Haaveiden kommuuni - Sunnuntai | HS.fi

Haaveiden kommuuni

28.1.2001 2:00

Ympäristöministeri Satu Hassi on julkisesti kiittänyt Luojaa, etteivät hän ja hänen kommunistikaverinsa päässeet valtaan 1970-luvulla. Minustakin on oikein hyvä, ettei vallankumousta saatu aikaan.

Todennäköisesti meidän kommunistihallituksemme olisi tosin kaatunut samassa rytäkässä kuin Itä-Euroopan komento muuttui ja eläisimme taas vapaassa kapitalistimaassa. Yksityistetyn valtion omistaisivat fiksuimmat entisen kommunistihallinnon jäsenet. Miten minusta tuntuu, että romahduksessa yksityistetty Valtiollinen Postipankki kuuluisi entisessä neuvosto-Suomessa taistolaisnuorena aloittaneen Björn Wahlroosin rahaimperiumiin. Putosin 1970-luvun tunnelmiin, kun kävin katsomassa ruotsalaisen elokuvan Kimpassa . Se kertoo tukholmalaisesta kommuunista, jossa asuu sekalainen joukko. Nuori aatelismies on vaihtanut nimensä Anderssoniksi ja ruvennut kommunistipuolueen käskystä hitsaamaan. Hän on siinä huono, mutta aate on vahva. Hän käy haukkumassa kuninkaanlinnan vartiomiehen ja sänkyyn hän menee vain sillä ehdolla, että tyttö jälkeenpäin suostuu opiskelemaan marxismi-leninismin alkeita. Putkimiehen kotirouva kääntyy yhdessä yössä feministiksi ja vasemmistolaiseksi jouduttuaan kommuunin feministiaktiivin käsittelyyn. Lapset eivät saa leikkiä sotaleluilla. Muistan hyvin, kun Suomessakin tiedostavimmat perheet ottivat pikkupojilta pois pyssyt ja muoviautot. Heidän täytyi leikkiä puuleluilla ja nukeilla kuten tyttöjenkin. Tarkoituksena oli kasvattaa rauhan sukupolvi. Viidakoissa huhkivia sissejä piti toki kunnioittaa, jos he ilmoittautuivat vasemmistolaisiksi. Leffassa aatteellinen ekoperhe muuttaa heti pois, kun häpeilevä partaniekka tuo taloon pienen television. Meilläkin edistysvoimat vastustivat televisiota. Jos ne sellaisen hankkivat, television täytyi ehdottomasti olla mustavalkoinen. Se teki antautumisen populaarikulttuurille hyväksyttävämmäksi. Minäkin tirkistelin vanhaa mustavalkoista televisiota, kunnes sain sen avioerossa sysätyksi vastapuolelle ja pääsin hankkimaan kunnon väritelevision. Kommuuniin minua ei kukaan huolinut, mutta asuin kyllä ajoittain ns. kolhoosissa. Se tarkoitti yksinkertaisesti isoa vuokrahuoneistoa, jossa asui useita nuoria. Yhteistä heille oli vain vuokranmaksu. Kommuunit syntyivät Yhdysvalloissa, kun hipit ja mystikot, feministit ja vasemmistolaiset muuttivat maalle. Heidän piti viljellä oma ruokansa ja käännyttää kansa valkoista keskiluokkaista Amerikkaa vastaan. Useimmille kävi kuten Lisa Altherin romaanissa: Kaksi naista nyhtää rikkaruohoja kuumassa auringossa hiki karvaisista kainalokuopista virraten. Viidentoista minuutin raatamisen jälkeen he heittäytyvät omenapuun varjoon polttelemaan marihuanaa. Toinen järkeilee, etteivät tomaatit ansaitse elää, jos ne eivät pysty taistelemaan rikkaruohoja vastaan. "Jos me kitkemme maan, niin heikennämme tomaatteja ja teemme ne riippuvaisiksi meistä." Suomeen kommuuniaate pesiytyi huonosti. Ankaran miettimisen jälkeen muistin ainoastaan Heidi Hautalan , jolla on kommuunimenneisyys. Sekin osoittautui aika hinteläksi, kun keksinnöstäni innostuneena pirautin vihreälle europarlamentaarikolle Brysseliin. Hautalakin arveli, ettei Suomeen kovin monta kommuunia perustettu. Hän muisteli, että tiukimmat kommunistinuoret pitivät häntä hyvin taantumuksellisena, kun hän lähti maalle amerikkalaisten esikuvien innoittamana. Hautalan ja kumppaneiden kommuuni onnistui. Se on pystyssä vieläkin, vaikka Hautalan oma kausi siellä jäi lyhyeksi. Kun äitiyspäiväraha loppui , Heidi Hautala muutti Helsinkiin, jossa kaikki hänen kaverinsakin olivat. Etätyö ei siihen aikaan onnistunut. "Muistatko, mitä kaukopuhelut maksoivat? Sekuntilaskin kädessä sai vahtia, ettei puhunut liian kauan." Muistinhan minä. Ihan kokonaan ei Heidi Hautala ole kommuuniajatusta hylännyt. Hän haaveilee viettävänsä vanhuutensa mukavassa kommuunissa. Idea ei minustakaan ole hassumpi. Kyllä minä ainakin mielelläni asuisin varakkaassa kommuunissa, joka pystyisi palkkaamaan oman sairaanhoitajan, oman siivojaan, oman kokin ja hovimestarin. Anneli Sundberg

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Sunnuntai