Sunnuntai    |   Diggiloo diggilei

Kaksi Tobleronea ja muovikassi

Toblerone on sveitsiläinen äkkimakea suklaa tunnistettavassa pahvipakkauksessa. Paitsi Ruotsissa. Ruotsissa Toblerone tarkoittaa omien ja valtion rahojen surutonta sekoittamista, josta seuraa moraalista pahennusta. Mikä Toblerone!, huudahdetaan Ruotsissa, kun eteen osuu kutkuttava kohu.

Tilaajille
HS:n Skandinavian-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen tarkastelee ruotsalaisia ilmiöitä.

Toblerone on sveitsiläinen äkkimakea suklaa tunnistettavassa pahvipakkauksessa. Paitsi Ruotsissa.

Ruotsissa Toblerone tarkoittaa omien ja valtion rahojen surutonta sekoittamista, josta seuraa moraalista pahennusta.

Mikä Toblerone!, huudahdetaan Ruotsissa, kun eteen osuu kutkuttava kohu. Kuten vaikka se, kuinka demarien entinen puheenjohtaja Håkan Juholt suhmuroi eduskunnan kakkosasumistukien kanssa. Juholt jätti ilmoittamatta, että hänen puolisonsa asuu myös samassa kämpässä. Hän joutui eroamaan – siis puolueen johdosta.

Aito Toblerone oli myös Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon järjestämät James Bond -teemajuhlat. Verorahaa paloi 5,3 miljoonaa kruunua, 620 000 euroa.

Ja kun Aftonbaldet-lehden kolumnisti Katrine Kielos twiittasi siitä, kuinka brittipoliitikko oli käyttänyt kymppitonnin veronmaksajien rahoja täyttääkseen anakondan, laittoi Kielos viestiinsä hashtag-tunnuksen #toblerone.

Kaikki ymmärsivät heti.

Tehdä Tobleronet. Se on moraalittominta, mitä ruotsalainen tietää. Ja samalla myös poliittisista skandaaleista kaikkein viihdyttävintä. Toblerone revitään käsistä.

Kaikkien Tobleronejen äiti on tietenkin Mona Sahlin.

Alkuperäisestä Toblerone-skandaalista on jo aikaa. Mutta Sahlin ei pääse koskaan eroon siitä, että hän käytti ministerinä valtion luottokorttia omiin ostoksiinsa.

Toblerone-jupassa ei ollut kyse yhdestä erheestä, vaan Sahliniin saatiin pääsemättömästi huolimattoman rahankäyttäjän leima. Sitä ei poliitikon luottamus kestä.

Tänä syksynä ilmestyi Sahlinin silloisen lehdistösihteerin Mikael Romeron kirja Tobleroneaffären. Se kertoo Toblerone-kohusta sisäpiiriläisen silmin.

Uutta tietoa kirjassa on muun muassa se, että Sahlin sai kotiinsa pommiuhkauksen. Se sai Sahlinin eroamaan ja luopumaan ehdokkuudesta demarien johtoon.

Kirja ilmestyi vasta nyt, 17 vuoden jälkeen. Olisi kai pitänyt odottaa vielä kauemmin.

Romeron kirja on saanut täystyrmäyksen. Sitä on haukuttu Sahlinia jumaloivaksi ja verrattu pohjoiskorealaiseen propagandaan.

Kirjan ryttäys on ollut niin huikeaa, että se saa miettimään koko Toblerone-kohun ydintä. Sitä, mistä politiikan moraalissa on kyse.

Toblerone on ollut Ruotsissa se, mitä on Suomessa kutsuttu maan tavaksi.

Suomen tobleroneja ovat esimerkiksi vaalirahaskandaalit. Nuorisosäätiön sotkuista jää käteen jotain tahmeaa ja ruskeaa, ehtaa Tobleronea.

On outoa, etteivät poliitikot opi politiikan moraalin alkeita. Sitä, että kansa suuttuu aina siitä, ettei poliitikko itse toimi edustamansa ja ajamansa ideologian mukaisesti.

Tobleroneja riittää, aina vähän eri kääreessä, mutta silti samalla reseptillä – joku käyttää aina väärin yhteisiä rahoja.

Sahlinilta jäi kuitti. Hän osti Ektorpin Konsumista vaippoja, maitoa, leipää, Ariel Ultraa, kahvia, margariinia, tupakkaa ja suklaata. Ne hän maksoi valtion kortilla 21. helmikuuta 1991. Kohu nousi lokakuussa 1995, ja 10. marraskuuta Sahlin erosi.

Tobleroneja oli muuten kaksi. Ja Sahlin osti myös muovikassin. Ostosten hinta oli kruunuina 266,10. Poliittinen hinta oli mittaamaton.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    2. 2

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    3. 3

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    4. 4

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    5. 5

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    6. 6

      Nuoret ovat siirtyneet käyttämään ääniviestejä tekstailun sijaan – moni vanhempi ei tiedä tätä helppoa kikkaa, millä viestit voi kuunnella

    7. 7

      Britannian poliisi pidätti miehen jalkapalloilija Emiliano Salan taposta epäiltynä

    8. 8

      Pekka Haavistolla ministerien suurin velka 530 000 euroa – ministereistä vauraimmalla Timo Harakalla 609 000 euron sijoitusomaisuus

    9. 9

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    10. 10

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    9. 9

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    6. 6

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    10. 10

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    11. Näytä lisää