Sunnuntai    |   Kolumni

Vanha lehtijuttu paljastaa, että meillä on 1970-luvusta valemuistoja

Talouselämän edustajat marisivat 44 vuotta sitten samoin sanoin kuin nykyäänkin, kirjoittaa Tommi Uschanov kolumnissaan.

Kuulostaako tutulta: ”Suomi on, tiiviisti ilmaistuna, taloudellisessa pinteessä.”

”Kun Helsinkiin matkustaa Kööpenhaminasta, on kuin lähtisi huvipuistosta ja saapuisi seminaariin.”

”Sytyttävä yhteenkuuluvuuden tunne ja vahva yhteistyön henki, jotka ovat aina olleet tunnusomaisia suomalaiselle luonteelle, näyttävät hiipuvan.”

”Kahdeksan puoluetta ovat olleet liian riitaisia miettiäkseen lainkaan mitään yhteistä lähestymistapaa.”

Vuoden 2016 Suomessa tällaisia analyysejä alkaa tulla jo korvista ulos, mutta yllä olevat sitaatit ovat 44 vuotta vanhasta lehtijutusta.

Lokakuussa 1972 The Nation -lehti julkaisi reportaasin nimeltä Finland’s Summer of Discontent (Suomen tyytymättömyyden kesä). The Nation oli tuolloin ja on yhä Yhdysvaltain tärkeimpiä yhteiskunnallisia viikkolehtiä.

Kirjoittaja oli brittiläissyntyinen televisiojournalisti Desmond Smith. Viime tammikuussa 88-vuotiaana kuollut Smith työskenteli ympäri maailmaa, mutta oli Pohjoismaihin suuntautunut: hänen ensimmäinen puolisonsa oli tanskalainen, toinen suomalainen. Hänen vanhan Suomi-juttunsa lukeminen paljastaa tahattomasti kiinnostavia asioita myös nyky-Suomesta.

Eräille 1970-luvun Suomi on mielikuvissa pelkkää Kekkosta ja suomettumista. Toisille se taas on sosiaalidemokratian kulta-aikaa, jolloin savupiipputeollisuus kukoisti ja kaikille riitti hyväpalkkaisia töitä. Smithin kirjoitus osoittaa, että nämä ovat valemuistoja.

Hän mainitsee toki Kekkosen ja Neuvostoliiton. Smithin Suomessa julkista keskustelua eivät silti hallitse idänsuhteet vaan elinkeinoelämän edustajat ja heidän mielipiteensä taloudesta. Heidän puheensakin ovat sanasta sanaan samat kuin nykyään. Lahtelainen pankinjohtaja sanoo, että ”Suomi on pääomaköyhä maa”, ja nastolalainen myyntipäällikkö, että eduskunta on ”pelkkä keskustelukerho”.

Smith vieraili Lahdessa, joka oli vuonna 1972 kukoistava teollisuuspaikkakunta. Keskitulo siellä oli kuitenkin noin 6 000 markkaa (nykyrahassa 7 570 euroa), kun se vuonna 2014 oli 26 559 euroa. Työehtosopimusten alimmat tuntipalkat taas olivat 3–4 markkaa (3,80–5,05 euroa).

Tosin vuonna 1972 työttömyys oli vain kaksi prosenttia. Vastapainoksi inflaatio oli kuitenkin yli seitsemässä prosentissa. Smith maalasi kuvan kireistä ja kyräilevistä suomalaisista, joiden ahdinko johtui ensisijaisesti juuri hintojen jatkuvasta noususta.

Hän avasi juttunsa lihatiskiltä, missä perheenäidit kauhistelevat, että naudanpaisti maksaa jo 17 markkaa (21,50 euroa) kilo. Nyt halvemmalla saa jopa fileetä, samaan aikaan kun tulot ovat moninkertaistuneet.

Tällä viikolla uutisoitiin Rakennusliiton sopineen kokeilusta, jossa nuoria tulokkaita saa ottaa töihin vain 6 euron tuntipalkalla, kun normaali alkupalkka on 9,94 euroa. Tämä oli yhden talouslehden mielestä ”räväyttävää”, toisen mukaan ”kova avaus”.

Oudointa on, että Suomea soimaa nykyään ”1970-luvulle jämähtämisestä” juuri talouselämä, jonka monet omat puhetavat löytyvät tuttuina jo Smithin jutusta.

Rakennusliiton palkkajousto taas on mielikuvissa uudenaikaista ja rohkeaa, vaikka nimenomaan se vie Suomea pienen askelen takaisin 1970-luvulle – niin pahaan (huonompaan palkkatasoon) kuin myös hyvään (alempaan työttömyyteen).

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Suomi
  • inflaatio
  • Tommi Uschanovin kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    4. 4

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    7. 7

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    10. 10

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää