Talvivaaran nikkeliesiintymän kaivosoikeudet vaihtoivat omistajaa.

Outokummun neuvottelija näytti hämmentyvän. Mitä ihmettä hän lantilla tekisi?

Pekka Perä tiesi. Hän osti kolikon takaisin kahdella eurolla ja säilöi sen kassaholviinsa.

Perällä oli silmää historialle, vaikka vasta monta vuotta myöhemmin selvisi, että kyseessä tosiaan oli oikea onnenlantti. Perästä oli tuleva kaupan johdosta yksi Suomen rikkaimmista miehistä.

Ja ainakin jonkin aikaa hän sai olla koko kituvan Kainuun pelastaja. Kukaan muu Kekkosen jälkeen ei ollut tehnyt maakunnalle niin paljon hyvää.

Kunnes tuli haju.

Kaupanteon aikaan Perä ei vielä elätellyt turhia toiveita.

Itse asiassa talvella 2004 hän piti lähes varmana, ettei Talvivaaraan koskaan perustettaisi kaivosta.

Talvivaaran mittava esiintymä oli tunnettu jo kymmeniä vuosia, mutta sen louhimiseen ei ryhdytty, koska malmin nikkelipitoisuus oli alhainen, vain 0,22 prosenttia. Siksi myös Outokumpu oli hylännyt kaivoshankkeen kannattamattomana.

Ei Peräkään tuolloin tiennyt, miten kaivoksen saisi tuottavaksi. Hänellä oli kuitenkin vahva näkemys siitä, että metallien hinnat nousevat roimasti. Kiina imi metalleja.

Perä oli 39-vuotias ja kokenut kaivosinsinööri. Hän oli aloittanut Outokummussa ennen valmistumistaan 1990, ja kolunnut kaivoksia Australiaa ja Irlantia myöten.

Yhtiössä havaittiin varhain, että Perä oli suuri persoona ja ennen muuta projektimies. Hän rakasti uuden rakentamista ja kyllästyi helposti, kun asiat muuttuivat projekteista prosesseiksi, rutinoituivat ja alkoivat sujua omalla painollaan. Perä oli esimerkiksi ollut rakentamassa Pyhäsalmen kuparikaivosta Pohjois-Pohjanmaalla.

Kun Perä osti kaivosoikeudet, kotimainen kaivosala oli maanraossa. Suomen kaivosteollisuutta oli ryhdytty ajamaan alas jo 1980-luvulla, kun metallien hinnat olivat alhaalla. Nyt kansakunta vannoi Nokian, ohjelmistojen ja korkean jalostusasteen tuotteiden nimeen, vaikka yhtään kännykkää ei syntynyt ilman metalleja.

Myös Perän oma ammatillinen tulevaisuus oli epävarma. Outokumpu oli päättänyt luopua kaivostoiminnasta. Kaikki kaivokset ja valtaukset olivat kaupan.

Perällä, pahaisella projektipäälliköllä, ei ollut tietenkään rahaa kokonaiseen kaivokseen. Mutta Sotkamon nikkeliesiintymä ei kiinnostanut ketään muutakaan. Eikä se tosiaan maksanut kuin yhden euron.

Kauppaan sisältyi ehto: jos kaivos joskus perustettaisiin, Outokumpu saisi ostaa siitä viidenneksen.

Perä halusi näyttää, että suomalainen vuorimies voi tehdä kotimaan kamarasta kannattavaa liiketoimintaa.

Sotkamon nikkeliesiintymä oli löydetty jo 1970-luvun lopulla. Nikkelin lisäksi mustaliuskeessa oli sinkkiä, kuparia, kobolttia, mangaania ja uraania.

Perinteisin menetelmin sitä oli hankala rikastaa kannattavasti. Outokumpu oli silti upottanut Talvivaaran tutkimiseen kymmeniä miljoonia euroja.

Valtauksen hankittuaan Perä alkoi tutkia kaivosoikeuksiin liittyviä papereita. Muutamat raportit kiinnittivät hänen huomionsa. Outokummun tutkimuskeskuksen biokemisti Marja Riekkola-Vanhanen oli tutkinut niin kutsuttua biokasaliuotusmenetelmää, jossa metalleja irrotetaan malmista bakteerien ja kemikaalien avulla. Se oli varsin uusi ja kokeellinen menetelmä, jota oli kuitenkin käytetty maailmalla kuparin ja kullan rikastamisessa.

Outokummun laboratorioissa oli tutkittu 1990-luvulla myös sitä, voitaisiinko Talvivaaran nikkeliä liuottaa mikrobeilla.

"Johtopäätös oli jo alkuperäisissä raporteissa, että se voisi erittäin hyvin onnistua", Riekkola-Vanhanen muistelee nyt.

Outokumpu ei kuitenkaan vienyt hanketta eteenpäin, mikä turhautti yhtiön kemistejä. Tekniikka oli epävarmaa ja kokeellista, Outokumpu suuri ja kankea.

Hitaudesta ei voinut syyttää tarmokasta kaivosinsinööriä. Raportit nähtyään Pekka Perä kiiruhti heti Poriin Outokummun tutkimuskeskukseen ja halusi tietää lisää.

Riekkola-Vanhanen ei aluksi innostunut yllätysvieraasta: "Mulla oli kiire. Sanoin, etten ehdi kaikenlaisten pekkaperien kanssa keskustelemaan. Kollegani otti kalvokopiot raporteista ja sanoi, että nyt menet sinne puhumaan. Sitten puhuttiin pitkän aikaa. Tajusin, että Pekka on vakavissaan ja kiinnostunut. Mähän innostuin. Vihdoinkin joku ottaa vakavasti tämän asian."

Perä houkutteli jo eläkeikää lähestyvän biokemistin hullunrohkeaan projektiinsa.

Aluksi bioliuotusta piti kokeilla. Onnistuisiko nikkelin bioliuotus ja metallien talteenotto liuoksesta Sotkamon pakkasissa ja suurilla malmimäärillä? Tätä Talvivaara pääsi testaamaan syksyllä 2005 Tekesin lainojen turvin. Kokeet onnistuivat hienosti.

Nyt tarvittiin vain monenlaisia lupia ja rahaa – ihan hirveästi rahaa.

Moni asia Talvivaaran kaivoksen alkuvaiheen ajoituksessa osui nappiin, esimerkiksi Perän etiäinen metallien hintojen noususta.

Raaka-aineiden ja mineraalien niin kutsuttu supersykli oli alkanut 2004, ja erityisesti nikkelistä oli kovaa kysyntää. Nikkelin hinta oli historiallisesti liikkunut 6 000–7 000 dollarissa tonnilta, mutta se kallistui hurjaa vauhtia: Talvivaaran kaivos alkoi näyttää entistä järkevämmältä taloudellisesti.

Kun Talvivaara listautui Lontoon pörssiin kesäkuussa 2007, kaikki oli toisin kuin kaivoksen kaupanteon hetkellä kolme vuotta aiemmin. Nikkeli maksoi jo 54 000 dollaria tonnilta. Sijoittajat suorastaan taistelivat nikkelihankkeista.

Perä keräsi uusilta osakkeenomistajilta yli 300 miljoonaa euroa ja sai investointeihin lisäksi 220 miljoonan euron pankkilainat.

Perällä oli siis yli puoli miljardia euroa ja laaja valtaus kainuulaista metsämaisemaa.

Rakentaminen saattoi alkaa.

Ja sillä oli kiire.

Se oli kerrankin oikeaa Kainuun juhlaa. Oli kesä 2007. Talvivaaran peruskiven muuraukseen oli saatu paikalle kokonaista kolme ministeriä: maakunnan oma tyttö, ympäristöministeri Paula Lehtomäki, kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen ja itse pääministeri Matti Vanhanen.

Ei ollut ihme, että keskustalaiset ministerit olivat vaivautuneet keskelle kainuulaista korpea. Kyse oli aluepoliittisesti erittäin merkittävästä hankkeesta. Kaikki halusivat osansa sen hohdosta.

Kainuun kehitys oli vuosikymmenten ajan ollut kehnoa lähes kaikilla mahdollisilla mittareilla. Maakunta kärsi Suomen suurimmasta muuttotappiosta. Väestö vanheni, ja palvelut heikentyivät.

Mutta nyt tänne, sotkamolaiseen metsään, olisi pian kovaa vauhtia nousemassa valtava kaivoshanke.

Talvivaaraan kohdistuneet odotukset olivat suuret. Ehkä hanke voisi kääntää koko maakunnan kurssia? Uusien työpaikkojen toivottiin pitävän nuoret perheet alueella ja houkuttelevan paluumuuttajia.

Kyse ei ollut ensimmäisestä kerrasta, kun Kainuu pani toivonsa kaivosteollisuuteen. Kostamuksen kaivoskaupungin rakentaminen aivan rajan toisella puolella Neuvostoliitossa oli piristänyt aluetta 1970- ja 1980-luvuilla, mutta se jäi väliaikaiseksi. Nyt Talvivaarasta toivottiin samanlaista, tällä kertaa kotimaista ja kestävää Kainuun ihmettä.

Ympäristöministeri Lehtomäki piti muuraustilaisuudessa puheen, jossa hän muistutti siitäkin, että joillakuilla alueen ihmisillä oli ollut hankkeesta ennakkoluuloja ja epäilyjä. Oli niitäkin, jotka pelkäsivät vesistöjen ja luonnon puolesta. Ministeri kuitenkin vakuutti, että ympäristöluvan ehtojen toteutumisen seuranta tulisi olemaan tiukkaa.

Lehtomäki kiitteli erityisesti paikallisten aktiivisuutta: ei ollut jääty odottamaan ihmettä ylhäältä tai ulkoa, vaan oli uskottu oman tekemisen voimaan.

Sotkamolaiset hellivät itsekin ajatusta, että juuri se oli paikkakunnalle tyypillinen tapa toimia. Sotkamon henki.

Suomen luovin kunta. Suomen yrittäjämyönteisin kunta.

Kunnanjohtaja Petri Kauppisen työhuoneen seinällä olevat diplomit kertovat, että nyt ei olla missä tahansa. Pieneksi kunnaksi Sotkamo on poikkeuksellisen elinvoimainen. Kainuun ahdingosta kertovissa tilastollisissa karttakuvissa Sotkamo on monista lähikunnista erottuva vaalea läiskä. Työttömyys on maan keskitasoa, mikä on täällä hyvä saavutus. Kunta ikääntyy paljon hitaammin kuin seudun muut kunnat.

Asukasmäärä on tosin lasku-uralla: vuonna 2010 asukkaita oli 10 703. Viime vuonna heitä oli 10 702. "Kysymys kuuluu, minne se yksi meni. Haetaan se äkkiä takaisin", Kauppinen vitsailee.

Kun puhutaan vakavasti, Sotkamo on Kainuun kunnista ainut, jonka asukasluku ei ole selvästi laskenut. Joinain 2000-luvun vuosina se jopa aavistuksen verran kasvoi.

Petri Kauppinen tietää, miksi.

"Kunta menestyy luomalla työpaikkoja. Jos kunnan ainoa tehtävä on valtionosuuksien jakaminen, sellainen kunta joutaa mennäkin", sanoo Kauppinen työhuoneessaan nyt, viisi vuotta Talvivaaran peruskiven muurauksen jälkeen. Hän kertaa ylpeyttä äänessään sotkamolaista yritteliäisyyttä: on Vuokatti, rekisteröidyillä yöpymisillä Suomen suurin ympärivuotinen matkailukohde, on yhä laajentuva Katinkullan lomakeskus ja uusimpana innovaationa teknologiakylä Snowpolis. Ja tietenkin kunnan ylpeys, Suomen – tai oikeastaan koko maailman – paras pesäpallojoukkue Sotkamon Jymy.

Sotkamon imago on erinomainen: luontoa, yrityksiä, urheilua, matkailua.

Mutta miten puhtoiseen kuvaan oikein sopii kaivosteollisuus?

"Sotkamossa kaivostoiminta ja matkailu ovat eläneet 40–50 vuotta rinnakkain. Ne ovat yhteen sovitettavissa", Kauppinen sanoo itsevarmasti.

Niiden on ehkä myös oltava. Suhteellisesta menestyksestään huolimatta Sotkamossakin tarvitaan lisää työpaikkoja.

2000-luvulla kunnasta lähti aluksi noin 400 naisvaltaista työpaikkaa tarjonnut meijeri, ja myös Kajaanin paperitehtaan sulkeminen vaikutti koko maakuntaan.

Kaiken edellä kerrotun valossa ei ole ihme, että Sotkamon ja Talvivaaran yhteistyö sujui alusta lähtien sukkelasti. Kunnalta kaivos sai rakennusluvan jo ennen ympäristölupaa.

Myönteisyyteen saattoivat vaikuttaa myös työ- ja elinkeinoministeriön Helsingin yliopiston Ruralia-instituutilta aikanaan tilaamat selvitykset. Ennustusten mukaan Talvivaara toisi kunnalle satoja työpaikkoja ja verotuloja noin 9,5 miljoonaa euroa vuodessa.

"Jätin ne omaan arvoonsa", Kauppinen toppuuttelee nyt.

Se saattaa tietenkin olla jälkiviisautta.

Nyt nimittäin tiedetään, että ennuste oli turhan optimistinen. Sotkamolaisia on kaivoksella töissä noin 130, ja tuloverot, yhteisövero ja kiinteistövero jäävät yhteensä alle kahden miljoonan. Vertailun vuoksi: matkailu työllistää noin 500 sotkamolaista.

Kauppista tuntuu harmittavan kaivosten ja matkailun asettaminen vastakkain.

"Kaivoksilla on paljon välillisiä vaikutuksia, ja toisaalta matkailuunkin on jouduttu investoimaan satoja miljoonia."

Puolusteleva sävy on kuitenkin kaukana viiden vuoden takaisista hurraahuudoista.

Kesällä 2007 ilmassa oli lähes ennenkuulumatonta toiveikkuutta.

"Koko hanke on meille kainuulaisille uuden valon sytyttämistä", sanoi Paula Lehtomäki puheessaan kutsuvieraille.

Se oli hieno päivä, Kainuun Sanomien mukaan maakunnan sotienjälkeisen taloushistorian suurin. Juhlaa varten oli pystytetty teltta, ympärillä oli metsää silmän kantamattomiin.

Viisi vuotta myöhemmin, toukokuussa 2012, niin maisema kuin tunnelmakin ovat muuttuneet.

Missä oli aiemmin metsää, on nyt kahden Keravan kokoinen kaivosalue, jonka mittasuhteet hengästyttävät. Kiitotien levyisiä teitä jyräävät kivitalon kokoiset maansiirtokoneet. Kauhakuormurit ovat niin suuria, että ne saavat vanhemmatkin pikkupojat muuttamaan urasuunnitelmiaan.

Avolouhos alkaa olla jo kunnon kuopalla. Joskus kymmenien vuosien päästä sen pitäisi olla satojen metrien syvyinen.

On altaita, murskaamoja, varastoja, säiliöitä, huoltorakennuksia ja putkea loputtomiin. Oma rautatiekin Talvivaaraan rakennettiin valtion rahoilla.

Louhittu malmi on mustaa kuin hiili. Malmimurskaa on koottu kahdeksan metriä korkeisiin kasoihin, joista suurin on pinta-alaltaan 240 jalkapallokentän kokoinen. Niihin syötetään rikkihapolla terästettyä bakteeriliuosta, vettä ja ilmaa. Tämä cocktail kiertää malmikasaa puolentoista vuoden ajan tihuttaen kivestä metallia liuokseen.

Kaivosalueelle on rakennettu useita tehtaita: yksi tuottaa vetyä, toinen rikkivetyä, ja suurin eli metallitehdas muuttaa rikkivedyn avulla metallit liuoksesta sakeammaksi ja myyntikuntoon. Kiistelty uraanin talteenottolaitos on kohta valmis, mutta se käynnistetään vasta ympäristöluvan varmistuttua.

Talvivaaraan on tähän mennessä investoitu yli miljardi euroa.

Kaikki on suurta, paljon ympäristöään isompaa. Vuoksen ja Oulujärven vesistöalueen vedenjakajalle syntyi muutamassa vuodessa Euroopan suurin nikkelikaivos.

Sen luvut huimaavat päätä. Viime vuonna Talvivaarassa louhittiin 28 miljoonaa tonnia malmia ja sivukiveä. Tästä saatiin 16 000 tonnia nikkeliä ja tuplasti sinkkiä, joka on selvästi nikkeliä halvempaa. Talvivaara kulutti viime vuonna 762 000 tonnia kemikaaleja, joista kolmannes rikkihappoa.

Teknisten ongelmien ja seisokkien takia Talvivaara on kuitenkin jäljessä tavoitteistaan ja aikatauluistaan. Uusi toimitusjohtaja Harri Natunen muistuttaa, että Talvivaara on yhä ylösajovaiheessa. Nykyluvilla pitäisi päästä 30 000 nikkelitonnin vuosituotantoon. Kaivosaluetta olisi tarkoitus laajentaa, jopa 100 000 tonnin tuotantoon asti.

Juuri nyt Talvivaara ei erityisesti mainosta mittavaa laajennushankettaan, joka tarkoittaisi muun muassa kaivosalueella sijaitsevan Kolmisoppijärven osittaista kuivattamista. Eikä tässä tilanteessa ole mitenkään varmaa, että edes luvat toimenpiteeseen irtoavat.

Tunnelma kaivoksella on apea. Talvivaaran päästöistä on kohuttu jo vuoden päivät.

Maakunnan pelastajasta on tullut sylkykuppi. Siltä ainakin työntekijöistä tuntuu.

"Mediamylläkkä on mennyt yli äyräiden. En koe, että tämä olisi katastrofi tai hirveä paikka. Ihmisillä on vääristynyt kuva. Ei täällä myrkkypilvessä kuljeta", sanoo sähköasentaja Tero Pulkkinen, yksi Talvivaaran noin 500 työntekijästä.

Eritoten talvivaaralaisia ihmetyttävät ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr) lausunnot. Vapun aikaan hän väläytti hallintopakkoa eli kaivoksen sulkemista.

"Sillä on uskomaton vaikutus henkilöstöön, jos ministeritason ihminen uhkaa sulkea kaivoksen", sanoo toimitusjohtaja Harri Natunen.

Tero Pulkkinen vahvistaa, että henkilöstö pelkää: "Kukin vuorollaan on pönkkää lyömässä Talvivaaran ovelle, ministereitä myöten. Täällä on paljon nuorta porukkaa, asuntovelallisia. Toki tuollainen huolestuttaa."

Myös paikallislehdissä kirjoittelun sävy on muuttunut.

Sotkamo-lehden toimituksen seinään on ripustettu lehtien kansia. Vielä joitain vuosia sitten ne eivät tavanneet kertoa globaalin kaivosteollisuuden ongelmista:

Kuntalisä toi uusia asukkaita

Näin pilkkii Suomen mestari

Lumikelkkojen kiitoa

Nyt lehden päätoimittaja Martti Huusko esittelee lehden juttuarkistoa: 241 Talvivaara-hakusanalla löytyvää juttua. Oma lukunsa on nettikeskustelun räjähtäminen. Uusimman kirjoituksen alle on kertynyt muutamassa päivässä 780 kommenttia. Otsikko kuuluu: "Laitetaan kiinni koko paska."

Lehti on näköalapaikka siihen, kuinka asenteet Talvivaaraa kohtaan muuttuivat.

Keväällä 2010 Sotkamon kunnankin puheet kovenivat. Tätä ennen kaivoksen haitat olivat koskeneet pientä joukkoa.

"Uraani toi oman vivahteen. Tästä tuli ihan globaali kysymys", Huusko sanoo.

Paikallisesti iso juttu oli se, kun maaliskuussa työntekijä, 36-vuotias kolmen lapsen isä, kuoli rikkivetymyrkytykseen.

"Täällä paikallislehdessä me ollaan lähellä ihmisiä. Ei hän ollut vaan joku työntekijä, vaan aina jonkun eno, veli, isä, setä."

Haju muistutti mätää kananmunaa.

Vuonna 2010 Tuula ja Eelis Määtän lomakylän vieraat jättivät mökin pöydälle lappusen: muuten ihanaa, mutta kun se haju.

Sotkamolaiset maatilamatkailun pioneerit olivat haistaneet lemun itsekin. Jonkin aikaa he etsivät tilaltaan ihmeissään tukkiutunutta viemäriä, ja kesti hetken, ennen kun he ymmärsivät: Talvivaara. Sinne oli linnuntietä parikymmentä kilometriä.

Hajusta puhuttiin jo ympäri Kainuuta. Pahimmillaan se oli kulkeutunut voimakkaana melkein 70 kilometrin päähän.

Siinä vaiheessa Ari ja Anne Kanasen kotona oli kaksi vuotta luututtu.

Opettajana työskentelevän insinöörin ja työterveyslääkärin kirkkaanpunainen hirsitalo sijaitsee komealla metsäisellä rinteellä, joka viettää järveen. Hakonen-järven toiselta puolelta, muutaman kilometrin päästä, alkaa Talvivaaran alue. Toukokuisena iltana kaivokselta kantautuu louhinnan ääni, vuorokauden jokaisena tuntina kuuluva tasainen taustamelu – sen takia Ari nukkuu nykyään korvatulpat korvissaan. Ikkunoita on nyt pidettävä kiinni joka tapauksessa.

Pöly oli tullut melkein heti, kaivoksen ensi räjäytyksistä. Se ei ollut tavallista, vaan grafiittipölyä: tummaa, nokimaista ja tiukasti kaikkeen tarttuvaa. Kun Anne pesi sitä pois, rätit oli pakko heittää sen jälkeen roskiin.

Pölyä oli kaikkialla. Sitä oli hirsissä, grillikatoksessa, ja jos avasi ikkunan, sisällä asunnossa. Lumikin värjäytyi kaivoksen lähialueilla harmaaksi. Jotkut kylän asukkaat valittelivat, että pyykkipäiväkin piti nykyään valita tuulen suunnan mukaan.

Tuhkakylän nimessä on kohtalon ivaa.

Kun Kanaset saivat tietää Talvivaarasta, heidän suhtautumisensa oli ollut varovaisen positiivinen, he kertovat nyt. Kesti tovin, ennen kun hankkeen laajuus alkoi hahmottua.

"Kesällä 2008 loppui jo kaikki toiveikkuus. Se oli ihan kauheaa."

Vuosiin elämä Tuhkakylässä ei ole ollut ennallaan. Sinne kantautuu kaivoksesta kaikki: hajun, tuhkapölyn ja taustamelun lisäksi avolouhosten räjäytyksistä aiheutuva tärinä.

"Miten voi olla suomalaisessa arvomaailmassa mahdollista, että tällainen luonnon sotkeminen on kaivokselle sallittua", Anne Kananen puuskahtaa. "Tuhotaan ihmisten kodit."

Kaivos on jo kauan sitten vienyt heiltä tutut metsästysmaat. Ja nyt he eivät enää ole uskaltaneet poimia marjoja ja sieniäkään.

Tästä kaikesta Talvivaara olisi ehkä selvinnyt ilman sen suurempaa kohua. Pöly, melu ja tärinä olivat kuitenkin ongelma vain kaivoksen lähellä, ne olivat etukäteen jotakuinkin ennustettavissa ja koskivat vain pientä määrää ihmisiä. Kaivos sai myös pahimmat hajuhaittansa kuriin.

Mutta sitten tulivat vesistöongelmat.

Niiden syy oli alun perin haju. Kun asukkaat ja etenkin lähiseutujen matkailuyrittäjät alkoivat valittaa löyhkästä, Talvivaara yritti vähentää rikkivetypäästöjään lipeäpesun avulla. Se johti katastrofiin, johon yhtiö havahtui syksyllä 2010. Kaivosten poistovesien natrium-, sulfaatti- ja mangaanipitoisuudet olivat kymmeniä, jopa satoja kertoja ympäristöluvassa arvioitua suuremmat.

Selvimmin ongelmat näkyivät kolmessa pienessä järvessä kaivoksen lähellä: Salmisessa, Kalliojärvessä ja Kivijärvessä. Niiden pohjiin kerrostui natriumsulfaattia, joka uhkasi järvien pohjaeliöitä.

Mangaanin takia Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suositteli, ettei järvien vesiä käytettäisi löylyvesinä, koska ei tiedetty, miten sen höyrystyminen vaikuttaa. Suurin uhka oli, että sulfaatti muuttuisi rikkivedyksi – se tuhoaisi järvet tyystin. Pelättiin, että järvien kohtalona olisi rehevöityminen ja happikato.

Yleinen mielipide alkoi kääntyä Talvivaaraa vastaan. Pelastajasta puhuttiin pilaajana.

Myös uraanilouhintasuunnitelmat, jotka Talvivaara julkaisi alkuvuodesta 2010, olivat paikkakuntalaisille suuri yllätys. Uraani mainittiin alkuperäisessä ympäristöluvassa vain u-kirjaimella, eikä uraanista ollut alun perin julkisuudessa puhetta.

Kanaset eivät vastusta sitä, että uraani otetaan talteen – se on heille tässä vaiheessa melko samantekevää. Mutta heidän mielestään uraaniasia hoidettiin epärehellisesti.

"Kukaan ei kysynyt meiltä, haluammeko tänne valtavaa uraanilouhosta. Talvivaaran ympäristöluvat ovat perustuneet valheelle", Ari Kananen sanoo. "Jo sana uraani pilaa paikkakunnan maineen."

Talvivaaran mukaan kyse ei ollut pimityksestä. Yhtiön mukaan uraanin talteenotto metalliliuoksesta uuttamalla huomattiin mahdolliseksi vasta paljon myöhemmin. Yhtiö pitää sen talteenottoa ympäristön kannalta parempana.

Mutta ymmärsivätkö Kanaset alun perin, mitä kaivos tarkoittaisi?

"Meille luvattiin, ettei mikään saastu, että kaikki päästöt pidetään."

Pienelle kyläyhteisölle ja sen asukkaille hanke on ollut vaikea. Kaivoslain ja ympäristölain vaatimat kuulemiset ja tiedonkeruut vievät niin paljon voimavaroja, ettei todelliselle keskustelulle ole mahdollisuutta.

"On muistutuksia, selontekoja, nytkin neljä eri prosessia päällekkäin. Kaikissa on eri menettely, siinä on niin pää pyörällä. Olemme aivan uupuneita."

Ja ongelma on myös Talvivaaran asenne, Kanaset sanovat. Heidän mielestään Talvivaaran suhtautuminen muuttui vasta vuosi sitten. Aluksi kaikki mahdolliset haitat oli kiistetty, yhtäkkiä asenne muuttui närkästyneen puolustelevaksi.

Mutta on todellistakin muutosta tapahtunut. Talvivaara on perustanut ympäristöasioista tiedottavan blogin, on pidetty tupailtoja ja tiedotukseen on palkattu lisäväkeä.

Silti Kanasten mukaan Talvivaaran yllä leijuu kunnassa outo puhumattomuus. "Kaikesta kuulee mutkan kautta, puskaradiosta. Ja kaikki, mitä olemme tähän mennessä kuulleet huhuna, on muuttunut todeksi", Ari Kananen sanoo.

Myös usko viranomaisiin on mennyt.

"Viranomaiset välittävät vain tietoa, josta maallikko ei saa tolkkua. Kainuun ely-keskus on jatkuvasti vain Talvivaaran puolella."

Dokumenttien saaminen on ollut vaikeaa, ja osasta on pitänyt maksaa.

"Tuntuu, että täällä viranomainen, jonka pitäisi suojella luontoa kaivokselta, suojelee kaivosta luonnolta."

Oli kesäinen iltapäivä 2007, kun Suomen luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola sai ensimmäistä kertaa luettavakseen Talvivaaran ympäristölupapaperit.

Veistola on perehtynyt yva-menettelyihin, ja siksi sotkamolainen ympäristöaktiivi oli lähettänyt ne Veistolalle luettavaksi.

Aikaa kommentointiin oli puoli päivää, Veistola muistelee.

"Lupapapereista puuttui paljon perusjuttuja. Etelä-Suomessa se ei olisi voinut olla mahdollista."

Veistola pitää Talvivaaraa suomalaisen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn historian suurimpana epäonnistumisena.

Talvivaaran lupaprosessista on kirjoitettu kokonainen kirja. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin tutkija Mika Flöjt ja hänen isänsä Lasse Flöjt ovat julkaisseet omakustannekirjan Kysymyksiä Talvivaarasta – uraani ja lupaprosessit. He syyttävät Talvivaaraa tahallisesta uraanin piilottelusta yva-prosessissa. Ja jätevedetkin yhtiö lupasi käsitellä niin, ettei vesistöön tulisi päästöjä.

Tapani Veistolan mukaan on tavallaan ymmärrettävää, että yritykset pyrkivät saamaan laajat oikeudet mahdollisimman vähäisillä rajoituksilla – se on normaalia yritystoimintaa. Mutta sen sijaan hänestä on ihmeellistä, että uraani jäi virkamiehiltä huomaamatta.

"Se on tosi kummallinen juttu."

Kaivosala on kasvanut hurjaa vauhtia, ja sen valvonta on erittäin vaikeaa. Tarvitaan kokemusta, jollaiseksi ei riitä pelkkä lain tuntemus. Viranomaisen osaamisen tason pitäisi olla yhtä suurta kuin kaivoksen.

Onko se?

Lupavaiheessa homma ei yksinkertaisesti ollut kenelläkään hanskassa, Veistola uskoo. Esimerkiksi biokasaliuotuksen Talvivaara sai aloittaa aika kokeellisesti. Lainsäädännön lähtökohta on periaate, jota kutsutaan toiminnanharjoittajan selvilläolovelvollisuudeksi. Tämä tarkoittaa, että kaivoksen pitäisi hallita päästönsä.

Siinä mielessä kysymys siitä, toimiko Talvivaara tahallisesti, on tarpeeton: lain mukaan yllätyksiäkään ei saa sattua.

Talvivaaran lisäksi pyörityksen keskelle on joutunut ympäristöluvan valvoja, Kainuun ely-keskus. Se on saanut niskaansa syytöksiä: Miksei ole valvottu kunnolla? Miksei ole käytetty uhkasakkoa? Europarlamentin jäsenet Sirpa Pietikäinen (kok) ja Satu Hassi (vihr) jättivät Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen siitä, miksi Suomen ympäristöviranomaiset eivät ole tehokkaasti puuttuneet ympäristöluvan ehtojen rikkomiseen.

Kajaanin ely-keskuksen neuvotteluhuoneessa istuu kiusaantuneen oloinen mies. Hän on se virkamies, jonka on pitänyt valvoa Talvivaaraa: kaivoksen vastuuvalvoja, ympäristögeologi Ilkka Haataja. Valokuvaankaan hän ei suostu mielellään.

Kukapa tahtoisi olla tällä hetkellä ihmisten mielissä mies, joka ei ole saanut Talvivaaraa järjestykseen.

"Meillä on varmasti nykyään Suomen paras osaaminen", Haataja kuittaa. Hänen mielestään Talvivaaran kohdalla on tehty kaikki mahdollinen: huomautettu, ohjeistettu, tehty lopulta lupaehtojen rikkomisesta tutkintapyyntö poliisille.

"Kyse ei ole mistään navetanvalvonnasta. Olisi järkevää tehdä valvonta niin, että eri aloille olisi omat osaajansa. Nyt olen joutunut olemaan yleismiesjantusena."

Joidenkin mielestä ongelman on aiheuttanut se, että ympäristökeskukset muuttuivat muutama vuosi sitten aluehallinnon uudistuksessa osaksi elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksia.

Ilkka Haatajan mielestä ympäristöpuoli hoitaa tehtäviään hyvin itsenäisesti. Sitä paitsi esimerkiksi Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen on ympäristövirkamies taustaltaan.

Haatajasta ydinongelma on sen sijaan se, että yhteiskunta on liian kankea reagoimaan kaivosbuumin kaltaiseen muutokseen. Eikä mitään ole opittu, Haataja sanoo.

Lapissa on monia kaivoshankkeita, Suomen mineraalistrategiassa julistetaan kaivosteollisuus suomalaisen teollisuuden uudeksi kulmakiveksi, puhutaan hienoja vihreästä kaivostoiminnasta.

Ja silti: rahaa ei ole.

"Resurssien tarpeesta lähetellään kirjeitä ees taas ministeriöihin, eikä sitä rahaa kuitenkaan mistään tule", Haataja tokaisee ja kuulostaa turhautuneelta.

Suomen luonnonsuojeluliiton Tapani Veistolan mukaan yva-prosessin ja valvonnan heikkouksista on turha syyttää yksittäisiä virkamiehiä. Mutta toisaalta ongelmana on, että piirit ovat pienet.

"Eihän Suomessa edes tarvita mitään korruptiota. Kaikki täällä ovat muutenkin jossain samassa metsästysseurassa."

Kuvio on hänestä inhimillinen: valvottavat ja valvojat saattavat tuntea toisensa, tutustua, on entistä vaikeampi olla tiukka. Sitä paitsi alan osaaminen on tavoiteltua, parhaat headhuntataan nopeasti. Ympäristöluvista päättäneitä virkamiehiä saatetaan houkutella hyvillä palkoilla työpätkiin kaivoksiin. Se aiheuttaa eturistiriitoja.

"Siinä ammattikunnassa kaikki tuntevat toisensa. Voi olla vaikea olla toisinajattelija."

Veistola puhuu vuorimieshengestä. Moni luonnonystävä lähtee opiskelemaan geologiaa, mutta alan tuotantokeskeinen kulttuuri muuttaa idealistit nopeasti. Samantyyppistä oli Veistolan mielestä ennen metsänhoitajapuolella, mutta siellä ala muuttui naisistuttuaan ja kansainvälistyttyään. "Vuorimiehissä on vähän sellaista yli-ihmismoraalia: me osaamme nämä jutut muita paremmin, joten saamme tehdä mitä tahansa."

Nykyään maailma on muuttunut. Kaikilta yrityksiltä vaaditaan sosiaalista ja ympäristövastuuta.

Siihen on vuorimiehenkin nöyrryttävä.

Tupakkatauolla Pekka Perä polttaa kaksi Marlboroa putkeen. 47-vuotiaan kaivosinsinöörin kasvoilta näkee, että kaivoksen rakentaminen on raskasta puuhaa.

"Me ollaan ansaittu ihan kunnon selkäsauna, mutta eihän tässä ole mitään kohtuutta. Jonkinlainen oikeudenmukaisuus – edes suhteutus – puuttuu kokonaan", hän puhisee yhtiön pääkonttorilla Espoon Haukilahdessa.

Perän mielestä Talvivaarasta on tullut poliittinen pelinappula.

"Kaiken lähtökohta on uraani, joka siellä taustalla antaa sen poliittisen aspektin. Näkee, että vaalit on tulossa."

Vuorimies ei vaikuta erityisen nöyrältä.

Perän mielestä Talvivaaran ympäristöongelmia liioitellaan. Eikä huomioida, mitä kaivosyhtiö on tehnyt asioiden korjaamiseksi.

Eikä Talvivaara suinkaan ole ainoa suomalainen teollisuusyritys, joka suoltaa Suomen vesistöihin sulfaattia, hän muistuttaa.

Perä on myös oikeassa. Talvivaara on pilannut ympäristöään, mutta laajamittaisesta ympäristötuhosta puhuminen on ainakin toistaiseksi liioittelua.

Jätevesien sulfaattipitoisuus oli suurimmillaan alkuvuodesta 2011, jolloin myös mangaania pääsi lähivesiin.

Sittemmin Talvivaara on saanut prosessivesiä paremmin kierrätetyksi ja päästöt ovat vähentyneet. Talvivaara on myös sijoittamassa noin 13 miljoonaa euroa ympäristöinvestointeihin. Uuden vedenpuhdistamon myötä sulfaattipäästöt pitäisi saada jo siedettävälle tasolle loppuvuodesta.

Perä painottaa tiukasti, että ympäristöongelmat eivät ole johtuneet välinpitämättömyydestä tai kiireestä.

"Kun rakennetaan, on aina kiire. Kiire antaa motivaatiota. Jos ei ole kiire, koskaan ei tule valmista."

Talvivaaran työntekijät vaativat tänä viikonloppuna työrauhaa avoimessa kirjeessä. Rauhaa toivoisi myös Perä.

"Johdon aika menee ihan höpöhommiin. Tämä on jo vaikuttanut rekrytointiin", hän luonnehtii kohun aiheuttamia haittoja.

Mutta se taitaa olla mennyttä maailmaa. Suuri, luonnolle ehkä jopa korjaamattomia ongelmia aiheuttanut pörssiyhtiö ei voi enää vaatia työrauhaa muulta maailmalta.

Perän mukaan virheitä on tehty – rakentamisessa, tiedottamisessa, vaikka missä – ja se on ihan normaalia, inhimillistä.

"Lentokoneitakin putoaa", hän tokaisee.

Se on tyypillistä Perää, vähän vaarallista vitsailua. Hänen huumorinsa on hiilenmustaa. Vuosi sitten Lontoon Cityssä pitämässään esitelmässä Perä vielä vitsaili Talvivaaran ympäristöongelmista.

Kaikki sanovat, ettei kukaan muu Suomessa olisi pystynyt rakentamaan näin suurta kaivosta ilman alkupääomaa. Se on maailmanlaajuisestikin harvinaislaatuista.

Jopa Talvivaaraan kriittisesti suhtautuvat luonnehtivat häntä poikkeusyksilöksi. Suomen Luonnon toimittajan ja Talvivaarasta useita skuuppeja kirjoittaneen Juha Kauppisen mielestä Perän aikaansaannosta voi arvostaa ainakin "urheilusuorituksena".

"Se on jumalaton karisma, jolla hän on saanut ihmiset puolelleen. Olen sitä mieltä, että hän on saanut ympäristöhallinnon ihmisiä myös väärällä tavalla mukaansa. On siis mahdollista, että nämä ympäristöongelmat johtuvat osittain hänen karismastaan", Kauppinen pohtii.

Älykäs. Stressinsietokykyinen. Innostava.

Parhaimmillaan hurmaava, pahimmillaan sietämätön, luonnehtivat työtoverit.

Perä myöntää olevansa vaativa johtaja.

Tarvittaessa hän karjuu kuin luolamies.

Nyt huutaminen vähenee. Viime kuussa Perä luopui Talvivaaran toimitusjohtajuudesta ja siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi.

Tämä ei hänen mukaansa johtunut kohusta. Kaivos on nyt siirtymässä rakennusvaiheesta normaalimpaan liiketoimintaan, prosessiin. Ja Perä on nimenomaan projektimies. Prosessiin hän kyllästyy.

"Projektia ajetaan eri tavalla kuin prosessia. Kun teet liian monta vuotta samaa hommaa, rupeaa puolustelemaan omia virheitään. Ideapankki on käytetty Talvivaaran osalta", hän perustelee.

Pekka Perä osaa puhua. Tarinoiden merkityksen hän tajusi jo kaupatessaan hullunrohkeaa hankettaan sijoittajille.

Näin hän sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa neljä vuotta sitten, kun kaikki oli vielä hyvin: "Kukaan ei myy mitään tunnuslukujen hyvyydellä, vaan mielikuvilla. Kassavirtakäyrä on hyvä tietää, mutta tarinalla hanke myydään. Kerrot esimerkiksi, mitä hyvää teet seudulle, kun perustat kaivoksen ja kuka sinua tukee. Pitää olla hyvä tarina. Ei kukaan kehu, että hyvät faktat. Faktat voi tarkistaa aina jälkikäteen."

Ehkä Perä kuvitteli, että tarinan juoni on hänen käsissään.

Jo Aristoteles tiesi, että hyvässä tarinassa on alku, keskikohta ja loppu.

Talvivaaran tarinassa on ollut monta yllättävää käännettä, mutta silti se on vasta alussa. Jos kaivos selvittää ongelmansa, sen pitäisi tuottaa vaurautta Kainuun maakuntaan jopa 60 vuoden ajan.

Sitten alkaa mittava työ jälkien korjaamiseksi.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    4. 4

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Pekka Haavistolla ministerien suurin velka 530 000 euroa – ministereistä vauraimmalla Timo Harakalla 609 000 euron sijoitusomaisuus

    7. 7

      Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

    8. 8

      Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

    9. 9

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    10. 10

      Sari Essayah: Päivi Räsänen saa vapaasti arvostella kirkon Pride-kumppanuutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    9. 9

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    11. Näytä lisää