Sunnuntai

Hjallis Harkimon mukaan kokoomusta johdetaan väärin – ”En halua mennä yksityiskohtiin”

Haastatteluissa pyritään yleensä kaivamaan poliitikon kuoren alta ihminen. Nyt pyritään löytämään kokoomuksen puheenjohtajaksi ehkä pyrkivästä Hjallis Harkimosta poliitikko.

Harry ”Hjallis” Harkimo on meille tuttu. Onhan 62-vuotias Harkimo viime vuosikymmenten haastatelluimpia suomalaisia. Hän nousi 1980-luvun maailmanympäripurjehdusten myötä parrasvaloihin ja on siellä sittemmin tiiviisti pysytellyt.

Haastatteluissa hän on puhunut melkein kaikesta: jääkiekosta, ihmissuhteistaan, bisneksestä. Mutta vaikka hän on kansanedustaja, hän on antanut kovin vähän poliitikkohaastatteluja.

Tässä haastattelussa puhutaan politiikkaa. Mikä on Harkimon poliittinen linja?

Kysymys on ajankohtainen, sillä Harkimo harkitsee asettumista ehdolle kokoomuksen puheenjohtajakisaan. Päätöksensä hän kertoo toukokuun alussa.

Eduskunnassa Harkimo ei ole juuri puhunut. Hän saa näkemyksiään muutenkin julki. Harkimolla on viikottain kolumni Iltalehdessä ja kahden viikon välein Savon Sanomissa. Lisäksi hänellä on MTV3-kanavalla oma Hjallis-niminen keskusteluohjelma.

Hjallis-ohjelmaa on kehuttu siitä, että Harkimo saa vieraansa todella avautumaan. Se johtuu Harkimon haastattelutekniikasta: hän panee persoonansa likoon ja kysyy vierailtaan hyvin suorasukaisia kysymyksiä.

Hän onnistuu usein kaivamaan poliitikon kuoren alta ihmisen. Tämän haastattelun tarkoitus on päinvastainen. Nyt pitäisi löytää ihmisestä poliitikko.

Mutta jo ennen ensimmäistä kysymystä Harkimo ryhtyy selittämään.

”Monilla on käsitys, että tulin politiikkaan vasta, kun lähdin viime keväänä kansanedustajaksi. Mä olen ollut pitkään sivustavaikuttajana. Aloitin poliittisen urani Harri Holkerin valitsijamiehenä vuonna 1986.”

Itse asiassa vuosi meni vähän vikaan, presidentinvaalit olivat vuonna 1988.

Mutta annetaan Harkimon puhua. On kiinnostavaa kuulla, mitä asioita hän nostaa oma-aloitteisesti esille. Niistä voi päätellä, miten hän aikoo asemoida itsensä kisassa. Jos hän siis lähtee kisaan.

Harkimo on ensimmäisen kauden kansanedustaja, joten on loogista, että hän painottaa muuta kokemustaan. Ja häivyttää epäilyjä kokemattomuudesta.

Harkimo on pitkään ollut kokoomuksen vahva taustavaikuttaja. Hän on järjestänyt entisen puolisonsa Leena Harkimon vaalikampanjoita ja vastannut Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjoiden varainkeruussa. Hänellä on vankat verkostot politiikassa.

”Kun mietin kansanedustajuutta, ihmiset sanoivat, että sun on ihan turha lähteä. Tunnet poliitikot ja pystyt paremmin vaikuttamaan ulkopuolelta. Päätin, että sisäpuolelta vaikuttaminen on vielä tehokkaampaa.”

Vaikuttamishalu on Harkimon perustelu myös mahdolliselle puheenjohtajuudelle. ”Mulla ei ole tarvetta tehdä politiikassa uraa. Mä olen urani jo tehnyt, rakentanut hallit ja tehnyt purjehdukset. Vaikuttaminen on mulle ainoa syy. Se kuulostaa kliseeltä, mutta se on mun ajatus”, Harkimo sanoo.

Vaikuttamisen kohteista hän mainitsee Itämeren, ”paskainen meri tuossa ulkopuolella”. Velkaantuminen pitäisi taittaa, työllisyyttä parantaa. ”Millaisen maan me jätämme lapsillemme.”

Harkimo nousi Uudenmaan vaalipiiristä 11 416 äänellä kansanedustajaksi. Pesti ei ole ollut ihan sitä, mitä hän odotti. ”Kesällä ensimmäisessä eduskuntaryhmän kokouksessa mietin, että mistähän tässä on kysymys.”

Kokoomus menetti kevään 2015 vaaleissa seitsemän kansanedustajaa. ”Se on toiseksi suurin tappio kokoomuksen lähihistorian aikana. Silti eduskuntaryhmässä juhlittiin sitä kuin voittoa.”

Vaalitulos tulkittiin torjuntavoitoksi. Talvella kokoomuksen kannatus ehti painua jo lähelle 15 prosenttia, vaaleissa kannatus oli muutaman prosenttiyksikön korkeampi. ”Jos Jokerit häviää pelin 7–0, mutta seuraavassa pelissä hävitäänkin vain 4–0, niin turha kuvitella, että olisin siihen tyytyväinen.”

Harkimo kertoo ihmetelleensä kokouksessa myös tapaa, jolla eduskuntaryhmän johto valittiin. ”Ei siellä mitään valittu. Meille vain ilmoitettiin, kuka on puheenjohtaja, kuka toinen puheenjohtaja ja kuka kolmas.”

Olisitko siis itse halunnut eduskuntaryhmän johtoon?

”Ei, ei. Halusin talousvaliokuntaan.”

Mikä se ongelma sitten oli?

”Kun politiikassa valitaan ihmisiä johtotehtäviin, mietitään liikaa sukupuolta ja sitä, mistä se on kotoisin. Vasta sen jälkeen mietitään, että onko sillä pätevyyttä. Pätevyyden pitäisi aina mennä ensin.”

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on kipuillut viime kuukausina. Monen mielestä puheenjohtaja Alexander Stubbin johtaminen on poukkoilevaa.

”Kokoomuksen ongelma on johtajuus. Sitä ei johdeta oikein. Ei puolueessa ole mitään linjaongelmaa. Ei mulla ainakaan ole mitään ongelmaa linjan kanssa”, Harkimo sanoo.

Miten johtajuuskriisi näkyy?

”En halua mennä yksityiskohtiin.”

Miksi et?

”En halua hajottaa puoluetta.”

Harkimo on pitkän linjan yrittäjä. Taloudellinen menestys on ollut vaihtelevaa. Johtajana hän arvioi olevansa keskusteleva ja demokraattinen mutta toisaalta tiukka. ”Asetan päämäärät ja vaadin tuloksia.”

Näin hän johtaisi myös kokoomusta.

”Johtajuus puolueessa on aika samanlaista kuin yrityksessä. Kaikkien pitää puhaltaa samaan hiileen. Ensin määritellään päämäärä. Sen jälkeen jokaiselle määritellään tehtävä, jonka avulla tuohon päämäärään päästään.”

Johtajan keskeisin tehtävä on saada muut ihmiset mukaan. ”Sun pitää tartuttaa se usko muihin, jotta ne taas tartuttaa sen eteenpäin. Se on ainoita asioita, joita osaan.”

Mutta minkä puolesta Harkimo on?

Kansanedustaja Elina Lepomäki ilmoittautui pari viikkoa sitten puheenjohtajakisaan. Lepomäki kuuluu kokoomuksen oikean laidan markkinaliberalistiseen siipeen. Harkimo pyrkii asemoimaan itsensä toisaalle.

Hän arvioi olevansa kokoomuksen keskellä, ”enemmän vasemmassa laidassa kuin oikealla”.

”Yhteiskunta perustuu markkinaekonomiaan, mutta se on vain väline, jolla saadaan hyvinvointia ihmisille ja pystytään pitämään huolta niistä ihmisistä, jotka eivät siihen itse pysty.”

Harkimo korostaa välittämisen merkitystä. Esimerkkinä hän käyttää koulukiusaamista, jota hänen poikansa on joutunut kokemaan. Poika on vaihtanut useita kertoja koulua.

”Se on todella iso asia, kun kohtaat sen vanhempana. Lapsi istuu illalla myöhään sängyssä. Kun siltä kysyy, miksei se mene nukkumaan, niin se vastaa, että näin aamun tulo kestää pidempään.”

”Meidän pitäisi välittää kaikista ihmisistä. Kyse ei ole vain yhdestä lapsesta. Suomessa on miljoona ihmistä, joilla on samat ongelmat. Tämä yhteiskunta menee jatkuvasti raaemmaksi.”

Harkimo moittii yritysjohtajien liian suuria palkankorotuksia. Ne eivät ole omiaan edistämään työntekijöiden ja työnantajien välistä luottamusta. Paikallinen sopimus vesittyi, mutta Harkimon mielestä kokoomuksen ei pidä jäädä siihen piehtaroimaan. ”Ei pidä lyödä päätään seinään. Pitää katsoa eteenpäin.”

Vaalikonevastausten perusteella Harkimo sijoittuu arvokartalla lähes täsmälleen samaan kohtaan Alexander Stubbin kanssa. Harkimo kertoi koneessa kannattavansa homoliittoja.

”En mä ole mikään arvoliberaali.”

Etkö?

”Olen tiukempi tässä maahanmuutossa. Olen lähtenyt siitä, että ei voi pyytää kylään ihmisiä, joita ei pysty hoitamaan. Et säkään pyydä himaas ketään, jos sä et pysty tarjoamaan sille mitään.”

Harkimo korostaa silti olevansa tyytyväinen hallituksen nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Myös EU-kritiikki jää vähän hämäräksi.

”Meidän pitää olla enemmän suomalainen puolue eikä niin kallellaan EU:hun. Meidän pitää miettiä enemmän omia etuja.”

Missä asioissa?

”Kaikissa. EU-juttu on sellainen, että sieltä tulee vain lisää sääntelyä.”

Vuonna 2013 Harkimo myi Hartwall Areenan ja osuuden jääkiekkojoukkue Jokereista Gennadi Timtšenkolle sekä Arkadi ja Boris Rotenbergille. Kaikki kolme miljardööriä kuuluvat Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähipiiriin. Kun he joutuivat pakotelistoille, omistuksia siirrettiin Boris Rotenbergin pojalle Roman Rotenbergille.

Harkimo omistaa Venäjän KHL-liigassa pelaavista Jokereista 51 prosenttia. Jos hän tulee valituksi kokoomuksen puheenjohtajaksi, hän nousee myös valtiovarainministeriksi.

Mitä teet silloin Jokerit-omistuksellesi?

”Ai, Jokereiden omistukselle?”

Rotenbergit ovat pakotelistalla...

”Mä hankkiudun siitä eroon.”

Siis Jokereiden omistuksesta?

”Kyllä. En näe sitä pakotelistajuttuna, vaan pikemminkin silloin voi tulla intressiristiriitoja.”

Eli myyt Jokerit?

”Joo, mä myyn sen pois tai teen jonkun järjestelyn, jonka mukaan en ole enää koskaan mukana siinä. Ei valtioneuvoston jäsen voi olla mukana tuollaisessa. Se koskee myös muita yrityksiä, joissa olen mukana.”

Harkimo uskoo, että hän saisi puheenjohtajana puolueen tavoitteet hyvin läpi. ”Politiikassa pitää tulla toimeen kaikkien kanssa ja saada heidät uskomaan sun omiin asioihin.”

Erityisen hyvin hän kertoo tulevansa toimeen keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän kanssa. Sipilä ja Harkimo asuvat naapureina Sipoonrannassa. ”Sipilän kanssa on äärimmäisen helppo tulla toimeen. Meillä on samanlainen näkemys asioista. Meillä on samanlainen tapa viedä asioita eteenpäin ja vähän samanlaiset ideatkin.”

Harkimo tuntuu uskovan mahdollisuuksiinsa. ”Olen raaka tuote, jota pitää markkinoida siten, että ihmiset alkavat uskoa siihen.”

Harkimosta kuulee, että ehdokkuus kutkuttaa. Miksi panttaat asiaa?

”Jos kisaan lähtee muita, joiden katson olevan päteviä johtamaan kokoomusta, mun ei kannata lähteä.”

Etkö pelkää, että häviät kisan?

”Mä vihaan häviämistä. Mutta pohdinnassa ei ole kyse siitä, mitä häviän, jos lähden, vaan siitä, mitä tapahtuu, jos mut valitaan. Mulla on 11- ja 15-vuotiaat kundit, ja ne on mun luona joka toinen viikko. Niillä on treenit joka päivä, ja ne pitää viedä sinne. Ei sitä kukaan muu hoida, jos mä en hoida.”

Kuka sen sitten hoitaa?

”Palkkaan jonkun mun kaverin viemään niitä. Ja Jolle ja Leena auttavat.” Jolle on Harkimon aikuinen poika.

Harkimon valttina on tietysti se, että kaikki tuntevat hänet. ”Mä voin sanoa, mitä ajattelen. Ei tarvitse puhua viittä minuuttia, jos on puolen minuutin asia.”

Mutta mieltääkö kansanedustaja Harkimo itsensä poliitikoksi?

”En.”

Tuo vastaus tuntuu olevan näinä aikoina poliitikolle iso etu.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kokoomus
  • Marko Junkkari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    2. 2

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    3. 3

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    6. 6

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    7. 7

      Asiakas virtsasi myynnissä olleiden työkalujen päälle myymälässä Kampissa – Poliisi: ”Herra oli kuulusteluissa itsekin yllättynyt, että tällaista on tapahtunut”

    8. 8

      Pam: Useita työn­tekijöitä häiritty seksuaalisesti K-Super­marketissa Tampereella – Kauppias irtisanoutui: ”Totta kai kiistän kaiken”

    9. 9

      Tämän opin ranskalaiselta rakkausvalmentajalta: Kumppanin kanssa pitää voida olla myös heikko

    10. 10

      Kaupunkipyöräilijän ei tarvinne vaihtaa kulkupeliä kaupunkien rajalla – Helsingissä toimiva yritys voitti kilpailutuksen myös Espoon kaupunkipyöristä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    6. 6

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    7. 7

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    8. 8

      Länsimetron koeajo tyssäsi tällä kertaa vaihdevikaan Otaniemessä – Metrojohtaja: ”Kriittisiä vikoja on korjattavana 150–200”

    9. 9

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    10. 10

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää
    Uusimmat