Sunnuntai

HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa

Suomen vanha pääkaupunki kuhisee parhaassa pariutumisiässä olevia nuoria.

Tilaajille

Krista Siegfrids lauloi euroviisufinaalissa "marry me", mutta kaikkialla se ei ole niin helppoa. Asuinpaikalla on väliä parinmuodostuksessa.

Ennen vanhaan puoliso haettiin kävelymatkan päästä, eikä paljon pitemmälle ole päästy vieläkään. Eurooppalaisten tutkimusten mukaan elämänkumppani löytyy yhä muutaman kilometrin säteeltä kotoa.

Mutta minne suunnata, jos haluaa parantaa mahdollisuuksiaan puolison löytämiseksi?

Maamme parisuhdemarkkinoita voi tarkastella vertailemalla yksin asuvien määrää eri paikkakunnilla. Kaikki yksin asuvat eivät tietenkään ole vailla kumppania eivätkä kaikki usean hengen taloudessa elävät parisuhteessa, mutta luvut antavat suuntaa.

Yksi kaupunki on ylitse muiden. Suomen Turussa on Tilastokeskuksen mukaan suhteessa eniten 20–29-vuotiaita yksin asuvia nuoria. Lähes joka kymmenes sen ikäinen turkulainen asuu yksin.

Absoluuttisesti eniten sinkkuja on tietenkin Helsingissä. Parhaassa pariutumisiässä olevia sinkkuja kuhisevat myös muut isot yliopistokaupungit: Joensuu, Jyväskylä, Oulu, Tampere ja Vaasa.

Jos sen sijaan haluaa välttää turhaa kilpailua parisuhdemarkkinoilla, kannattaa tilastoja tutkia tarkemmin.

Koska miehet pariutuvat hiukan naisia myöhemmin, olemme verranneet yksinasuvien 29–31-vuotiaiden miesten ja 26–28-vuotiaiden naisten määrää.

Jos etsii nuorta naisseuraa, valopilkkuja Suomen kartalla on tasan kaksi: Helsinki ja Turku. Vain niissä on selvästi enemmän naisia kuin miehiä vapailla markkinoilla. Helsingin sinkkuisinta aluetta on Kallion ympäristö, joka lienee nuoren heteromiehen paras paikka Suomessa.

Muualla Suomessa naisilla on mistä valita.

Pääkaupunkiseudun tilannetta tasoittavat Espoo ja Vantaa, joissa on selvästi enemmän nuoria sinkkumiehiä kuin -naisia. Espoossa miesenemmistö on maan suurin, johtuneeko sitten Otaniemen teekkarikeskittymästä.

Krista Siegfrids löysi avomiehensä Janne Grönroosin aikoinaan Vaasasta, jossa on enemmän sinkkumiehiä kuin -naisia. Sinkkumiesten suurkaupunkeja ovat niin ikään Tampere, Oulu, Kouvola, Lappeenranta, Vaasa, Kotka, Lohja, Salo, Hyvinkää ja Joensuu sekä Vaasa. Myös maaseudulla ja pikkukaupungeissa on enemmän miehiä kuin naisia vapailla markkinoilla.

Tarjolla olevien miesten ja naisten epäsuhdalla on vakavampikin puoli, tietää Väestöliiton tutkija Lassi Lainiala.

Suomessa on eurooppalaisittain harvinaisen paljon sinkkuja ja lapsettomia. 1960-luvulla syntyneistä naisista joka viidennellä ja miehistä joka neljännellä ei ole lapsia.

Lainialan laskelmien mukaan etenkin 18–27-vuotiaiden ikäryhmässä sukupuolijakauma Suomessa vääristyy: suurissa kaupungeissa miehiä ja naisia on suunnilleen yhtä paljon, Helsingissä ja Turussa naisia jopa miehiä enemmän, mutta pikkukaupungeissa ja maaseudulla on vahva miesenemmistö. Tämä ero on vielä jyrkentynyt 2000-luvulla.

Vääristymä johtuu siitä, että korkeakouluopiskelijoiden enemmistö on naisia.

Ero tasoittuu 27 ikävuoden jälkeen, kun miehetkin ovat valuneet isoihin kaupunkeihin ja toisaalta osa naisista palannut pikkupaikkakunnille.

Sukupuolijakauman vääristymä nuoressa aikuisuudessa saattaa kuitenkin Lainialan mukaan aiheuttaa sen, että perheen perustaminen viivästyy. Se taas laskee naisen lapsilukua.

Ja onhan ikävää, jos yksinäiset sydämet eivät kohtaa. Siispä tutkikaa karttaa, ding dong.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhtäkkiä puhekyky katosi, hermosto petti ja keho lakkasi toimimasta – Touko Aalto kertoo hetkestä, jolloin särkynyt mieli lopulta hajosi

      Tilaajille
    2. 2

      Pitääkö Isis-leirin suomalaisia auttaa? Oikeustieteilijöiden mukaan vastaus on täysin selvä, terrorismitutkija varoittaa riskeistä

    3. 3

      Vuonna 1970 Suomi sai lahjan, josta on vuosien varrella tullut mittaamattoman arvokas aarre

      Tilaajille
    4. 4

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    5. 5

      Heta Ravolainen-Rinne on entinen rauhanturvaaja, joka viihtyy ralliautossa ja teatterin lavalla – HS tapasi pääministerin ja hänen sanavalmiin vaimonsa Kesärannassa

      Tilaajille
    6. 6

      Lukijat kertovat karmeimmasta mökkilomastaan: ”Kyy hiplasi peppua”, ”Tarja ei tarjonnut ruokaa”, ”Minipossu Lyydia oli tukehtua kabanossiin”, ”Kummitäti löi turpaan”

      Tilaajille
    7. 7

      Kymmenen katsotuimman HBO-dokumentin lista tekee surulliseksi: Eikö kukaan halua katsoa tarinaa ihmisestä, joka ei halua tappaa tai raiskata ketään?

    8. 8

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    9. 9

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    10. 10

      Suomalaisuus ei ole enää ainoa vaihtoehto eikä edes lottovoitto, mutta on se silti ihan tyylikästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Konkurssiin menneen Kone­pajan Brunon omistajat haukkuvat Bruce Oreckin toiminnan

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Pyörälenkillä ollut triathlonisti sai häntä kolhineen autoilijan kiinni, nappasi kuvat ja teki rikosilmoituksen – törmäys tallentui videolle

    4. 4

      Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kaikille tästä ei tule valon kesä: Ole itsellesi armollinen juuri nyt

    6. 6

      Duunariperheen tytöstä tuli professori, joka puolustaa työläisiä – Suomessa on paljon sairaaksi tekevää työtä, sanoo Anne Kouvonen

      Tilaajille
    7. 7

      Raportti: Matkustajat olivat vaarassa imeytyä lentokoneen moottoriin evakuoinnin aikana Helsinki-Vantaalla

    8. 8

      EU-tuomioistuin mitätöi Adidaksen kolmiraitaisen tavaramerkin

    9. 9

      Uniasentosi voi paljastaa, oletko introvertti – Viisi faktaa nukkuma-asennoista

    10. 10

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    7. 7

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    8. 8

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    9. 9

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    10. 10

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    11. Näytä lisää