Sunnuntai

Bryssel sai koko maailman huomion – tässä kymmenen muuta terroristi-iskua samalta viikolta

Bryssel oli yksi yhdestätoista kohteesta, joihin terroristit iskivät viikon sisällä. Niistä muodostuu terrorin verkosto.

Seitsemän päivän aikana, viime viikon keskiviikosta tämän viikon tiistaihin, eri puolilla maailmaa tehtiin yhdeksän terroristi-iskua, jotka eivät ylittäneet laajasti uutiskynnystä.

Niiden lisäksi viikon kuluessa tehtiin kansainvälisesti uutisoidut terroristi-iskut Turkin Istanbulissa ja Belgian Brysselissä.

Pikku-uutisiksi jääneissä yhdeksässä iskussa kuoli ainakin 74 ihmistä. Ne tehtiin Pakistanin Peshawarissa, Nigerian Maidugurissa, Nigerin Bossossa ja Dolbelissa, Egyptin Siinailla, Turkissa, Irakin Mahkmurissa ja Al-Baghdadissa sekä Somalian Laantabuurissa.

Iskut eivät tapahdu tyhjiössä. Terroristien viikon aikana tekemistä hyökkäyksistä voi rakentaa verkoston, jossa isku Brysselissä johtaa käytännössä kaikkiin muihin terroritekoihin. Isisin ”valtion” eli kalifaatin puolesta iskettiin Brysselin lisäksi esimerkiksi Pakistanin Peshawarissa ja Nigerin Bossossa.

Silloinkin, kun Isis iskee Brysselissä, sen keskeiset päämäärät ovat terroristijärjestön hallitsemilla alueilla Syyriassa ja Irakissa. Iskulla Euroopassa Isis kostaa länsimaisille vihollisilleen ja vahvistaa asemaansa ruokkimalla islamilaisen ja kristityn maailman konfliktia. Se myös tekee itsestään houkuttelevamman Eurooppaan pettyneiden nuorten muslimien silmissä.

Järjestöillä on sekä yhteisiä että kilpailevia päämääriä. Ne ovat joko liittoutuneet tai alistuneet toistensa vallan alle, tai ne voivat jopa sotia keskenään. Näin surullinen oli terrorismin verkosto 16.–23. maaliskuuta 2016.

Iskuja Pakistanista Länsi-Afrikkaan

Peshawar, Pakistan, 16. maaliskuuta. Pommi-isku hallituksen työntekijöiden bussiin. 15 kuollutta, 25 loukkaantunutta. Tekijä oli Lashkar-e-Islam, joka on osa Pakistanin Talebania.

Maiduguri, Nigeria, 16. maaliskuuta. Kahden islamistin itsemurhapommi-isku. 22 kuollutta, 18 loukkaantunutta. Tekijä oli Boko Haram.

Dolbel, Niger, 17. maaliskuuta. Terroristi ampui poliiseja torilla. 3 kuollutta. Tekijä oli Al-Qaida in Maghreb (AQIM) eli Pohjois-Afrikan al-Qaida.

Bosso, Niger, 17. maaliskuuta. Neljä itsemurhaiskijää hyökkäsi sotilassaattuetta vastaan. 1 kuollut, 2 loukkaantunutta. Tekijäksi epäilty on Boko Haram.

El-Arish, Siinai, Egypti, 19. maaliskuuta. Itsemurhapommittajien isku ja aseellinen hyökkäys poliisiasemalle. 15 kuollutta. Tekijä oli Wilayat Sayna.

Istanbul, Turkki, 19. maaliskuuta. Itsemurhaisku suositulla kävelykadulla. 5 kuollutta, ainakin 36 loukkaantunutta. Tekijä oli Isis.

Makhmur, Pohjois-Irak, 19. maaliskuuta. Raketti-isku tukikohtaan, jossa oli Yhdysvaltain merijalkaväkeä. 1 kuollut, useita loukkaantuneita. Tekijä oli Isis.

Al-Baghdadi, Länsi-Irak, 21. maaliskuuta. Autopommi-isku sotilaiden tarkastuspisteelle lähellä al-Baghdadia. Ainakin 6 kuollutta , 9 loukkaantunutta. Noin 25 hyökkääjää tapettiin. Tekijä oli Isis.

Laantabuur, Somalia, 21. maaliskuuta. Aseellinen hyökkäys sotilastukikohtaan. 6 kuollutta. Tekijä oli al-Shabaab.

Bryssel, Belgia, 22. maaliskuuta. Useita räjähdyksiä Zaventemin lentokentällä ja Maalbeekin metroasemalla. Kuolleita yli 30, loukkaantuneita pari sataa. Tekijä oli Isis.

Nusaybin, Yuksekova, Mazidagi, Turkki, 22. maaliskuuta. Kolme pommi-iskua, joista kaksi lähellä Syyrian ja yksi lähellä Iranin rajaa. Kuolleita 5, loukkaantuneita 18. Tekijä: Kurdistanin työväenpuolue PKK.

Terroristijärjestöt muodostavat maailmanlaajuisen verkoston

Boko Haramin ja AQIM:n yhteistyö. Terroristijärjestöt toimivat yhdessä, vaikka ne kuuluvat kilpaileviin verkostoihin. Isisiin kuuluvan Boko Haramin päämäärä on luoda Nigeriaan islamistinen valtio. AQIM on osa al-Qaidaa.

Al-Qaida on Pohjois-Afrikasta Indonesiaan asti levinnyt verkosto, joka on menettänyt kannatustaan vielä julmemmalle Isisille. Tehreek-e-Taleban eli Pakistanin Taleban oli aiemmin lojaali al-Qaidalle. Nyt osa sen keskusjohdosta pysyy al-Qaidassa, osa on loikannut Isisiin.

Isis-verkosto. Brysselin iskusta on linkki Isisin kalifaattiin Syyriassa ja Irakissa. Siinain niemimaalla iskenyt Wilayat Sayna on Isis-järjestö Egyptissä. Sen uskotaan räjäyttäneen venäläisen lentokoneen marraskuussa 2015. Isku olisi ollut kosto Venäjän toimista Syyrian sodassa.

Isisin juuret ovat Irakin al-Qaidassa. Isis ja al-Qaida kamppailevat siitä, kumpaan leiriin somalialainen al-Shabaab päätyy.

Kurdijärjestöjen verkosto taistelee Isisiä vastaan Syyriassa ja Irakissa. Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n päämäärä on itsenäinen kurdivaltio.

Brysselin iskulla on suora yhteys Isisin terrori-iskuihin Pariisissa marraskuussa. Epäiltyjä on useita. Maelbeekin metroasemalla iskenyt Khalid el-Bakraoui, 27, osallistui Pariisin iskujen valmisteluun. Ibrahim el-Bakraouin, 30, ja Najim Laachraouin, 24, epäillään räjäyttäneen itsensä Zaventemin lentokentällä. Laachraoui toimi Syyriassa Isisin riveissä 2013. Hänen dna:taan löydettiin Pariisin iskujen räjähdevöistä.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    3. 3

      Vielä hetki sitten Sdp oli paniikissa ja Rinteen asema horjui, arvioi politiikan asiantuntija – Miten puolue käänsi gallup-menestyksensä?

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Prinssi Harryn tyttöystävän suvulla on kokemusta kuninkaallisista – esi-isä oli tiettävästi paroni John Hussey, jonka kuningas Henry VIII mestautti

    6. 6

      Juhana Vartiaisen mukaan vain 40 000 työtöntä pystyy työllistymään – HS kysyi asiantuntijoilta, pitääkö luku paikkansa ja mitä ongelmalle pitäisi tehdä

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    9. 9

      Ilman potkuja Lapinlahden linnuista Mikko Kivinen ei olisi yhtä tyytyväinen kuin nyt – ”Se oli hyvin kuluttavaa elämää”

    10. 10

      Kalastajia vastaan ui hylje Helsingin Vartiokylänlahdella – Havainnot ovat yleistyneet ja hylkeistä on jo tullut cityeläimiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    4. 4

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    5. 5

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    6. 6

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    7. 7

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    8. 8

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    9. 9

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    10. 10

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Inarijärveen pudonneet meteoriitit jäänevät iäksi järven pohjaan – Pieni retkikunta lähtee alkuviikosta katselemaan palasia maastosta, vaikka etsintä on hakuammuntaa
    3. Kaisa Mäkäräinen piti Mari Laukkasen takanaan Kontiolahden takaa-ajokisassa – molemmat kiersivät ahkerasti sakkorinkiä
    4. Kalastajia vastaan ui hylje Helsingin Vartiokylänlahdella – Havainnot ovat yleistyneet ja hylkeistä on jo tullut cityeläimiä
    5. Ilman potkuja Lapinlahden linnuista Mikko Kivinen ei olisi yhtä tyytyväinen kuin nyt – ”Se oli hyvin kuluttavaa elämää”
    6. Mikko Kivinen juhlii 60-vuotispäiväänsä – Kuvakooste näyttelijän uran varrelta
    7. Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana
    8. Virossa on suoranainen Suomi-hurmos – hallitusrakennus muuttuu 6.12. sinivalkoiseksi, Raatihuoneen kellot soittavat Finlandiaa, eikä suomalaisia enää kutsuta poroiksi
    9. HS:n miniristikko sopii tänään reissumiehelle – Ratkaisetko ristikon?
    10. Vielä hetki sitten Sdp oli paniikissa ja Rinteen asema horjui, arvioi politiikan asiantuntija – Miten puolue käänsi gallup-menestyksensä?
    11. Zimbabwen Mugabelle potkut puolueen ja maan johdosta – Syrjäytetty presidentti sai maanantaihin aikaa erota itse ennen virkasyytteitä
    12. Näytä lisää