Huilisti pärjää yksinään, kirurgi tarvitsee koko orkesterin - Sunnuntai | HS.fi

Huilisti pärjää yksinään, kirurgi tarvitsee koko orkesterin

3.3.1996 2:00

Kollegani ja saman klinikan kasvatti Hannu Savolainen tunnetaan paitsi hyvänä ammattimiehenä, myös laajasti ja syvästi asioita pohtivana kultturellina kosmopoliittina. Siksi oli yllättävää, että hän sangen kärjistetysti ja kovasanaisesti suomii suomalaista sydänkirurgiaa ja lääkärikoulutusta ylipäänsä (HS 4. 2. 1996 link {ETR=tl;960204002.jtun.;all;hesa}). Julkinen keskustelu on sittemmin käynyt vilkkaana, ja erityisesti lääkärikoulutustamme on ehditty puolustamaan asiantuntevin ja arvovaltaisin voimin. Savolainen vastasi kritiikkiin tuskaantuneen oloisesti (HS 25. 2. 1996 link {ETR=tl;960225056.jtun.;all;hesa}). Sydänkirurgilta - kuten orkesterin huilusolistiltakin - vaaditaan hyvää sorminäppäryyttä ja -herkkyyttä. Jotkut kirurgit ilmeisesti leikkaavat etupäässä näköaistin turvin, jolloin tulos on karkeampi kuin yhdistettäessä näkö ja sormenpäiden kudostuntemus. Huilisti ja muu instrumentalisti tarvitsee sekä huipputekniikkaa että herkkyyttä, ja niinpä on tavallista, että huippumuusikko soittaa 8-12 tuntia vuorokaudessa. Kirurgi ei yleensä leikkaa näin paljoa, mutta hän ei myöskään saa pisteitä tyylistä eikä tulkinnasta. "Nil nocere" - älä tee vahinkoa - on kirurginen klassinen hokema. "Det bästa är det godas fiende" kuvaa hyvin kirurgiselle tekniikalle asetettavia laatuvaatimuksia: on tehtävä kerralla oikein ja hyvin.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai