Sunnuntai    |   Kolumni

Venäjällä autokauppa tehdään käteisellä, mutta silti ensiajoa saa odottaa

Auton maksaminen käteisellä on maan tapa. Se johtuu pankkien välisestä epäluottamuksesta, kirjoittaa Moskovan-kirjeenvaihtaja Pekka Hakala kolumnissaan.

Yli miljoona salkussa en ole ennen kaduilla hortoillutkaan. Onneksi kyse ei ollut euroista vaan ruplista ja Moskova on sentään melko turvallinen kaupunki.

Ostin nimittäin uuden auton ja maksoin sen käteisellä. Kyllä, olen jo nähnyt kyseisen auton, vaikken ole sillä metriäkään ajanut. Katiska on edelleen autoliikkeen pihassa, toiveissa olisi päästä rattiin torstaina.

Auton maksaminen käteisellä on Venäjällä maan tapa, ja se johtuu pankkijärjestelmästä, joka perustuu lukemattomien vähittäispankkien keskinäiseen epäluottamukseen. Jos siis maksan auton venäläisellä pankkikortilla, joudun maksamaan kauppiaan pankille parin prosentin käsittelymaksun.

Puhumattakaan eurojen vaihtamisesta rupliksi pankissa, jossa kurssi on aina huonompi kuin kaupungin rahanvaihtopisteissä. Nostin viime torstaina autoeurot pankista ja vaihdoin ne naapurin valuuttakioskissa. Keskihintaisen japanilaisauton kyseessä ollessa voitin pankin kurssiin nähden yli 300 euroa.

Koeajot sillä nimenomaisella autolla voi Venäjällä unohtaa, sillä vakuutusyhtiö korvaa turmat vain, jos ratin takana on ollut vakuutussopimuksessa mainittu kuljettaja. Auton saa ylipäätään käsiinsä vasta kun se on maksettu, vakuutettu ja rekisteröity, mikä kestää päiviä ja vaatii minulta tällä kertaa neljä käyntiä autoliikkeessä.

Ostin tosin käytetyn Ladan viime huhtikuussa Pietarista huomattavasti helpommalla byrokratialla, lieneekö syynä ollut kaupunki vai hankittavan auton arvo. Moskovassa kirjoitimme kauppasopimuksen uusiksi, koska notaarin hyväksymissä passin ja ajokortin käännöksissä luki Vostotšnaja Uusimaa eikä Itja-Uusimaa kuten sopimuksessa. Pietarissa rekisteriviranomainen tyytyi tuhahtelemaan käännösten puutteelle.

Suomen verotuksen turruttaman asiakkaan mielestä autot ovat joka tapauksessa Moskovassa halpoja. Ja sen halvempia, jos ostajalla on tarjota vaihtoauto tai hän ostaa auton kauppiaan tarjoamalla luotolla. Tästä on lupa päätellä, ettei loppuhinta taida olla sen edullisempi.

Tinkiminen on merkkiliikkeessä melko turhaa. Kauppiaat ovat kyllä provisiopalkalla, mutta hinnat määrää maahantuoja. Sain kitistyä kaupan päälle nokialaiset talvirenkaat mutten vanteita.

Verojen lisäksi autojen hintoihin vaikuttavat valuuttakurssi ja kysyntä. Harmi kyllä rupla on ollut kesästä lähtien tasaisen vahva. Yhdellä eurolla saa tätä nykyä hieman alle 70 ruplaa.

Syy tähän selviää autokaupan ohitse ajavan bussin kyljestä. Joku tyystin tuntematon Logobank siinä mainostaa luottoa ”alkaen 15,7 prosenttia”. Keskuspankki kertoo painaneensa inflaation vuositasolla kuuteen prosenttiin, joten Venäjälle virtaa rahaa. Täällä nimittäin maksetaan oikeaa korkoa, toisin kuin Länsi-Euroopassa.

Korkeat korot ja suhteellisen vahva valuuttakurssi puolestaan ovat ajaneet asiakkaat autokaupoista kotiin laskemaan säästöjään. Viimeksi autokaupassa käydessäni olin ainut asiakas.

Pois lähtiessäni jäin tuijottamaan kahta miespuolista mallinukkea esittelyhuoneistossa, mustien katumaastureiden välissä. Hetken kuluttua tajusin, että eivät ne olleetkaan nukkeja vaan ihan oikeita autokauppiaita. Olivat jäykistyneet tuijottamaan isoista ikkunoista ulos syksyistä Moskovaa. Taisivat pohtia alan vaihtoa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Autokauppa
  • Moskova
  • rupla
  • Hyödytön idiootti
  • Pekka Hakala

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    4. 4

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    6. 6

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Suomi on tarina miesjoukosta metsässä – mutta miksi iloiset velikullat vaikenivat?

    9. 9

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    10. 10

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Miltä tuntuu, kun näkö alkaa yhtäkkiä kadota? Hilma Oksanen, 27, ei näe ihmisten kasvoja eikä voi ajaa autoa – ”Aivan kuin silmälasien keskellä olisi harmaat verhot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää