MURHAMIES HAUDAN LEPOON Suomen kuuluisin rikollinen Matti Haapoja haudattiin lauantaina. Miehen luuranko ehti olla sata vuotta uteliaiden kauhisteltavana. - Sunnuntai | HS.fi

MURHAMIES HAUDAN LEPOON Suomen kuuluisin rikollinen Matti Haapoja haudattiin lauantaina. Miehen luuranko ehti olla sata vuotta uteliaiden kauhisteltavana.

17.9.1995 3:00

Tämä on murhamies Matti Haapojan ensimmäinen aamu haudassa. Mahtaako hän nukkua hyvin?

Ainakin hän on odottanut pitkään. Haapoja hirtti itsensä Turun Kakolassa tammikuussa 1895, mutta vasta viime torstaina hänelle kaivettiin hauta Ylistaron vanhalle hautausmaalle, samaan paikkaan, jossa hänen isänsä jo makaa. Luurangon yksinäinen vuosisata kuulostaa teologiselta tyhjiöltä ei-kenenkään-maalla, mutta sata vuotta sitten asia ei askarruttanut monenkaan mieltä. Itsemurhan tehneen vangin luut saatettiin aivan hyvin panna uteliaiden kauhisteltaviksi, sillä säännösten mukaan ne olivat valtion omaisuutta. Haapojakin toimitettiin heti kuoltuaan Helsingin yliopiston anatomian laitokselle, missä lääketieteen opiskelijat anatomian kurssillaan leikkelivät ruumiin pehmeät osat palasiksi. Luuranko vietti laitoksella peräti 43 vuotta ennen kuin se 1938 siirrettiin Helsingin rikospoliisin lasivitriiniin. Vankilapappien kärsivällisyys petti vasta tänä vuonna. Eilisen siunauspuheensa päätteeksi Riihimäen vankilapastori Jarmo Rauhala pyysi kaikkivaltiaalta julkisesti anteeksi, että Haapojan hautajaisten järjestämisessä oli vitkasteltu. Keitä mahtoi seistä kuuntelemassa? Tulivatko paikan päälle esimerkiksi sellaiset etäiset sukulaiset kuin puoluejohtajat Esko Aho ja Raimo Vistbacka tai kuvanveistäjä Kain Tapper ? Kenties. Matti Haapoja oli niin kuuluisa mies, ettei yksikään hänen sukuunsa kuuluva häpeile sattumaa. Samoista juurista melkein kilpaillaan Pohjanmaan pitäjissä. "Jokaisella perusperhonjokilaaksolaisella on yhteisiä esivanhempia Haapojan kanssa", veteliläinen peruskoulunopettaja Marjatta Pulkkinen laskee, "mutta niin veteliläinen hänen isänsä on, että vasta neljännessä polvessa taaksepäin tulee vastaan ensimmäinen perholainen ja viidennessä kaksi kaustislaista ja yksi vimpeliläinen esivanhempi." Marjatta Pulkkinen itse on Vetelin räyrinkiläisiä. Se kylä vasta Haapojasta tietääkin, sillä sieltä lähti Haapojan isä maailmalle ja sinne palasivat Haapojan täti ja isoserkku. Heidän luonaan Haapoja tapasi piileksiä etsijöitään. Perhonjokilaakso-lehden päätoimittaja Mauri Aho kovistelikin kyläläisiä asiasta jo ennen hautajaisia. "Totta te adressin lähetätte?" Marjatta Pulkkinen ja Haapojan sukulaispoika Leo Saari nauravat hereästi. Leo on tajunnut vasta äskettäin olevansa Haapojan sukua kahtakin kautta; ja entäs siten Alaspään Jukka tai Järvelän Antti ? Monen mielestä Jukka on eniten näköinen. Millainen mies Suomen kuuluisin rikollinen oikeastaan oli? Ainakin hän oli onneton lapsi. Häntä hakkasivat niin isä kuin isoveli, eikä äidinkään rakkaus mahtanut olla kestävimpiä, sillä yksitoistavuotiaan pojan sopi hänen mielestään erinomaisesti lähteä rengiksi tai merimieheksi. Lapsi selvisi aikuiseksi mitenkuten, ja ajan ja paikan tavan mukaan hän alkoi hulinoida yhdessä kavereidensa kanssa. Alkuun temput olivat nulikkamaista haitantekoa, tappelemista ja paikkojen särkemistä, mutta vähitellen ne muuttuivat selviksi rikoksiksi. Matista tuli liki ammattimainen varas. 1870 Matti tappoi ensimmäistä kertaa. Hän itse oli kahdenkymmenenviiden, ja uhri oli hänen nuoruudentoverinsa Heikki Impponen . Jälkikäteen on arveltu, ettei hän käsittänyt Heikin kuolevan, vaikka puukottikin tätä. Oikeus tuomitsi Matin kumminkin 12 vuodeksi kuritushuoneeseen. Matista tuomio oli väärä: kukaan ei nähnyt tekoa ja hänellä oli sentään oikeudessa omiakin todistajia. Mutta vankilaan hänet vietiin, vaikka ei suinkaan 12 vuodeksi. Mallivanki karkasi jo kahden vuoden päästä. Hänet vangittiin nopeasti uudelleen, ja kahden vuoden kuluttua hän karkasi jälleen. Taas kiinni, karkuun, kiinni ja karkuun! Kymmenen vuotta ensimmäisen henkirikoksensa jälkeen Matti - tai Masa niin kuin häntä nimitettiin - anoi rangaistuksensa muuttamista karkotukseksi Siperiaan. Siihen suostuttiin. Nyt alkaa historia karata tarinoiksi, jutuiksi ja myyttisiksi kertomuksiksi, joista kukaan ei ota enää selvää. Matti tappaa, ryöstää ja rettelöi. Matti pettää ystävänsä. Matti ampuu, puukottaa ja heiluttaa kirvestä. Erityiseen vimmaan tarinat kohoavat siinä vaiheessa, kun Matti karkaa Siperiasta 1890: Matti menee Amerikkaan uimalla Beringinsalmen yli tai matkustaa muuripadalla yli Mustanmeren. Matti lainaa vartijaltaan luistimet ja karkaa niillä liukuen pakoon tai ryömii ahtaassa viemärissä heilutellen puukkoaan, jottei tukehtuisi putkessa vellovaan rottalaumaan. Elävistä ihmisistä Matin tuntee oikeastaan parhaiten tutkija Kaijus Ervasti , joka on tehnyt hänestä kirjankin Murhamiehen muotokuva . Juristina Ervastia näkyy huvittaneen erityisesti tapa, jolla rahvaan puheet mittaavat Haapojan henkirikosten lukua: "Haapoja suoritti niin monta murhaa, ettei kaikista niistä ole päästy selvillekään." Ervasti itse uskoo suunnilleen puoleenkymmeneen. Todistettuja tapauksia on vain kolme: Impposen puukotus pohjalaishäissä 1870, ilotyttö Jemina Salosen murha Helsingissä 1890 ja vanginvartijan tappo Kakolassa 1894. Ja sitten tulee kuvaan Mathilda Wrede . Millaisen miehen Mathilda Wrede näkee edessään? Pitkän, 179-senttisen mustatukkaisen miehen, jolla on vaaleat silmät, pitkänlaiset, lihavat kasvot ja iso, suora nenä. Miehen yläleuassa on kaksi tekohammasta, ja hänessä on arpia joka puolella. Osa on peräisin tappeluista, osa hänelle langetetuista ruumiinsakoista eli raipaniskuista, joita on totisesti riittänyt. Haapoja suhtautuu Mathildaa kohtaan varsin ynseästi. Jussi Kylätaskun näytelmässä hän sanoo: "Oottako te Jumalan lähettämä? Laihanpa tua lähetti." Mutta niin vain Matti tulee uskoon, kun Mathilda lukee hänelle kylliksi Raamattua. Erään version mukaan vartija säikähtää sellistä kuuluvaa kahleiden kolinaa, ja mitä hän näkeekään tirkistysreiästä: Matti on nöyrtynyt kontalleen lattialle. Uskonkamppailua kestää aamuun asti. Tosiasiassa Matti tappoi senkin jälkeen. Oliko hän tullut uskoon vai ei? Ervasti uskoo niin käyneen. 1894 Matti kirjoitti vankilassa omakätiset muistelmansa Yhren onnettoman nuorukaisen elämänvaihet , ja Ervastin mukaan liuskat on kirjoitettu tavattoman tunnekuohun vallassa. Matti tahtoo takaisin Siperiaan, mutta sinne hän ei pääse. Syksyllä 1894 hän yrittää karata, mutta epäonnistuu. Yksi vartija kuolee Matin puukkoon ja Matti itse yrittää itsemurhaa. Hän toipuu. Kun asian oikeuskäsittely alkaa, hän hirttäytyy sellissään naruun, jonka hän on punonut villasukista purkamastaan langasta. Sukkien arvellaan olevan Mathilda Wreden kutomat. Matti kuolee, mutta maine jää. Arkkiveisut kuljettavat hirmutöitä markkinatorilta toiselle, sanomalehdet ottavat ensimmäistä kertaa historiansa aikana miehestä irti kaiken mahdollisen, ja väki puhuu, supattelee ja siunailee. 1938 Matin luuranko nostetaan vitriiniin. Siitä tulee heti suosittu, sillä se herättää katsojissaan makeaa kauhistusta: on kihelmöivää seistä ja ajatella, että luuranko on ollut elävä murhamies. Se on lyönyt ja tappanut. Entä jos se olisi yhä elossa? "Te näette tässä rikollisen luustonrakenteen", sanoo Kylätasku näytelmänsä tirehtöörin suulla, "sellaisena kuin Luontoäitimme sen luonut on, samalla rakkaudella kuin sinutkin, viaton, ja kallonmuodostuksen; pannaanpas pää kiertämään . . ." Vasta pastori Jarmo Rauhala ottaa pääkallon kiinni. Ylistaron kirkkoherra Markku Toivio saa puhelun: sopiiko, että Haapoja haudataan isänsä viereen? Se sopii. Toivio menee ja ostaa kirkkohallituksen rahoilla halvan, mutta tyylikkään ruskeaksi petsatun lauta-arkun ja tilaa kukkaset. Haudankaivaja kaivaa haudan. Keskusrikospoliisi kuljettaa luurangon paikan päälle, ja Ylistaron seurakunta kattaa siunauskahvit valmiiksi. Arkun kantaa hautaan neljä miestä; sen enempää ei tarvita. Iltapäivä; ja niin on Matti Haapoja vihdoin päässyt pitkäkseen, itse takomansa rautaristin alle.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai