Esimerkillisen varmasti ohjaa Antti Kortelainen vaimonsa Soilen Haminan reserviupseerikoulun laajan piha-aukion poikki kohti oikeaa komppaniaa ja oikeaa tupaa, vaikka edellisestä vierailusta on tasan 30 vuotta.
Jo matkalla tulvahtaa mieleen nostalgisia muistoja upseerioppilaspäiviltä. "Tuossa laaksossa me marssittiin usein ympyrää ja laulettiin 'kaks kisälliä kerran'. Se oli meidän joukkueen suosikkimarssi. Kouluttaja oli jostain syystä ihastunut siihen", Kortelainen täsmentää. Tupa kolmosen ovella Kortelainen epäröi hieman. Silloin kun hän itse 1965 nuorena reserviupseerioppilaana tuvassa asusti, huone vaikutti jostakin syystä avarammalta. Vaimo ehdottaa, että kysymys voi olla tilan ja massan suhteesta. Kolmekymmentä vuotta sitten Antti Kortelainen itse oli pienempi. "Juu, kyllä se tämä oli. Minulla oli ikkunanpuoleinen alapeti", Kortelainen ilmoittaa ja istahtaa vanhan punkkansa kulmalle. Hän paljastaa, että 60-luvulla sotilailla oli tapana nukkua ruokailun jälkeiset unet sängyn alla. "Ei tarvinnut koota punkkaa uudestaan. Silloin ei kyllä ollut vaikeuksia saada unta." Aliupseerikoulun taisteluharjoituksissa hän onnistui nukahtamaan seisaallaankin sukset jalassa. "Nojasin sauvoihin ja otin torkut. Välillä heräilin polvien notkahdukseen." Panssarintorjuntakomppanian käytävällä tungeksii melkoinen lauma muitakin kurssi 118:n muistelijoita. Reserviupseerikoulun suurimman vuosikurssin 1200 oppilaasta 30-vuotisjuhlille on saapunut peräti neljäsosa. Joku laskeskelee, että jos koko aktiivisen neljänneksen nykypaino laskettaisiin, kiloissa laskettuna kurssia on paikalla sama määrä kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Kortelainen on vakuuttunut, että RUK:n käymisestä on ollut hänelle hyötyä. Ainakin se on helpottanut hänen etenemistään sellualalla. "Se on määrätty kriteeri. Ja kun itse valitsen työntekijöitä, otan kyllä huomioon, onko RUK käyty. Onhan se osoitus jostakin. Halusta mennä eteenpäin ainakin." Kortelainen jatkaa vaimonsa kanssa kierrostaan suihkuhuoneisiin ja siivouskomeroihin. Hetken päästä he tulevat uudestaan käytävällä vastaan. Antti Kortelainen näyttää hieman nololta. "Tuota. Itse asiassa meidän tupa olikin kerrosta alempana." Ja aivan totta: toisen kerroksen kolmostupa on avarampi kuin kolmostupa kolmannessa kerroksessa. Pekka Leskisellä on kädessään RUK 118:n kurssikirja. Jokaisesta kurssilaisesta on kirjassa lyhyt, sotilashuumoripitoinen luonnehdinta ja valokuva. Leskisellä on kirjassaan melkein jokaisen kurssitoverin nimikirjoitus, jotka hän keräsi silloin kolmekymmentä vuotta sitten. Kurssikirja kertoo Leskisestä: "Tosi veijari Savosta. Elämän suurena sisältönä iltalomat, joiden saavutukset sai aina koko nelostupa kuulla . . .yöllä paluun jälkeen." Vanhan pakkikaverinsa Jouko Kulmalan Leskinen tunnistaa ilman kurssikirjan apua. Tapaaminen on karun miehekäs. "On se kolmekymmentä vuotta jotain tehnyt", Leskinen huomauttaa kätellessään. RUK:ssa Leskinen ja Kulmala keittivät metsäretkillä kahvinsa samassa pakissa. Heidän kunnia-asiansa oli saada vedet ensimmäisenä kiehumaan. Työnjako oli selvä: Leskinen teki tulet ja Kulmala nouti veden. "Se oli osoitus siitä, että selviää kaikissa tilanteissa. Satoi tai paistoi, niin meillä oli ensimmäisenä vedet kiehumassa." Tulentekotaito on ilmeisesti vedenhakua tärkeämpi upseeriominaisuus, koska Leskinen on ylennyt reservin kapteeniksi. Kulmala on yliluutnantti. Kulmala on jaksanut hieman laiskasti osallistua reserviläistoimintaan. Sentään hän on kymmenen vuoden ajan seisonut jouluisin kunniavartiossa sankarihaudalla. "Se on minun mielestäni paras kunnianosoitus näissä hommissa. Ja nostavathan tällaiset juhlat maanpuolustushenkeä. Siteet ja suhteet RUK-ajoilta ovat yllättävän voimakkaita." Leskiselle RUK on tärkeä asia. Hänen isänsä nimi löytyy kunniataulusta, johon on kirjattu Haminassa upseerikoulun käyneet Mannerheim-ristin ritarit. "Luonto ja sotilaselämä ovat aina kiinnostaneet. Sotilaselämässä viehättää määrätynlainen järjestelmällisyys ja kyky johtaa toimintaa toivottuun suuntaan. Olihan RUK myös partiopoikahengen jatkamista." Leskinen on maanpuolustushenkinen mies. Hän toimii aktiivisesti reserviläisjärjestöissä ja osallistuu innolla maanpuolustuskoulutukseen. "Minulle maanpuolustushenki tarkoittaa sitä, että tekee työtä itsenäisen yhteiskunnan puolesta. Ja osallistuu maanpuolustukseen liittyvään toimintaan, josta aseellinen toiminta on vain pieni osa." Käytännössä Leskisen maanpuolustushenki ilmenee esimerkiksi suunnistamisena, maaliin ampumisena ja tietojen keräämisenä sodanjälkeisestä asekätkennästä. Leskinen ottaa arkailematta sukupolvensa ansioksi sen, että yleinen maanpuolustustahto on voimistunut. Leskinen uskoo, että RUK:n johtajakoulutus on hyvää. "Armeijassa johtamiseen liittyvät asiat ovat hyvin samoja kuin siviilielämässäkin. Kun saa tehtävän, pitää olla tietoa vihollisesta, sehän on siviilissä kilpailija, omista resursseista ja mistä saa huoltoa. Laajasti ottaen armeija ei poikkea johtamismenetelmiltään millään tavalla siviilistä." Pakkikaveri vahvistaa. "RUK oli yksi parhaista johtajakoulutuksista, mitä olen saanut. Viime vuosina olisi toivonut, että useammat johtajat olisivat saaneet tämän johtajakoulutuksen. Aika harvat pystyivät 1980-luvulla erottamaan strategian ja taktiikan. Oli vain lyhytnäköisiä operaatioita." Harry Laurell sytyttää sikarin. Lääkäri on kieltänyt savukkeiden polton. Sikarinhajun voittaa rasvan käry. Vieressä henkilökunta paistaa kilohailia juhlaväelle. "RUK:ssa oli aina parempi ruoka. Oli ilo päästä tänne syömään." Juomapuoli oli sen sijaan ongelmallisempi. 1960-luvulla ravintoloissa ei tarjoiltu alkoholijuomia sotilaspukuisille ilman viinalupaa, jonka saaminen oli hankalaa. Upseerioppilaiden kekseliäisyys riitti kuitenkin ongelman ratkaisemiseen: Laurell piti tapanaan matkustaa tovereidensa kanssa Kotkaan, josta he ottivat hotellihuoneen. "Sitten tilattiin huonepalvelusta kaljaa. Ei ne enää siinä voineet viedä pois." Juhlapuheissa upseerioppilaita nimitettiin kansakunnan ykkösnuorisoksi. Eli 30-vuotisjuhlissa ovat paikalla kansakunnan ykköskeski-ikäiset? "Täällähän on. Parhaat palat valitaan rukkiin. Helvetin kivaa täällä oli. Paljon hyviä frendejä." "Mutta ethän sinä olisi mennyt rukkiin, jos et olisi ollut niin hyvä suunnistaja", Leena Laurell huomauttaa. "No joo. Me ajauduttiin näihin juttuihin niin kuin ihmiset ajautuu. Oltiin nuoria jätkiä, ja nuorena ihminen on hölmö. Ajauduttiin tänne ja sitten mentiin maahan ylös, maahan ylös." "Ehkä sinä kuitenkin olet vanhemmiten alkanut ajatella", Leena Laurell sanoo. Ajattelunsa tuloksena Harry Laurell tunnustautuu muuttuneensa pasifistiksi. "Jos joutuis sotaan, niin sehän olisi hirveetä. Maailman kauheinta. Mutta on kiva nähdä frendejä. Kohta alkaa kunnon jytinä ja kaikki tiivistyy. En mä tosin kenenkään kanssa ole ollut tekemisissä", reservin vänrikki Laurell sanoo. " Olisin muuten luutnantti, mutta en mennyt kertausharjoituksiin. Koska olen pasifisti." Jouni K. Kemppainen Juha-Pekka Laakio, kuvat